Puheenvuoro



Kainulainen Pauliina, edustaja

Otsikko:
Kirkkohallituksen kyselytunti

Täysistunto:
Keskiviikkona 9 päivänä marraskuuta 2005 klo 13.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajat. Kysymykseni koskee kirkon uutta palkkausjärjestelmää ja on tässä yhteydessä nyt ensisijaisesti osoitettu sopimusjohtaja Voipiolle. Mutta tulkitsen tämän kyselytunnin myös mahdollisuutena tuoda keskusteluun ja muidenkin ylempien päättäjien tietoisuuteen tähän aihepiiriin liittyvää palautetta suoraan kentältä ja sen vuoksi kysymykseni on upotettu liuskan mittaiseen taustaan. Kirkon sopimusvaltuuskunta ja kirkolliset ammattijärjestöt ovat päättäneet siirtymisestä uuteen palkkausjärjestelmään. Tämä siirtymä on parhaillaan käynnissä ja itsekin seurakuntapastorina olen muutama viikko sitten täyttänyt siihen liittyvän tehtävänkuvauslomakkeen ja olen kuulostellut eri seurakuntien työntekijöiden näkemyksiä tästä projektista. Koko prosessi on herättänyt kysymyksiä, joita haluaisin tässä tilanteessa osoittaa kirkkohallituksen edustajille. Erityisesti mietin, että millä tavoin nämä uudistuksesta päättäneet tahot ovat punninneet uuteen palkkausjärjestelmään liittyviä etuja ja riskejä. Myönteisenä tavoitteena on esitetty esimerkiksi mahdollisuus edistää toiminnan tuloksellisuutta tai työntekijän ja henkilöstön välistä yhteistyötä. Uudistuksen on katsottu myös lisäävän paikallista toimivaltaa ja tekevän palkkauspäätökset läpinäkyvämmiksi. Tällaiset perustelut eivät kuitenkaan ainakaan minua saaneet vakuuttuneeksi siitä, että ne kompensoivat ei-toivotut sivuvaikutukset, sellaiset kielteiset vaikutukset, joita tästä uudistuksesta on pelättävissä tai jo osittain näkyvissäkin. Myöskään se perustelu, että uudistukseen on lähdettävä, koska muutkin yhteiskunnan tahot ovat siihen siirtyneet, tai ainakin useat, ei ole kestävä, sillä kirkon ydintyö poikkeaa monessa suhteessa olennaisesti muiden instituutioiden työstä. Miten mitataan sielunhoidon tuloksellisuutta? Tämän uuden palkkausjärjestelmän kantavissa rakenteissa on mielestäni suuria ongelmia kirkon kenttään sovellettuna.

Toinen merkittävä ongelma on, millaiseen työkulttuuriin tällaiset tavoitteet ohjaavat seurakuntatyötä. Omani ja monen muunkin kokemus on se, että päällimmäinen ongelma ei ole lepsu työnteko, vaan se, että jo nyt on liikaa uupuneita tai uupumuksen rajoilla työtään tekeviä ihmisiä. Tulevina vuosina seurakuntatyön toimintaympäristö muuttuu entistä haasteellisemmaksi ja mielestäni on väärä suunta lähteä mukaan edellyttämään yhä lisää tehokkuutta. Jo nyt tilastoilla ja luvuilla on paljon valtaa ohjailla seurakuntatyön painopisteitä.

Kolmanneksi tämän tyyppinen hallintotyö kuormittaa jokaista työntekijää ja erityisesti esimiehiä. Kirkkoherrat työskentelevät muutenkin yhä uusien tehtävien paineessa ja jos uudistukset eivät ole vankasti perusteltuja, niin ne syövät kohtuuttomasti heidän energiaansa. Kuten kaikki tietävät, seurakunnissa on riski, että henkilösuhteet tulehtuvat ja tämän uuteen palkkausjärjestelmään siirtymisen riskinä on, että palkkojen vertailu kaikista ohjausryhmistä huolimatta aiheuttaa pettymyksiä ja muita ongelmia työyhteisöjen ihmissuhteissa. Ovatko hyödyt silloin haittapuolia suuremmat? Ja vielä kysyisin, miksi uudistusta tehdään kireällä aikataululla. Kiire näkyi esimerkiksi siinä tehtävänkuvauslomakkeessa, jota käsittääkseni on laadittu yhdessä ulkopuolisten konsulttien kanssa. Osa sen kysymyksistä oli käsittämättömiä ja niihin liittyvät myöhemmin julkaistut mallityönkuvat olivat myös vaikeasti hahmottuvia. Tällainen kiireen tunnun lisääminen ei tunnu perustellulta. Eli haluaisin nyt kuulla miten tällaisiin mahdollisiin ja jo joissain suhteissa näkyvissä oleviin ongelmiin on varauduttu ja mitkä ovat ne suuret hyödyt, joista ollaan valmiit maksamaan kovakin hinta.


Paluu