Puheenvuoro



Luoma Tapio, piispa

Otsikko:
Esitys keskustelun käymiseksi kirkon strategiasta 2020 Kohtaamisen kirkko (Kirkkohallituksen kirje 1/2014)

Täysistunto:
Torstaina 8 päivänä toukokuuta 2014 klo 15.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajat. Viimeksihän tämä strategiatyö oli esillä viime marraskuussa kirkolliskokouksessa, jolloin sitä esiteltiin tältä paikalta, ja silloin myös esitettiin haaste teille kirkolliskokousedustajille ottaa kantaa ja antaa palautetta silloin esillä olleesta luonnoksesta. Kiitän kaikkia teitä, jotka annoitte palautetta, sitä saatiin sosiaalisen mediankin kautta ja sähköpostitse kiitettävässä määrin, ja se kaikki on pyritty ottamaan huomioon työryhmän työskentelyssä. Työryhmä sai työnsä päätökseen tammikuussa, ja nyt sitten kirkkohallitus on osaltaan hyväksynyt tämän strategian. Aivan keskeisiä kohtia haluan nostaa tästä strategian sisällöstä esille. Ensinnäkin kysymys siitä, mitä Kohtaamisen kirkko on. Olemme halunneet lähteä miettimään kohtaamisen kirkon sisältöä aivan tietyistä näkökulmista, ja voitte uskoa, että sen yhteisen näkökulman löytäminen monipuolisesti yhteiskuntaa edustavassa työryhmässä ei ollut aivan helppoa. Joka tapauksessa me päädyimme siihen, että tämä strategia tulisi olemaan, toivottavasti, työkalu seurakunnan oman tulevaisuustyöskentelyn avuksi. Kuten kansliapäällikkö totesi, tämä ei ole suoraan seurakuntia millään tavoin sitova, mutta toivomuksena on, että tämä voisi antaa työkaluja ja ajatuksellisia välineitä, kun seurakunnat itse miettivät sitä, millä tavalla he haluavat nähdä oman tulevaisuutensa. Siihen liittyen me toivoimme voivamme tähän strategiapaperiin, tähän kokonaisuuteen upottaa jollain tavalla sellaista innostuksen näköalaa. Sellaista näköalaa, joka nousee siitä oman kristillisen sanomamme ytimestä, niin että kun tätä kerran ei voi ylhäältä ikään kuin pakottaa seurakuntiin omaksuttavaksi, tämä strategia voisi näyttää sellaisia suuntaviivoja, jotka itsessään innostavat ja ajavat miettimään seurakunnan tulevaisuutta omaehtoisesti. Näköalojen avaaja on myöskin yksi tällainen ajatus, jonka haluaisimme liittää tähän strategiatyöhön. Ei niinkään, että mitään valmista ja lukkoonlyötyä tarjoiltaisiin, vaan pikemminkin haluttaisiin ohjailla ja kutsua seurakuntia sellaiselle paikalle, josta voitaisiin katsoa tulevaisuuteen tietystä perspektiivistä, jota yritän nyt tässä seuraavaksi esitellä.

