Puheenvuoro



Latvus Kari, edustaja

Otsikko:
Seurakuntarakenteiden kehittämisen päälinjat, hallintovaliokunnan mietintö 1/2013 kirkkohallituksen esityksestä 11/2012

Täysistunto:
Keskiviikkona 15 päivänä toukokuuta 2013 klo 9.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajat. Edustaja Hiilamo kuvasi hyvin sitä, että kirkkomme suuri aarre on seurakuntadiakonia. Kirkkolakiin diakonian virka päätettiin 1943, jolloin rahaa ei ollut liikaa. Diakonia on suuri aarre, jota ei pidä vaarantaa. Kun luin hallintovaliokunnan mietintöä, mieleeni tuli, että kyseessä on mahdollisesti diakonian viran salakaato tai sen suunnittelu sivulla 16 ja tarkemmin kohdassa 3.7. Ponsiehdotuksessa 2 ehdotetaan väljennyksiä näihin kirkon pakollisiin virkoihin. Tämä johti ajatukseni siihen, että piispa Luoma hallintovaliokunnan puheenjohtajana on ehkä tahtomattaan edistänyt tätä salakaadon suunnittelua. Onneksi kuulimme, että tästä ei ole kysymys ja uskallan luottaa piispan sanaan, että nyt kysymys ei ole diakonian virkojen alas ajamisesta. Piispan sana pitää ja sitoo varmaan myös lain laatijaa. Asiaan jää kuitenkin ongelma ja se ongelma on siinä, että nyt tavoitteena on kevytyhtymä. Siis sellainen yhtymä, jossa on vähän työntekijöitä, joilla on vähän rekyylejä. Toisaalta kuitenkin ajatellaan, että osa työntekijöistä tulisikin yhtymän työntekijöiksi, mikä tarkoittaa sitä, että yhtymä paisuu ja kasvaa. Siis siitä tuleekin suuri yhtymä. Näiden kahden välillä olisi hyvä olla selkeys. Pyritäänkö kevyeen yhtymään vai siihen hieman suurempaan ja kasvavaan yhtymään? Halutaan dynaamisuutta, halutaan nopealiikkeisyyttä ja myös tilaa työalojen rajojen vähenemiselle. Minusta tämä on ihan ok. Mutta jos ja kun seurakunta on perusyksikkö uudistuksen jälkeen, tulee siihen kuulua vähintään kirkkoherra ja diakoniatyöntekijä. Jos rahaa riittää, ilman muuta myös kanttori. Kirkkolain 1 luku 2 § aivan yksiselitteisesti toteaa: "kirkko julistaa Jumalan sanaa ja jakaa sakramentteja sekä toimii muutenkin kristillisen sanoman levittämiseksi ja lähimmäisenrakkauden toteuttamiseksi." Diakoniatyöntekijä ei yksin vastaa siitä lähimmäisenrakkauden toteuttamisesta, mutta organisoi, antaa kasvot, on konkreettinen ikoni tälle asialle. Diakoniatyö on tutkimusten mukaan merkittävin syy seurakuntalaisille pysyä kirkossa. Tätä ei kannata lähteä vaarantamaan. Tulen esittämään myöhemmin, että kohdassa 3.7 toinen ponsiehdotuksista jätetään pois, koska ensimmäinen kohta tulee sisältämään aivan riittävän materiaalin sille, että asioista voidaan päättää ja laki voidaan muotoilla sen pohjalta. Tämä sallii edustaja Simolan mainitsemaa liikkuvuutta, jota yhtymän sisällä voi olla, mutta silti työntekijöillä tulee olla selkeä tietoisuus, että he kuuluvat seurakuntaan, ei yhtymään.


Paluu