Puheenvuoro



Rissanen Seppo, edustaja

Otsikko:
Kirkon keskushallintoa koskevien kirkkolain ja kirkkojärjestyksen säännösten muuttaminen (Kirkkohallituksen esitys 9/2008)

Täysistunto:
Torstaina 6 päivänä marraskuuta 2008 klo 15.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, arvoisat edustajat. Kirkon keskushallinnon rakenteen uudistusesitys on laaja kokonaisuus. Laajojen uudistusten haasteena ja vaarana on yleensä kysymys siitä, miten hallitaan muutosten seuraukset. Tämän vuoksi on mielestäni tärkeää, että kirkolliskokous käy esillä olevan rakenneuudistuksen läpi hyvin perusteellisesti, varsinkin, kun emme ole saaneet minkäänlaista raporttia niistä lukuisista lausunnoista, joita tämän esityksen käsittelyn yhteydessä on annettu niin kuin täällä on jo todettu.

Seuraavassa otan esille joitakin erityisesti Kirkon ulkoasiainneuvoston toimintaan liittyviä kysymyksiä tästä esityksestä. kirkon keskushallinnossa Kirkon ulkoasiainneuvostolla on tällä hetkellä hyvin vahva rooli. Sen hoidossa ovat käytännöllisesti katsoen kaikki kirkkomme suhteet muihin kirkkoihin tavalla tai toisella. Ainoastaan rahaliikenne kuuluu valtaosaltaan käytännöllisesti katsoen kokonaan muille, mutta sehän on sivuseikka. Ongelmana esityksessä ovat aivan erityisesti toimivaltasuhteet. Kun ehdotus oli käsiteltävänä Kirkon ulkoasiainneuvostossa, monet sen jäsenet olivat eri mieltä Kirkon ulkoasiainneuvoston vahvan roolin tarpeellisuudesta. Monet olisivat halunneet nähdä Kirkon ulkoasiainneuvoston olevan neuvottelukunta, asiantuntijaelin ilman itsenäistä päätösvaltaa. Mielestäni kirkolliskokouksen edustajien tuleekin tarkoin harkita, onko esitetty ratkaisu hyvä päätöksenteon demokraattisuuden kannalta. Huolta aiheutti Kirkon ulkoasiainneuvostossa erityisesti sen kyky käsitellä opillisia asioita. Hyvin suuri osa ulkoasiainneuvoston jäsenistä, myös tämän esityksen mukaan tulevaisuudessa, on valittu asiantuntijuuden perusteella, ei teologisen osaamisen perusteella. Mutta käytännössä valtaosa asioista on sellaisia, että niillä on hyvin vahvat teologiset ja opilliset ulottuvuudet. Tällöin nousee ongelmaksi, miten ulkoasiainneuvoston toiminta suhtautuu piispainkokoukseen. Mutta tuolla ulkoasiainneuvoston roolin jopa vahvistamisella on jopa toinen suunta, joka tulee esiin lakiesityksen 11 § toisessa momentissa, jossa Kirkon ulkoasiainneuvoston tulevasta tehtävästä esitetään, että se vastaisi Suomessa asuvien ulkomaalaisten parissa tehtävästä kirkollisesta työstä. Siis samoin kuin se vastaa ulkomailla asuvien suomalaisten parissa tehtävästä työstä. Tällä hetkellä vastuu kirkollisesta työstä Suomessa asuvien ihmisten parissa kuuluu paikallisseurakunnille. Minkälaisin voimavaroin Kirkon ulkoasiainneuvosto pystyisi vastaamaan ulkomaalaisten parissa tehtävästä työstä, kun maahanmuuttajien määrä jo nykyään on yhden suuren seurakuntayhtymän jäsenmäärän kokoinen.

Piispainkokouksen kokoonpanon osalta yhdyn näkemykseen kenttäpiispan ja asessorien pitämisestä piispainkokouksen jäseninä. Mielestäni luterilainen käsityksemme kirkosta ei välttämättä tue ainoastaan sitä suuntaa, että meidän tulisi vahvistaa kirkon episkopaalista luonnetta. Luterilaisessa perinteessämme on hyvin vahva korostus maallikkouden tärkeydestä ja päätöksenteon demokraattisuudesta. Sen sijaan Kirkon ulkoasiainosaston siirtämistä kirkkohallituksen alaisuuteen pidän perusteltuna edellä mainitsemistani syistä johtuen.


Paluu