Mutta samaan aikaan on kysyttävä ja otettava esille tämä, mitä tämä Kohtaamisen kirkko -toimintalinjaus ei ole. Se on vähintään yhtä tärkeää nyt oivaltaa kuin tuo, mitä se on. Nimittäin strategiatyöskentelyyn liitetään hyvin monenlaisia odotuksia, sen meidän työryhmämmekin sai havaita. Tämä Kohtaamisen kirkko -asiapaperi ei ole kirkon kokonaisstrategia. Se tarkoittaa sitä, että me emme lopultakaan ottaneet minkäänlaista kantaa kirkon taloudelliseen tulevaisuuteen. Emme ottaneet minkäänlaista kantaa kirkon ja valtion suhteisiin. Vaan me fokusoimme oman ajattelumme, oman työskentelymme puhtaasti siihen, mitä tapahtuu seurakunnissa seurakuntien sisällä. Tämä ei myöskään ole teologinen julkilausuma, eikä tämä ole kristillisen opin määritelmä. Ja siinä mielessä on hyvä ääneen tässä todeta, että opillisia määritelmiä tai teologisia julkilausumia tästä ei kannata kovin paljon löytää. Totta kai teologia, oman kristillisen, luterilaisen teologiamme perusta toivottavasti näkyy tässä, mutta tavallaan muotoilut, lauseet, niitä ei ole muodostettu ikään kuin siitä näkökulmasta, että tätä luettaisiin teologisena julkilausumana taikka kristillisen opin määritelmänä. Eikä tämä myöskään ole kuvaus kirkon työstä, eikä se voisi sitä ollakaan. Tämä on, kuten todettu, työkalu, tämä on innostaja, näköalojen avaaja, joka nyt sitten tarjotaan seurakuntien käyttöön, ja seurakunnat itse voivat ratkaista, missä määrin tätä voivat käyttää hyväkseen.

Meidän työskentelyssämme oli muutamia lähtökohtia, jotka niin ikään on hyvä ottaa tässä esille. Ensimmäinen on se, että me rakensimme tämän oman työskentelymme kahden perusnäkökohdan varaan, joista ensimmäinen on seurakunnan jäsen. Toinen perusnäkökohta on itse seurakunta. Ja kolmas näkökohta on se, minkä kirkolliskokous edustaja-aloitteen käsittelyn jälkeen antoi työryhmämme tehtäväksi vuosi sitten, eli se, että viestintä otettaisiin mukaan tähän strategiaan. Nämä kolme seikkaa, kolme lähtökohtaa muodostavat sen rungon. Emme siis lähteneet hahmottelemaan tätä strategiaa siten, miten meidän kirkkomme toteuttaa työtään paikallisseurakuntien kautta, vaan miten ja minkälaisia muutoksia, mitä tapahtuu ja mitä odotetaan tapahtuvan jäsenen horisontissa, paikallisseurakunnan horisontissa ja viestinnän osalta. Näihin kolmeen käsitteeseen muuten sisältyy sellainen kiinnostava piirre, joka niin ikään oli aika määräävä näkökulma tässä meidän työskentelyssämme. Kaikki nämä kolme lähtökohtakäsitettä, jäsen, seurakunta ja viestintä, ilmaisevat suhteita. Ne ovat niin sanottuja relationaalisia käsitteitä. Jäsen kuuluu aina johonkin yhteisöön. Kun sanomme, että joku on jonkun jäsen, niin aina mainitsemme myös sen yhteisön, johon hän kuuluu. Kun puhumme seurakunnasta, tarkoitamme nimenomaan sellaista yhteisöä, jossa ollaan toistemme seurassa, eli on olemassa ihmissuhteita tai suhteita ihmisten välillä. Kun puhumme viestinnästä, on olemassa viesti, jonka viestin lähettäjä lähettää viestin vastaanottajalle, tai eri ihmisten kesken on erilaista vuorovaikutusta.

Yksi määräävä periaate myöskin oli se, että halusimme tehdä tämän työmme siitä ajatuksesta, että se, mitä me tarvitsemme kirkossa, ei ole niinkään puhetta kirkosta, vaan me tarvitsemme puhetta Jumalasta. Ja enemmän siis etsimme sellaisia näkökulmia, joissa tulee esille se, että mitä merkitsee se että on kristillinen usko, on olemassa Jumala ja on olemassa suhde Jumalan ja ihmisen kesken, on olemassa suhde ihmisten keskinäisissä väleissä. Emme myöskään halunneet tehdä sellaista työtä, jossa annettaisiin valmiita vastauksia, vaan pikemminkin halusimme enemmän heittää kysymyksiä. Ja niitä kysymyksiä on löydettävissä nyt sitten tästä laajemmasta kokonaisuudesta, jossa eri osioitten jälkeen on punaisella pohjalla selkeitä kysymyksiä, joiden toivotaan ohjaavan ajattelua tavalla, joka palvelee seurakuntien omien tulevaisuuslinjausten laatimisessa. Ja vielä yksi näkökohta, jota pidimme hyvin keskeisenä, oli se, että me pyrimme välttämään ns. strategiajargonia. Toivottavasti ette mistään löydä näistä papereista sanaa strategia, tai missio, tai visio, tai mitäs näitä muita onkaan. Voi tulla ilmoittamaan minulle, jos löytyy sieltä sellaisia sanoja, mutta koetimme siis tietoisesti välttää näitä.

