Puheenvuoro



Pihkala Juha, piispa

Otsikko:
Käsikirjavaliokunnan mietintö 2/2007 12.11.1999 asetetun apokryfikirjojen käännöskomitean tekemästä Vanhan testamentin apokryfikirjojen käännöksestä

Täysistunto:
Tiistaina 6 päivänä marraskuuta 2007 klo 9.00

Teksti:
Te olette saaneet käsikirjavaliokunnan mietinnön, joka on paksu. Se sisältää siis varsinaisen, perustelupaperin ja ponsipaperin lisäksi tuon yli viisi senttiä paksun asiakirjanipun, jossa on esitys siinä muodossa, kun se on valiokunnasta tullut. Alleviivaukset kertovat niistä muutoksista, mitä on tehty. Apokryfikirjat ovat pääosin alun perin heprean kielellä, mutta osaksi myös kreikaksi syntynyttä kirjallisuutta meidän nykyisin tunteman Vanhan Testamentin ja Uuden Testamentin välillä. Ne eivät ole koskaan sisältyneet heprealaiseen kaanoniin, heprealaiseen ohjeelliseen kokoelmaan tietyistä syistä, joita en tässä lähde sen tarkemmin esittämään. Sen sijaan, kun tämä juutalainen kaanon tai siihen kuuluvia kirjoja käännettiin Aleksandriassa kreikan kielelle, niistä syntyneeseen kokoelmaan, jonka nimi on Septuaginta, otettiin mukaan myös osa siitä testamenttien välisenä aikana syntyneestä kirjallisuudesta, ja juuri tätä osaa kutsutaan nykyisin, tai on aikaisemmin kutsuttu apokryfikirjoiksi. Ne ovat sitten lähes samanlaisena valikoimana kuin Septuagintassa, myös Vulgatassa eli latinankielisessä Raamatun käännöksessä. Ne ovat kuuluneet Lutherin Raamattuun ja kaikkiin suomalaisiin raamatunkäännöksiin, mutta toisin sijoitettuna kuin Septuagintassa ja Vulgatassa. Septuagintassa ne on ripoteltu sinne tekstin väliin, ne eivät ole yhtenäisenä kokoelmana, vaan ne ovat siellä samalla tavalla kirjoitusten joukossa kuin muutkin, siinä ei ole mitään erottelua. Samoin Vulgatassa ne ovat ripoteltuina tekstimassan joukkoon. Lutherin ratkaisu poikkeaa siitä sillä tavalla, että hän poimi ne välistä pois ja sijoitti liitteeksi Vanhan Testamentin ja Uuden Testamentin väliin. Se on ainoa muutos, minkä hän oikeastaan tähän teki. Mielenkiintoista on, että tähän ratkaisuun on päädytty myös kaikissa moderneissa kansainvälisissä Raamatun käännöksissä, myös katoliset käyttävät tätä menettelytapaa: ne ovat omana osastonaan. Tietysti Vulgataa ei ole menty muuttamaan, mutta käännöksissä on noudatettu samaa periaatetta. Tämä heijastaa myös näiden ohjeellista asemaa, josta tällä hetkellä vallitsee paljon suurempi ekumeeninen yhteisymmärrys kuin vielä reformaatioaikana. Tästä syystä esimerkiksi katolinen kirkko ja ortodoksit puhuvat mielellään deuterokanonisista taikka jälkikanonisista kirjoista eli Lutherin ratkaisun ja ortodoksisen ja katolisten nykyisen ymmärryksen välillä on vähemmän eroa, kuin mitä oli aikoinaan. Tässä on ekumeeninen keskustelu vienyt asioita eteenpäin. Nämä kirjat ovat siis joka tapauksessa Lutherin ratkaisun mukaisesti kuuluneet kaikkiin suomalaisiin raamatunkäännöksiin, ne ovat vuonna 1642 Raamatussa, vuoden 1686 Raamatussa, molemmissa 1700-luvun käännöksissä. Jälkimmäisen 1700-luvun käännöksen eli vanhan kirkkoraamatun mukaisesti ne ovat olleet esimerkiksi Rauhanyhdistyksen julkaisemissa Raamatuissa koko ajan mukana eikä niitä ole missään vaiheessa jätetty pois sieltä. Syy siihen, että ne eivät ole olleet meidän normaali painoksissa 1800-luvun puolivälin jälkeen, johtuu kustannuspoliittisista ja osittain myöskin teologisista syistä. Silloinhan Raamatun tarve lukutaidon lisääntyessä kasvoi hyvin voimakkaasti ja tarvittiin rahaa kustantamiseen ja raha yleensä on konsultti. Raha tuli Englannin ja Ulkomaan Bibliaseuralta Skotlannista ja Englannista ja siellä oli hyvin voimakas apokryfikirjojen vastainen ajattelutapa. He sanoivat, että julkaistaan, jos otetaan ne pois, ja jos ei oteta pois, niin ei julkaista. Mutta kun 1800-luvun puolivälissä ryhdyttiin vanhaa kirkkoraamattua korjaamaan, tai oikeastaan aloitettiin uusi raamatunkäännös, koska vanha kirkkoraamattu koettiin vanhentuneeksi, niin siinä yhteydessä tehtiin jo alun alkaen päätös siitä, että myöskin apokryfikirjat käännetään. Tosin prosessi oli niin pitkä, että kun se alkoi 1800-luvun puolivälissä, niin se valmistui apokryfikirjojen osalta 1938. Tiedämme, että silloin oli isompia huolia edessä, kuin se, että mihin paikkaan ne sijoitetaan ja ne jäivät normaaleista Raamatuista pois, mutta niin kuin tiedätte, niin monissa isoimmissa ns. perheraamatuissa ja isoissa julkaisuissa ne on otettu mukaan. Minäkin pikkupoikana katselin Gustav Doren hurjia kuvia nimenomaan apokryfikirjojen kohdalla ja lueskelin niitä.

