Puheenvuoro



Voipio Risto, kirkkoneuvos

Otsikko:
Kirkkohallituksen kyselytunti

Täysistunto:
Keskiviikkona 11 päivänä toukokuuta 2005 klo 15.30

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja. On tullut kirjallinen kysymys, tekijänä edustaja Hannu Ojalehto, ja luen sen nyt ensin. "Kirkkojärjestyksen 6 luvun 34 §:n mukaan kirkkoherra on seurakunnan jumalanpalveluksessa, kirkollisissa toimituksissa ja muussa hengellisessä työssä sekä kirkkoherranvirastossa toimivien viranhaltijoiden ja työntekijöiden esimies. Ainakin suurten seurakuntien työyhteisöissä nykypäivän johtaminen edellyttää mielestäni todellista vallan ja vastuun delegointia niin sanotulle väliportaan johdolle. Antaako puheena oleva säädös siihen mahdollisuuden? Voiko siitä pahimmillaan kahle seurakuntatyöyhteisöjen kehittämiselle? Olisiko kirkkohallituksen syytä selvittää tähän liittyvä problematiikka, jotta kirkkolainsäädäntömmekin tukisi luovasti ja aidosti kirkkoherran johtamistyötä?"

Tämä on asia, jota ei kirkkohallitus päätöksentekoelimenä ole käsitellyt, vaan kun tässä arvioin tätä kysymystä, niin teen sen ihan omaan piikkiini. Kirkkoherran työnjohdollista esimiesasemaa on vahvistettu ja selkeytetty kirkkolainsäädännöllä viime vuosina varsin paljon. Meillähän on kahdenlainen, keskenään hieman ristikkäisessä suhteessa oleva hallintojärjestelmä. Meillä on toisaalta tämä piispallinen tuomiokapitulin linja, jossa piispa valvoo, johtaa ja tuomiokapituli valvoo ja johtaa papiston työtä, on papiston esimies siinä mielessä. Toisaalta meillä on tällainen demokraattinen pohjoismaiseen kansalaisyhteiskuntaan kuuluva järjestelmä, jossa luottamushenkilöelimet hoitavat seurakunnan hallintoa, toimintaa ja taloutta. Tämä kahden linjan järjestelmä, niin kuin sanoin, on keskenään jollain tavalla ristikkäisessä ja tämmöisessä problemaattisessa suhteessa toisiinsa ja siitä myöskin tämä kysymys jollakin tavalla nousee.

Meillä on varsin vahva tulkintaperinne ja myöskin sitä säädökset aika pitkälle tukevat, että papisto ei ole kirkkoneuvoston ja kirkkovaltuuston alaista vaan on piispan ja tuomiokapitulin alaista henkilöstöä. Kirkkoneuvoston asemaa on myöskin vuosikymmenten saatossa kehitetty ja vahvistettu. Aikanaan kirkkolaissa kirkkoneuvostosta sanottiin, että kirkkoneuvosto on kirkkoherralle apuna tai avullisena seurakunnan asioiden hoitamisessa. Nykyinen sanamuoto on niin, että kirkkoneuvosto johtaa yleisesti seurakunnan hallintoa ja edistää seurakunnan hengellistä toimintaa ja johtaa taloutta ja hallintoa. Toisin sanoen tämä hengellisen elämän edistäminen ja seurakunnan toiminnan kehittäminen ja hoitaminen on tullut myöskin kirkkoneuvoston toiminnaksi entistä selvemmin. Ja tästä syntyy tätä jännitettä, josta mainitsin.

Kirkkoneuvoston ohjesäännöllä voi valtuusto delegoida kirkkoneuvoston toimivaltaa kirkkoherralle, joka on siis kirkkoneuvoston jäsen, tai kirkkoneuvoston alaiselle viranhaltijalle. Eli sellaiselle viranhaltijalle, joka ei ole kirkkoneuvoston alainen, ei voida delegoida kirkkoneuvoston valtaa. Tästähän on Espoon hiippakuntavaltuuston aloite, joka on täällä valiokuntaan lähetetty. Tämä nousee juuri siitä ajatuksesta, että kirkkoneuvosto ei voi ikään kuin käskyttää papistoa. Ei voida tehdä siis ohjesääntöä tai johtosääntöä, jolla annettaisiin tehtäviä kirkkoherran alaiselle papille. Tällainen tulkinta on aika vahva ja, niin kuin sanoin, se saa lainsäädännöstä myös aika tavalla tukea. Mutta tämä ei ole lainkaan yksiselitteinen asetelma ja kehitys, jota kirkossa on tapahtunut itse asiassa problematisoi tämän jaottelun aika vahvasti. On hyvin selvää, että hengellisen elämän kysymyksissä tämän piispalinjan täytyykin olla vahva, mutta kun tullaan seurakunnan organisaatioon, toimintajärjestelmään ollaan nykysäännöksillä kieltämättä ongelmissa.

Joissakin suurissa seurakunnissa on siirrytty piirikappalaisjärjestelmään, piirijärjestelmään, ja itse asiassa tämä piirijako ja kappalaisten toiminta saattaa olla monta kertaa hoidettu järjestelemällä, jota nykylainsäädäntö ei ihan tunne, eli seurakunnassa on tehty tietynlainen jako ja järjestelty papiston tehtäviä. Myös eräässä suuressa seurakuntataloudessa on hallintokappalainen, joka itse asiassa hoitaa hallintotehtäviä kirkkoherran apuna, jossa seurakunnassa omassa valmistelussa lähdettiin siitä, että tämän asian voi järjestää seurakunta itse, vaikka sitten tuomiokapituli siihen vähän hätiin tulikin. Mutta painetta tähän suuntaan, että seurakunnan organisaatiossa pitäisi kirkkoneuvoston ja kirkkovaltuuston rooli olla vahvempi kuin nykyään, on selvästi ja ymmärtääkseni siihen on kyllä aikamoiset perustelut.

Tosiasiassa, ja niin kuin sanoin, puhun nyt omaan piikkiini, selkeyttäisi, jos nähtäisiin, että hengellisen työn sisältö, johto ja ohjaus olisi piispan ja tuomiokapitulin tehtäväalueella, mutta muutoin työn organisointi kuuluisi seurakunnan viranomaisille, kirkkoneuvostolle ja kirkkovaltuustolle. Kuitenkin taas täytyy korostaa sitä, että operatiivisen johdon täytyy aina kuulua sitten johtaville viranhaltijoille, etteivät nämä erilaiset toimivallat mene päällekkäin. Aikaisemminkin tästä pöntöstä olen sanonut, että niissä seurakunnissa, joissa suuria ongelmia on, melkeinpä poikkeuksetta on mennyt sekaisin se kuka käyttää operatiivista valtaa ja kuka sitä ei käytä.


Paluu