Sitten lyhyesti sisältöön. Kirkon tehtävä ja arvot on mainittu siinä ensimmäisenä myöskin tässä lyhyessä kortissa. Totean tässä sen, että meidän työmme hyvin pitkälti myöskin tukeutui aikaisempien strategiapapereitten ja työskentelyiden ja ennen muuta vielä voimassa olevan Meidän kirkko -strategian varaan. Sieltä me saimme tämän perusstruktuurin ja monet muut oleellisen tärkeät ajatukset, ja haluamme tietoisesti liittyä siihen meidän kirkkomme strategiatyön jatkumoon, joka on alkanut jo pitemmän aikaa sitten. Kirkon tehtävästä me toteamme, tai työryhmä sanoitti sen tällä tavalla: "Kirkko kutsuu ihmisiä Jumalan yhteyteen sekä rohkaisee välittämään lähimmäisistä ja luomakunnasta." Kuten huomaatte, niin kirkko ei tässä tämän muotoilun mukaan kutsu ihmisiä omaan yhteyteensä vaan se kutsuu ihmisiä Jumalan yhteyteen. Tätä tarkoitetaan nyt sillä lähtökohdalla, että halutaan puhua enemmän Jumalasta kuin kirkosta. Jumalan yhteyteen kutsutaan ja rohkaistaan välittämään lähimmäisistä ja luomakunnasta, mikä tulee esille, tai halutaan alleviivata vastuun näkökulmaa. Kirkon arvot ovat nyt sitten toisen tyyppiset kuin mitkä ne olivat siinä vielä voimassa olevassa Meidän kirkko -strategiassa. Jossakin yhteyksissä näitä meidän valintojamme myös kritisoitiin aivan tietysti oikeutetusti tietystä näkökulmasta. Kysyttiin, että ovatko nämä ihan varmasti nyt niin kuin arvoja, vai ovatko nämä jotakin muuta, kun me päädyimme tähän kolmijakoon usko, toivo ja rakkaus. Eri yhteyksissä saamamme palautteen perusteella me kuitenkin päädyimme tähän ratkaisuun, pelkästään senkin takia, että arvoina mielletyt usko, toivo ja rakkaus nousevat meidän kirkkomme ja uskonymmärryksemme perusteista. Ja samaan aikaan tämä kolmen sanan muodostama kokonaisuus on myös helppo muistaa ja mieltää. Helppo muistettavuus ja helppo omaksuttavuus oli niin ikään yhtenä tärkeänä päämääränä, kun tätä kokonaisuutta mietimme.