Kun me olemme nyt saaneet tämän mietinnön eteemme, se merkitsee, että 1970-luvun alusta aloitettu uusi raamatunkäännösprosessi ollaan saamassa päätökseen, ja näin koko se korpus, joka meillä on kuulunut Raamatun kansien väliin Lutherin ajoista lähtien, on saanut käännösasun, jossa on noudatettu hyvin pitkälle samoja periaatteita kuin varsinaista kirkkoraamattuakin käännettäessä. Komitea on tehnyt erittäin hyvää ja asiantuntevaa työtä ja lisäksi se on työskennellyt ekumeenisesti, ja ehkä tästäkin syystä myöskään ekumeeninen palaute ei ole löytänyt käännöksestä huomautettavaa, eli tämä tekstimassa, joka on meidän edessämme, on saanut sekä katolisen kirkon että ortodoksisen kirkon hyväksynnän. Muusta palautteesta teille kerrotaan valiokunnan mietinnössä, ja jos joku haluaa tutustua tarkemmin siihen, niin tuolla takana lehdistölehterillä on kolme mappia, johon on koottu palautetta. Jos haluatte mennä katsomaan minkälaista se on, niin siihen on vielä mahdollisuus, mutta en kehota juuri nyt tekemään sitä. Valiokunta on paneutunut hyvin huolellisesti ja perusteellisesti komitean esitykseen tietoisena siitä, että siellä on ollut erittäin korkea asiantuntemus. Me olemme silti halunneet tehdä oman työmme perusteellisesti, ja olemme sekä oma-aloitteisesti että palautteen perusteella tehneet joitakin muutoksia. Moni näistä suhteellisen vähäisistä korjausehdotuksista on tapahtunut vuoropuhelussa tai vuorovaikutuksessa komitean kanssa, eli se on ollut myös osittain prosessikirjoittamista, jossa on lopulta päästy siihen muotoiluun, mikä sitten näkyy näissä alleviivauksissa. Laskemme teidän käsiinne tämän mietinnön.


Paluu