Puheenvuoro



Hiilamo Kirsi, edustaja

Otsikko:
Kirkollisten vaalien äänestystapojen kehittäminen (Hiippakuntavaltuustoesitys 1/2013)

Täysistunto:
Tiistaina 5 päivänä marraskuuta 2013 klo 12.30

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja. Kiitän edustaja Kaisanlahden hyvin tärkeää huolenaihetta, jonka elävästi toit esiin. Eli huolenaihe oli siitä pelosta, että vaalisalaisuus murenee kokonaan. Mietin vain, että kun ihmiset uskaltavat hoitaa kalleimpansa eli raha-asiansa sähköisesti, niin mahtaako näitä uhkakuvia liittyä raha-asioidenkin hoitamiseen. Juuri hiljan, muutama päivä sitten äänestettiin sähköisesti myös yliopiston hallituksen jäsenistä. Se äänestys toimi erinomaisesti. Viime keväänä Kirkon tutkimuskeskus teki kyselyn, jossa tutkittiin, miten nuorten äänestäminen seurakuntavaaleissa voisi lisääntyä. Tutkimuksen mukaan lähes puolet äänestämättä jättäneistä nuorista ilmoitti äänestävänsä varmasti, jos sen voisi tehdä netissä. Kirkon tutkimuskeskuksesta arvioitiin tuolloin, että äänestämisen helpottaminen ja tiedon lisääminen voisivat aktivoida nuorten äänestämistä. Tutkimus selvitti 16- ja 17-vuotiaiden halukkuutta äänestää esimerkiksi kunnallisvaaleissa, ja kolme neljästä vastaajasta arvioi äänestävänsä, jos kunnallisvaalien äänioikeusikäraja laskettaisiin. Oikeusministeriö kokoaa parhaillaan työryhmää valmistelemaan tällaista asiaa koskevia säädöksiä - eilen Helsingin Sanomat uutisoi tästä. Uudistuksen toivotaan innostavan kansalaisia äänestämään nykyistä aktiivisemmin. Työryhmä on selvitellyt ja selvittelee edelleen nettiäänestystä vaaleissa, ja kaikkein tärkein asia on turvata vaalisalaisuus tämänkin työryhmän työskentelyssä. Nettiäänestyksen odotetaan tässä työryhmässä kääntävän syöksykierteessä olevat äänestyskäyrät nousuun. Ja eräs asiantuntija vakuutti, että aika varmasti äänestysaktiivisuus lisääntyisi. Nettiäänestäminen on mahdollista muun muassa Norjassa ja Virossa, ja tuonne on tehty opintomatkatyyppisiä tutustumiskäyntejä ja todettu, että nämä edustaja Kaisanlahden tuomat tärkeät huolenaiheet vaalisalaisuuden murenemisesta eivät ole ainakaan noissa maissa ollenkaan realistisia. Kysymys on enemmän peloista.


Paluu