Sitten niin sanottu visio-osa. Minkälaisena meidän työryhmämme työssä nyt sitten nähdään kirkko vuonna 2020? "Seurakunnan jäsen koskee uskon Jumalaan voimavarana, ja yhä useampi pitää yhteyttä kirkkoon merkittävänä." Huomaamme, että tässä me puhumme sekä seurakunnasta että kirkosta. Paikallisseurakunta on se meidän kirkkomme työn oleellisin toteutumakenttä, ja siksi paikallisseurakunnan näkökulman tulee olla määräävä myöskin näissä yhteyksissä. Tästä meidän työryhmämme oli täysin yksimielinen. Me halusimme laittaa tämän seurakuntakeskeisyyden selkeästi esille eri kohtiin. Seurakunnan jäsen kokee uskon Jumalaan voimavarana, ja yhä useampi pitää yhteyttä kirkkoon merkittävänä. Toinen tämän tavoitetilan ilmaiseva virke, joka kuuluu tähän samaan yhteyteen on tämä: "Seurakunta on luottamuksen yhteisö, joka tuo erilaiset ihmiset yhteen, ja kirkon sanoma kuuluu ja vaikuttaa kaikkialla." Eri yhteyksissä saadun palautteenkin pohjalta tuli esille kysymys siitä, että missä tässä meidän työssämme näkyy vaikkapa maininta diakoniatyöstä tai lähetystyöstä tai kasvatustyöstä. Aivan ymmärrettävää, että kirkon työn näkökulmasta kysytään näitä kysymyksiä. Mutta teimme lopulta sen tietoisen ratkaisun, että emme sittenkään halua ikään kuin kiinnittää ajatustamme kirkon työn eri sektoreihin, vaan pikemminkin haastamme kysymään sitä, että miten tämä näkökulma, jonka tämä toimintalinjaus antaa eteemme, miten tämä näkyy diakoniatyössä, miten se näkyy lähetystyössä, miten se näkyy kasvatustyössä ja niin edelleen. Eli halusimme kääntää näkökulman vähän toiseen suuntaan. Näin me siis sanoitimme tämän tavoitetilan, jota kohti tämä työ haluaa olla pyrkimässä. Vielä totean tässä sen, että nämä kaikki ensi alkuun tuntuvat epäilemättä vähän latteilta ja jopa itsestäänselvyyksiltä, mutta kun näitä rupeaa avaamaan ja miettimään ja miettii vaikka vuotta 2020 tästä näkökulmasta, ainakin minä pitäisin todella hienona sitä, jos vuonna 2020 meidän kaikkien seurakuntiemme kaikki jäsenet voisivat tuntea uskon Jumalaan voimavarana. Pitäisin todella hienona sitä tavoitetilaa, että yhä useampi myös kirkon ulkopuolella pitää jäsenyyttä merkittävänä. Ja samaan aikaan tuntuisi hyvältä, jos vuonna 2020 seurakunta nähtäisiin laajalti luottamuksen yhteisönä, joka tuo aidosti erilaiset ihmiset yhteen. Ja että tuolloin kirkon sanoma kuuluu ja vaikuttaa kaikkialla. Lopulta ainakin itse yhä uudestaan huomaan tuossa aika kunnianhimoisia tavoitetilan aineksia, ja siinä mielessä tuntuu hyvältä, että työryhmämme päätyi tällaisiin sanoituksiin.

