Puheenvuoro
(Tarkistamaton)


Pihlaja Pirjo, kirkkoneuvos

Otsikko:
Arkkipiispan vaalitapaa koskevien kirkkolain ja kirkon vaalijärjestyksen säännösten muuttaminen (Kirkkohallituksen esitys 1/2016)

Täysistunto:
Keskiviikkona 11 päivänä toukokuuta 2016 klo 9:00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kirkolliskokousedustajat. Kirkkohallituksessa on valmisteltu esitys arkkipiispan vaalitavan muuttamiseksi, ja ajattelin tässä käydä läpi ensin hieman tämän esityksen taustoja, lähinnä arkkipiispan tehtävien kehitystä, miten vaalitapa on kehittynyt, mikä oli kirkolliskokouksen toimeksianto vuonna 2010 ja miten sitä on toteutettu, ja mistä kumpuaa tämä tarve, että vaalitapaa halutaan muuttaa. Sen lisäksi käyn läpi tavoitteet ja toteuttamisvaihtoehdot, ja lopulta itse kirkkohallituksen esityksen.

Arkkipiispan erityisten tehtävien kehitys. Lähdetään ihan tuolta historian havinasta, eli vuodesta 1817, jolloin Turun hiippakunnasta tuli Suomen suurruhtinaan määräyksellä arkkihiippakunta, ja sen piispasta arkkipiispa. Aivan aluksi arkkipiispa oli nimenomaisesti pappissäädyn korkein pää ja johtaja, ja hänelle kuului myös piispojen vihkiminen. 1900-luvun puolella tehtävät alkoivat sitten pikku hiljaa lisääntyä, eli 1908 tuli kirkolliskokouksen koollekutsuminen ja sen puheenjohtajuus, samoin piispainkokouksen koollekutsumistehtävät. Vuonna 1933 hänelle kuului päätöksenteko edustussuhteissa muiden maiden kirkkoyhdyskuntiin, 1944 laajennetun piispainkokouksen puheenjohtajuus ja kirkkohallituksen puheenjohtajuus ja 1954 kirkon ulkoasioitten toimikunnan puheenjohtajuus. Vuoden 1964 laissa arkkipiispalle kuuluvat tehtävät olivat jo muotoutuneet aiemman lain aikana, ja ne säilytettiin. Vuosina 1968 - 1990 tehtiin hyvin monia aloitteita siitä, että arkkipiispan tehtävää tulisi tarkastella toisin, mietittiin arkkihiippakunnan jakamista tai sen pienentämistä; arkkipiispan vapauttamista toisarvoisista tehtävistä. Käytiin myös keskustelua toimielinten puheenjohtajuuteen liittyvistä kysymyksistä. Mitkään näistä kuitenkaan eivät tuossa vaiheessa johtaneet muutoksiin. Niinpä sitten 1994-kirkkolain aikana arkkipiispalla oli edelleen hyvin samoja tehtäviä kuin aiemminkin, mutta koko ajan kokonaiskirkon tehtävät ovat laajentuneet, eli puheen johtaminen kirkolliskokouksessa, piispainkokouksessa ja kirkkohallituksessa säilyivät, kirkkojen väliset suhteet niin koti- kuin ulkomailla kuuluvat arkkipiispan tärkeimpiin tehtäviin. Yhteiskuntasuhteet ja media on yhä enenevässä määrin vaatinut enemmän osanottoa, ja sitten, no, aika pieni tehtävä mutta tehtävä sekin, on kirkon kunniamerkkien myöntäminen. 1994-kirkkolain aikana toki on tapahtunut niin, että Turkuun on saatu toinen piispa, eli sillä tavalla tehtävätaakkaa on helpotettu.

