Puheenvuoro



Weuro Jaakko, edustaja

Otsikko:
Piispainkokouksen selonteko avioliittolain muutoksen johdosta (Piispainkokouksen kirje 1/2016)
Oikeudellinen selvitys avioliittolain muutoksen vaikutuksista (Kirkkohallituksen kirje 4/2016)
Keskustelumalli ja siihen liittyvä aineisto tueksi keskusteluihin avioliitosta eri tavalla ajattelevien välillä (Kirkkohallituksen kirje 5/2016)

Täysistunto:
keskiviikkona 9 päivänä marraskuuta 2016 klo 15.00

Teksti:
Puheenjohtaja, arvoisat edustajat. Täällä on useissa puheenvuoroissa peräänkuulutettu malttia, ja korostettu tarvetta noudattaa kirkon olemassa olevia päätöksiä ja lainsäädäntöä. On kavahdettu, puhuttu kapinoinnista, kirkon järjestystä vastaan nousemisesta. On todettu, että jos olemassa olevaa todellisuutta halutaan muuttaa, se tulee tehdä asianmukaisessa järjestyksessä ja kirkolliskokouksen päätöksin. Olen tästä täysin samaa mieltä. Kuitenkin nyt käsiteltävänä oleva piispankokouksen selonteko, ja eritysesti oikeudellinen selvitys sisältää useita oikeudellisia puutteita, joihin täysistunnon eri mieltä olevien jäsenien tavoin haluan kiinnittää huomiota. Kirkkohallituksen selvityksessä ei käytännössä lainkaan käsitellä asiaa vihkimistä pyytävän henkilön, ja kihlaparin ja heidän oikeuksiensa näkökulmasta. Argumentaatio perustuu kirkon asemaan, ja eräisiin eduskunnan käsittelyssä kirkon asemasta esitettyihin kannanottoihin. Tältä osin on nyt korostettava, että asiassa on kysymys myös, ja ensisijaisesti kirkon jäsenten oikeudesta tulla vihityksi. Nimenomaan tämä, on se oikeudellinen kysymys, johon pappi vihkioikeuden omaavana viranomaisena joutuu yksittäistapauksissa ottamaan kantaa. Selvityksessä ei käsitellä pappiin kohdistuvia ristiriitaisia vaatimuksia, ja niiden ratkaisemiseen sovellettavia oikeudellisia periaatteita. Lainsäädännössä ei ensimmäinen maaliskuuta 2017 jälkeen ole määräyksiä, jotka asettaisivat rajoituksen samaa sukupuolta olevien kihlaparin vihkimiselle. Tällainen rajoitus, voidaan perustella oikeudellisesti vain asettamalla kirkkokäsikirja oikeusnormin asemaan, kuten selvityksessä on tehty. Siltäkin osin, kun ylipäätään voidaan katsoa, onko kirkkokäsikirjalla tällaista oikeudellista merkitystä, on ratkaistava, voidaanko tälle antaa niin merkittävä painoarvo, että se yksin rajoittaa kirkon jäsenen oikeutta tulla vihityksi avioliittoon. Asialla on erityistä merkitystä, paitsi tällä aiemmin viitatun kirkkojärjestyksen ensimmäisen luvun neljännen pykälän ensimmäisen momentin säännöksen kanssa, myös perustuslain sadannenseitsemännen pykälän määräysten mukaan, jossa todetaan, että jos asetuksen tai muun lakia alemman asteisen säädöksen säännös on ristiriidassa muun lain kanssa, ei tätä pidä soveltaa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa. Jos kirkkokäsikirjaa pidetään lakia alemman asteisena säädöksenä, voidaan kyseessä katsoa olevan perustuslain sadanseitsemännen pykälän tarkoittama ristiriitatilanne, avioliittolain, kirkkolain, kirkkojärjestyksen määräysten jotka eivät aseta rajoituksia vihittävien sukupuolelle, ja kirkkokäsikirjan sananmuodon välillä. Tämä kysymys jää selvityksessä täysin käsittelemättä. Uskonnonvapauteen voidaan kiistatta katsoa sisältyvän mahdollisuus asettaa kirkon sisällä uskonnonharjoittamiseen, kirkon oppiin liittyviä vaatimuksia avioliittoon vihkimiselle. Selvityksessä, ja osassa asiantuntijalausunnoista viitataan tähän. Selvityksessä ei kuitenkaan tarkastella asiaa kirkon jäsenen oikeuksien näkökulmasta. Yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteista tulee säätää lailla. Tämä yleinen valtiosäännöllinen periaate sitoo myös kirkkoa, ja sitä on myös kirkon omassa lainsäädäntökäytännössä noudatettu. Kirkollisesta avioliittoon vihkimisestä on säännökset kirkkolaissa ja järjestyksessä, eikä niissä ole asetettu rajoituksia vihittävien sukupuolelle, eikä tätä tarkoittavia lainsäädäntöesityksiä ole myöskään vireillä kirkolliskokouksessa. Selvitykseen sisältyy useita keskeisiä puutteita. Kun tässä on toisaalta kysymys kirkon jäsenen oikeuksista, ja niiden toteuttamisesta vastaavan papin velvollisuuksien täyttämisestä, on välttämätöntä, että nämä kysymykset tulevat tyhjentävästi katettua. Asiaa ei voida tämän vuoksi pitää miltään osin riittävällä tavalla selvitettynä, eikä oikeustilaa sillä tavoin selvänä, että papin tässä ristiriitaisessa tilanteessa tekemä ratkaisu voitaisiin katsoa virka- tai muun velvollisuuden laiminlyönniksi.



Paluu