Painopisteet on sitten siinä vielä lopussa. Ne me pyrimme tiivistämään neljään kohtaan, joista ensimmäinen on tämä: "Nostamme sanoman esiin." Taustalla on se ajatus siitä, että kirkko elää hengellisenä yhteisönä siitä hengellisestä sanomasta, joka sen olemusta määrittää ja josta se koko tehtäväksiantonsa on saanut. Eli toisin sanoen me haluamme selkeästi pitää nyt esillä sitä, että sanoma on se keskeisin seikka, jonka ympäri kirkon oma elämä rakentuu. Me puhumme Jumalasta, Jeesuksesta, Pyhästä Hengestä rohkeasti ja ymmärrettävästi kaikkialla. Ymmärrys siitä, että kristillisessä uskossa keskeisintä on Jumala, joka syntyi ihmiseksi, ja että hän on meidän lähellämme ja meidän elämässämme mukana, siitä kumpuaa kaikki se, mikä sitten tulee vastaan kristillisen kirkon elämässä. Toinen painopiste alue on "Kohtaaminen koskettaa." Tuossa alussa mainitsin siitä, että nämä kolme lähtökohtakäsitettä, jäsen, seurakunta, viestintä, ovat niin sanottuja relationaalisia käsitteitä, jotka itsessään pitävät sisällään ajatuksen suhteista. Me valitsimme lopulta tämän kysymyksen tai termin tai käsitteen kohtaamisen mukaan tähän jopa koko työmme pääotsikoksi sillä perusteella, että se, mitä tapahtuu näissä ihmisten välisissä suhteissa, mitä tapahtuu ihmisen ja Jumalan välisissä suhteissa on lopulta niin merkittävää, että se ansaitsee tulla nostetuksi omaksi kohdakseen. Me kauan pohdimme sitä, että pitäisikö tuo kohtaaminen upottaa tuohon seuraavaan eli lähimmäisen rakastamiseen, ja monin tavoin ne liittyvätkin siihen. Mutta kun nostimme tämän kohtaamisen sieltä erilliseksi osiokseen, me halusimme sillä osoittaa sitä, että ei ole merkitystä ainoastaan sillä, millainen minä olen ja millainen sinä olet, vaan merkitystä on myös sillä, mitä tapahtuu meidän välillämme. Ja tämän vuoksi tämä kohtaaminen haluttiin nostaa aivan erilliseksi osiokseen tässä kokonaisuudessa. "Rakastamme lähimmäistä." Lähimmäisenrakkaus, kuten tiedämme, on ylevä kristillinen lähtökohta niin monella tavalla, jonkun mielestä ehkä jopa itsestäänselvyys, mutta lähimmäisen rakastaminen ei koskaan saa olla itsestäänselvyys, varsinkaan kun meille ei meidän Herramme ole sen suhteen antanut vaihtoehtoja. Sitten vielä neljänneksi "Arvostamme jäsenyyttä." Tämä jäsenyyskysymys ei tähän tullut pelkästään sen takia, että kun me katsomme kirkon jäsenkehitystä, niin on syytä monenlaiseen pohdintaan ja jopa huoleenkin, se ei ollut se päällimmäinen syy, miksi jäsenyys nostettiin tähän. Vaan ylipäätään lähtökohtana oli se, että jos meillä on jäseniä seurakunnissa, silloin seurakunnan velvollisuutena on pitää huolta jäsenistään. Eli jäsenyyden arvostaminen nousee siitä, että seurakunta huolehtii omista jäsenistään, pyrkii täyttämään hänen hengelliset tarpeensa ja tukemaan heidän hengellistä elämäänsä, heidän Jumalasuhdettaan ja myöskin heidän suhdettaan toisiin ihmisiin, heidän kykyään kantaa vastuuta ja niin edelleen.

Tämä Kohtaamisen kirkko -kokonaisuus on monella tavalla puutteellinen, se olisi voinut olla hyvin toisentyyppinen ja ehkä vieläpä perustellummista syistä. Mutta tällainen tästä nyt tuli. Mutta en ole ollenkaan huolissani siitä, että tämä on vajavainen ja puutteellinen. Kaikessa vajavaisuudessaan ja puutteellisuudessaan toivon, että se voisi haastaa seurakuntia tekemään vielä parempia toimintalinjauksia omaa käyttöään varten. Oikein ajattelenkin, että tämä oikeastaan täyttää tehtävänsä vasta sitten, kun paikallistasolla tehdään vielä parempia, vielä osuvampia, vielä paikallisempia, vielä konkreettisempia tulevaisuuslinjauksia. Niinpä, hyvät kirkolliskokousedustajat, työryhmän puheenjohtajana totean, että tärkeä ja antoisa työrupeama on takana, ja summa summarum, sellainen yhteenveto tästä ehkä on se, mikä tulee näissä neljässä kohdassa esille. Sanoma selväksi, kohtaaminen lämpimäksi, lähimmäinen rakkaaksi ja jäsenyys arvokkaaksi. Näillä mennään.


Paluu