Puheenvuoro



Repo Matti, piispa

Otsikko:
Valtakunnallisen isospankin luominen (Edustaja-aloite 4/2012)

Täysistunto:
Perjantaina 11 päivänä toukokuuta 2012 klo 10.35

Teksti:
Arvoisa arkkipiispa, hyvät kirkolliskokouksen jäsenet. Tämä aloitehan on todellakin lähtöisin isosilta itseltään. Kuten kuultiin, seurakunnista kutsutut nuoret visioivat viime viikonloppuna tulevaisuuden kirkkoa Tampereella järjestetyillä Kirkon nuorisopäivillä, tulevaisuuden kaupungissa siis. Yhdessä tämän aloitteen allekirjoittajien kanssa otin siellä osaa seminaariin, jossa juuri tämä idea isospankista sai innostuneimman kannatuksen. Mutta minun tehtäväni tuossa seminaarissa oli, niin kuin pienestä kuvasta saattoi päätellä, esittää harmaantuneen nuoren setämäisiä kommentteja ja siten linkittää tämä nuorten palo persoonallisella tavalla päättäjien pidättyväisyyteen. Tuossa seminaarissa yritinkin kultaisten muistojeni siivittämänä epäillä, että isosten olisi helpompi osallistua vaikkapa saman rovastikunnan naapuriseurakuntien leireille. Mutta ei, tämä laajalti ja reaaliaikaisesti verkottunut nuoriso oli vakuuttunut halustaan palvella eri puolilla ja tutustua Suomen seurakuntiin halki maan. Minä kuulin tuon halukkuuden heijastavan ajatusta kirkosta kokonaisuutena, omaa seurakuntaa, omaa elämänpiiriä, omaa murrealuetta ja omaa veisukirjaa laajempana. Se kertoo, että kristillisen uskon nähdään aivan oikein olevan muuta kuin nurkkakuntainen ideologia, joka yhdistää samanmielisiä lippunsa alle. Kirkko ei ole kansallinen yritys vaan ylikansallinen, ylikulttuurinen ja yliajallinen yhteisö Kristuksessa. Elävä Kristuksen ruumis. Ja sen näyttivät nuo valtakunnallista isospankkia ehdottaneet nuoret nyt pienoiskoossa hyvin oivaltaneen. Tämä on hyvä merkki kirkon tulevaisuuden kannalta. Se kertoo, että uskoa katsotaan laajasti ja ollaan valmiita oppimaan muilta. Mutta jotta kirkko voisi olla laajasti yhdistävä, on otettava esiin yksi isosaiheeseenkin liittyvä huoli. Monissa seurakunnissa nuorisotyö keskittyy lähes kokonaan rippikouluun ja sen jälkeiseen isoskoulutukseen seuraavan kesän leirejä varten. Näyttää siltä, että nuoret kyllä kiinnittyvät rippileireihin ja isostoimintaan. Mutta tapahtuuko samalla kiinnittymistä seurakuntaan ja jumalanpalvelukseen? Kun isosvaihe parin vuoden jälkeen on ohi, on monelta myös seurakuntayhteys ohi, ja kohta nuori aikuinen onkin kypsä eroamaan kirkosta, sillä kun ei enää ole elämässä merkitystä. Vaikka rippileirit ja isostoiminta ovat vuosittain hyvin suosittuja, pitäisi seurakuntien nuorisotyössä tavoitteita asettaa välittömiä korkeita prosentteja kauemmas ja syvemmälle. Toivonkin, että tämän ja muiden isosasioiden yhteydessä kiinnitetään huomiota hengellisen elämän kasvuun ja uskon vahvistumiseen. Sillä viime kädessä juuri ne sitouttavat seurakuntayhteyteen ja kannattelevat myös myöhemmissä elämän vaiheissa.


Paluu