Puheenvuoro



Simola Pertti, edustaja

Otsikko:
Seurakuntarakenteiden kehittämisen päälinjat (Kirkkohallituksen esitys 11/2012)

Täysistunto:
Keskiviikkona 7 päivänä marraskuuta 2012 klo 9.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut. Edustajat. Ihan kuin olisi kirkkovaltuustoon tullut. Ihan aluksi tahdon sanoa sen, että seurakuntayhtymämalli on varsin toimiva malli. Nykyinen seurakuntayhtymälainsäädäntö on väljä puitelaki, jonka puitteissa seurakuntayhtymä voidaan rakentaa paikallisiin olosuhteisiin soveltaen. Ja puitelakiahan tässä nytkin ollaan tekemässä, joka antaisi mahdollisuuden hyvin erilaisilla alueilla ja erilaisilla paikkakunnilla rakentaa sille alueelle sopivaa seurakuntayhtymää.

Seurakuntayhtymän toiminnan edellytyksinä voi mainita muutaman asian. Yksi on se, että perussäännössä on seurakuntayhtymään rakennettu selkeä rakenne ja toimivat valtuutukset. Toinen edellytys on se, että paikallisilla seurakunnilla on riittävä itsenäisyys, toimintavaltuudet ja resurssit. Kolmas edellytys on se, että hallinto toimii seurakunnan tehtävän tukemiseksi ja toteuttamiseksi. Hallinto ei saa irtautua omalakiseksi asiakseen. Ja neljäs on se, jota ei millään lainsäädännöllä pystytä hoitamaan, se, että henkilösuhteet toimivat. Missään organisaatiossa ei pystytä saamaan asioita sujumaan, jos ei henkilösuhteet toimi, ja toimivat henkilösuhteet tekevät melkein organisaatiosta kuin organisaatiosta toimintakykyisen.

Tässä esityksessä lähdetään läheisyysperiaatteesta, sellaisesta ajatuksesta, että seurakunta on ennen muuta jumalanpalvelusyhteisö. Tämä on varmasti teologisesti hyvin perusteltu ajatus, mutten voi olla kysymättä, onko se kuitenkin toiminnallisesti hiukan kapea-alainen. Me tiedämme, että jumalanpalvelus tavoittaa ja saa kontaktipinnan tänä päivänä suhteellisen pieneen osaan väestöä. Kontaktipintoja syntyy paljon muualla. Niitä syntyy lapsityössä, perhetyössä, nuorisotyössä, rippikoulussa ja diakoniassa. Nämä työalat, jos yksiköistä tehdään kovin pieniä, jäävät ohuitten resurssien varaan. Voidaan tietysti ajatella, että seurakunnat hoitavat niitä yhteistyössä, mutta silloin puuttuu yhteinen johto ja tehtävät käyvät jollain tavalla hankalaksi järjestellä.

Aivan oman kysymyksensä sitten muodostaa tässä rakenneuudistuksessa pääkaupunkiseutu, jota on jossain välissä kutsuttu metropolialueeksi, sitä vartenhan on oma työryhmänsäkin asetettu pohtimaan metropolialueen kysymyksiä. Helsingissä on 350 000 seurakunnan jäsentä, meillä on 38 kirkkoa, tällä hetkellä 21 seurakuntaa. Jos Helsinkiin ruvetaan rakentamaan kirkkojen ympärille, tulee sinne niin paljon seurakuntia, että siitä on yhtenäistä kokonaisuutta todella vaikea saada aikaan. Se tulee myös lisäämään sekä henkilöstö- että väistämättä kokemuksen pohjalta toimitilakustannuksia. Näkemykseni mukaan tähän seurakuntarakennemalliin pitää, ainakin pääkaupunkiseutu huomioon ottaen, jättää väliportaan hallinnon mahdollisuus. Silloin mietin, että pitääkö paikallisen jumalanpalvelusyhteisön johtajan nimi olla kirkkoherra. Pitääkö sen olla itsenäinen seurakunta, vai voiko se edelleenkin olla seurakunnan osa-alue, seurakunta, seurakuntapiiri tai vastaava? Tähän toivon, että kiinnitetään erityistä huomiota pääkaupunkiseudun osalta. On vielä sekin mahdollisuus, että jos ihme käy, Vantaa, Espoo ja jopa laajemmat alueet muodostavat saman kunnan, ja silloin on ihan erilaiset tarpeet seurarakenteen muodostamiseen.

Sitten pari sanaa puheenjohtajakysymyksestä, joka on noussut esiin. Olen 22 vuotta ollut seurakuntaneuvoston puheenjohtaja. Kirkkoherran tärkein tehtävä on huolehtia siitä, että seurakunta toteuttaa seurakunnan tehtävää. Tämä on tietysti luottamushenkilöittenkin tärkein tehtävä. Kaikessa päätöksenteossa mielestäni keskeisintä on valmisteluvaihe. Kirkkoherrana pystyn valmistelemaan ja valmistelenkin seurakuntaneuvostoon tulevat asiat. Loppujen lopuksi oman tehtävän kannalta on aika samantekevää, olenko neuvostossa puheenjohtaja vai ei, kun minulla on valmistelumahdollisuus.

Seurakuntayhtymän näkökulmasta asia urkenee kuitenkin hiukan toisesta näkökulmasta. Olen myös kaksitoista vuotta ollut Helsingin seurakuntayhtymän yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja, ja siinä olen nähnyt, että kaikkein tärkein tehtäväni on huolehtia siitä, että hallinto suuntautuu kokonaan palvelemaan seurakunnan toimintaa ja että yhtymän keskeiset viranhaltijat pitävät tämän näkökulman silmiensä edessä. Jotta tähän pystyn, on minun päästävä kiinni valmisteluun, asioihin valmisteluvaiheessa. Puheenjohtajan asema on antanut tähän vankan mahdollisuuden. Jos tämä puheenjohtajan asema ei jatkossa ole tähän merkityn lääninrovastin tehtävä, silloin lääninrovastille tulisi antaa sellainen asema seurakuntayhtymässä, että hän toimii selvästi kaikkien yhtymän viranhaltijoitten esimiehenä, tavalla tai toisella. Silloin pystytään myös valmistelun ulottuvuus säilyttämään tässä seurakuntarakenteessa. Yksi tärkeä ulottuvuus sille, että kirkkoherra on ollut yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja, on myöskin siinä, että se on omiaan jollain tavalla vähentämään seurakuntayhtymän ja seurakuntien välistä jännitettä. Se on asia, joka seurakuntayhtymiin helposti tulee, että yhtymä on se paha peikko, joka haittaa seurakuntien toimintaa. Se, että siellä yksi kirkkoherra edustaa seurakuntia, antaa mahdollisuuden vähentää tätä jännitettä. Tällaisilla ajatuksilla. Kiitoksia.


Paluu