Sitten arkkipiispan vaalitavan kehitys. Vuoden 1869 lain äänioikeutettuja olivat aikoinaan kaikki vakinaiset papit hiippakunnassa, ja sitten 1925 lainmuutos, jolloin äänioikeutettuja olivat kaikki hiippakunnan papit. Samaten äänioikeutettuja olivat tuomiokapitulin vakinaiset jäsenet ja virkamiehet, ja muiden hiippakuntien piispat ja tuomiokapitulien vakinaiset jäsenet. Alussahan hiippakuntia toki olivat vain Porvoo ja Oulu vuonna 1886 Savonlinna. Vuonna 1949 tulivat mukaan ensimmäistä kertaa hiippakunnan seurakuntien valitsijamiehet, eli 1 - 2 valitsijamiestä per kirkkoherrakunta. Vuoden 1964 laissa äänioikeutetut pysyivät hyvin paljon samoina, oikeastaan siinä tehtiin pari sananmuotokorjausta, eli tuomiokapitulin äänioikeutta käyttivät varsinaiset jäsenet ja myös notaari tuli mukaan, ja sitten puhuttiinkin jo valitsijamiehistä per seurakunta. Nykyisen lain aikana asia on säädetty niin, että ensin ovat piispainvaalin äänioikeutetut, jotka ovat kaikissa vaaleissa samat, eli oman hiippakunnan papit ja lehtorit, tuomiokapitulin lakimiesasessori, seurakunnan valitsemat valitsijat, joita oli ensin yksi per läsnäolevaa viittätuhatta jäsentä kohden, ja vuoden 1996 muutoksen myötä vähintään yksi valitsija per seurakunta plus hiippakunnan kirkolliskokouksen maallikkoedustat. Maallikkovalitsijoita piti olla yhtä monta kuin pappeja ja lehtoreita yhteensä. Eli tuossa vaiheessa jo kirkolliskokouksen maallikkoedustajat tulivat eräällä tavalla ensimmäisiksi luottamushenkilöiden joukossa, jotka pääsivät piispaa valitsemaan. Ensimmäisten maallikkovalitsijoiden joukkoa laajennettiin 2003, ja mukaan tulivat tuomiokapitulin maallikkojäsen ja hiippakuntavaltuuston maallikkojäsenet. Arkkipiispan vaalissa on mietitty myös kokonaiskirkon edustusta, ja alunperin edustajina olivat ainoastaan hiippakuntien tuomiokapitulien jäsenet ja kirkolliskokouksen hiippakunnista valitut edustajat, mutta 2003 hiippakuntahallintouudistuksen yhteydessä tulivat myös hiippakuntavaltuustojen ja kirkkohallituksen jäsenet mukaan, ja saamelaiskäräjien kirkolliskokousedustaja.

Vuonna 2010 kirkolliskokouksessa käsiteltiin sekä edustaja-aloitetta että hiippakuntavaltuustoesitystä siitä, että ensinnäkin arkkipiispan tehtävät tulisi ottaa kokonaistarkasteluun ja toisaalta miettiä myös tätä vaalitapaa. Lähtökohta oli, että ensin pitäisi tehdä selvitys asiasta, ja sen pohjalta sitten tehdä johtopäätöksiä. Tuo selvitys valmistui vuonna 2013, ja siinä yhteydessä myös tehtäväksiannon toteuttaminen jaettiin kirkkohallituksessa, eli keskushallintouudistuksen yhteydessä tarkasteltiin arkkipiispan tehtäväkokonaisuutta. Keskushallinnon kokonaisuudistushan tuli voimaan tämän vuoden alusta, ja ainoa tehtävä varmaan, joka sieltä karsiutui, oli Kirkon ulkoasiain neuvoston puheenjohtajuus. Sen sijaan taas taakkaa tuli piispainkokouksen puolelle, eli piispainkokouksia on aiempaa enemmän vuosittain. Vaalitavan uudistus lähti vireille sen jälkeen kun arkkipiispan kokonaiskirkon tehtävät oli muutettu. Mikä sitten oli loppujen lopuksi syy, miksi katsotaan, että tarve vaalitavan muutokselle on olemassa? Se on nimenomaan se, että katsotaan, että arkkipiispan tehtävässä painottuvat yhä enenevässä määrin kokonaiskirkon tehtävät, jolloin halutaan, että myös muilla kuin Turun arkkihiippakunnan äänioikeutetuilla on mahdollisuus vaikuttaa entistä selvemmin näissä vaaleissa. Tuossa diassa on tehty vertailua, eli vuoden 2010 vaaleissa äänioikeutetut jakaantuivat niin, että Turun arkkihiippakunnan äänioikeutetut muodostivat lähes 74 % äänioikeutetuista ja loput olivat sitten reilu 26 %. Nyt, kun viimeisen vaalijärjestelmäuudistuksen yhteydessä poistettiin ikään liittyvä rajoitus papiston äänioikeuden osalta, suhdeluvut menivät entistä mielenkiintoisempaan suuntaan, eli arkkihiippakunnan äänioikeutetut muodostaisivat, jos vaalit pidettäisiin nyt, jopa noin 80 % kaikista äänioikeutetuista.

Seuraavaksi mennään tavoitteisiin ja toteuttamivaihtoehtoihin. Kun valmistelua lähdettiin tekemään, otettiin huomioon seuraavat periaatteet, joista katsottiin, että niistä ei haluta poiketa. Ensin se, että arkkipiispa on ensimmäinen vertaistensa joukosta. Hän ei ole muiden piispojen yläpuolella eikä heidän esimiehensä, mutta hän on heistä ensimmäinen. Toinen seikka, joka on otettava huomioon, on se että arkkipiispa on aina myös arkkihiippakunnan hengellinen kaitsija, eli hän hoitaa piispanvirkaan kuuluvia tehtäviä hiippakunnassa omalla vastuualueellaan, mutta toisinaan joutuu tekemään sitä myös koko hiippakunnan alueella. Tavoitteeksi asetettiin se, että pyrkisimme muuttamaan arkkipiispan vaalitapaa siten, että se vastaa arkkipiispan tosiasiallisia tehtäviä, eli muiden hiippakuntien ja kokonaiskirkon ääni tulisi selvemmin näkyviin kuin se tällä hetkellä tulisi. Mutta tavoite pitäisi saavuttaa siten, että arkkipiispan ja muiden piispojen välinen työnjako tai sen perusteet eivät muutu, eli periaate primus inter paressäilyisi, sekä että arkkipiispan legitimiteetti omassa hiippakunnassa edelleen turvataan. Tuossa esityksessä, joka teillä on edessänne, on käyty läpi eri toteuttamisvaihtoehtoja, joita kumpusi ensinnäkin aiemmista kirkolliskokouskeskusteluista, mutta jotka nousivat esiin myös niin sanotusta kansainvälisestä vertailusta, eli kun vertailtiin muiden maiden luterilaisten kirkkojen tapaa valita arkkipiispa. Ensimmäisenä esityksessä on mietitty sitä, että arkkipiispan vaali siirrettäisiin kirkolliskokoukselle. Toki se edistäisi sitä, että äänestäjillä olisi hyvät edellytykset arvioida ehdokkaiden soveltuvuutta ja kykyä hoitaa arkkipiispan tehtäviä, mutta silloin arkkihiippakunnan äänestäjäjoukko rajoittuisi hyvin pieneksi ja sattumanvaraiseksi, ja toisaalta se supistaisi demokraattista vaikuttamismahdollisuutta. Toisena vaihtoehtona mietittiin hiippakuntien valitsijamiehiä arkkipiispan valitsijoina. Se puolestaan lisäisi huomattavasti muiden hiippakuntien edustusta vaalissa, jolloin arkkipiispan kokonaiskirkon tehtävät painottuisivat, mutta se johtaisi siihen, että arkkihiippakunnan valitsijat olisivat vähemmistönä, jolloin arkkipiispan yhteys omaan hiippakuntaansa kärsisi. Toisaalta vaaliprosessi pitkittyisi, ja saattaisi olla jopa niin, että yleinen mielenkiinto kohdistuisi ensisijaiseen vaaliin, eli valitsijamiesten vaaliin. Kolmantena vaihtoehtona nousi valmistelussa Ruotsista kopioitu malli, eli arkkihiippakunnan äänimäärän painoarvoa vähennettäisiin jakamalla äänet jollakin luvulla. Äänioikeutetuilla olisi edelleen lukumääräinen enemmistö arkkihiippakunnassa, arkkihiippakunnan äänioikeutetut kattaisivat koko hiippakunnan alueen, ja muiden hiippakuntien kokonaiskirkkovalitsijoiden ääni tulee tässäkin mallissa aiempaa selvemmin esiin ja näkyviin. Mutta sitten tietysti on pohdittava sitä, että miten tällainen melko poikkeuksellinen äänten painoarvon laskennallinen vähentäminen koetaan. Toisaalta on hyvä muistaa, että meillä ovat jo käytössä äänten painoarvolaskelmat, eli meillä on kirkolliskokousvaalissa ja hiippakuntavaltuustovaaleissa jo tämä käytössä.

Kirkkohallitus päätyi esityksessään tähän kolmanteen vaihtoehtoon, eli siihen, että arkkihiippakunnan vaalitapaa muutetaan siten, että arkkihiippakunnasta annettujen äänten painoarvoa vähennetään laskennallisesti. Äänioikeutettujen määrä ei siis muutu millään tavalla. Kirkon järjestysmuodon ja perinteen perusteella arkkihiippakunnalla on edelleen äänten enemmistö, koska esitetään, että arkkihiippakunnan annetut äänet jaettaisiin luvulla kolme. Tuo laskelma tehtäisiin siis äänten laskennan yhteydessä. Samoin se johtaa siihen, että arkkihiippakunnan äänioikeutettuja, jolla on äänioikeus myös piispanvaalissa, ja siten edustavat hiippakuntaa, kohdellaan yhdenvertaisesti. Vaikutusarvioinnissa on todettu, että arkkipiispan legitimiteetti toimia kokonaiskirkon tehtävissä vahvistuisi, kun muiden hiippakuntien ja kokonaiskirkon edustajien antamien äänten laskennallinen osuus vahvistuisi. Tämä ei muuta kirkon järjestysmuodon mukaista arkkipiispan ja muiden piispojen välistä suhdetta tai työnjakoa. Se ei myöskään muuta arkkihiippakunnan äänioikeutettujen määrää. Toisaalta tämä olisi hyvin kustannus- ja resurssitehokas vaihtoehto, eli sillä ei arvioida olevan taloudellisia vaikutuksia eikä se myöskään lisää työvoimatarpeita. Kiitos.



Paluu