Puheenvuoro
Heikka Mikko
,
piispa
Otsikko:
Kirkko 2020 - Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tulevaisuusselonteko, yleisvaliokunnan mietintö 4/2011 kirkkohallituksen esityksestä 11/2010
Täysistunto:
Keskiviikkona 9 päivänä marraskuuta 2011 klo 9.00
Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät ystävät. Tulevaisuuden näköalat ovat tänään poikkeuksellisen epävarmat ja sumeat. Valtiot uhkaavat hajota, poliitikot kompastelevat, talouselämän päättäjät ovat peloissaan. Myös kirkon ja kirkkojen tulevaisuuden näköalat ovat erittäin epävarmoja. Elämme hallitsemattoman muutoksen keskellä, epävarmuus ja epätietoisuus vaivaavat ihmisiä, ja tämä kaikki näkyy myös poliittisen kentän alueella ja äänestyskäyttäytymisessä. Myös kirkko on mukana tässä epävarmuuden ajassa.
Asialla on kuitenkin myös toinen puoli. Tuskin milloinkaan ihmiskunnalla on ollut käytettävissään niin merkittäviä ja isoja työkaluja tulevaisuuden tekemisessä. Tuskin milloinkaan myös meidän kirkollamme on ollut niin suuria mahdollisuuksia ja positiivisia tulevaisuuden näköaloja kuin tänään.
Tätä taustaa vasten on ymmärrettävää, että tulevaisuustyöskentely on vilkasta kaikissa instituutioissa. Toukokuussa 2008 kirkolliskokoukselle tehtiin aloite tulevaisuusvaliokunnan perustamiseksi. Hallintovaliokunta liitti tähän ajatuksen tulevaisuusselonteon laatimisesta. Nyt me olemme tulevaisuustyöskentelyn eräässä taitekohdassa ja tämä on erinomainen tilaisuus nyt arvioida, mitä olemme tehneet ja mitä on edessä.
Yleisvaliokunnan puheenjohtajan puheesta kävi selvästi ilmi se, että valiokunta on ollut innostunut asiasta. Tämä on hieno asia. Valiokunta on valinnut uudenlaisen käsittelytavan, prosessuaalisen työskentelytavan, mikä sekin on minusta erinomainen löytö. Kaikkien valiokuntien ja muiden toimijoiden asiantuntemus on valjastettu hankkeeseen ja lopputulos on nyt sitten nähtävissä.
Yleisvaliokunnan mietintö on laaja ja kattava. Siihen on koottu runsaasti sitä tietoa, jota on kertynyt kirkon tulevaisuustyöskentelyn eri vaiheista. Mietintö on oivallinen tietopaketti kaikille, jotka tahtovat arvioida kirkon tulevaisuutta. Nostan nyt muutamia mielenkiintoisia näköaloja esille. Ensiksi piispainkokous kiinnitti huomiota siihen, että kirkon tulevaisuustyöskentelyn on perustuttava vahvaan kirkko-opilliseen perustaan. Toiseksi piispainkokous nosti esille sen, että kirkon työn perustana on myös vahva kontekstuaalisuus eli toimintaympäristön muutoksien lukemisen kyky. Mietintö osoittaa, että toimintaympäristöstä onkin nostettu esille keskeiset teemat. Näitä ovat henkisyyden ja hengellisyyden nousu, kirkon nousu median otsikoihin ja kiinnostuksen kohteeksi, monikulttuurisuus ja muuttoliike, yhteiskunnan jakautuminen menestyjiin ja syrjäytyjiin ja kuntarakenteen muutos ja sen heijastusvaikutukset seurakuntarakenteeseen. Tässä muutamia otsikoita.
Piispainkokous lausui minusta sattuvasti tilannetta, jossa me elämme. Me olemme siirtymässä jälkikonstantinolaiseen aikaan, jossa kytkös maallisen vallan ja kirkon välillä purkautuu. Tässä tilanteessa kirkon menestystekijöitä on etsittävä esikonstantinolaisesta ajasta eli kirkon varhaisvaiheista, jolle oli tyypillistä diakoninen vastuu kaikista, evankeliumin kulttuurisidonnaisuuden ymmärtäminen sekä vahva teologinen ja hengellinen identiteetti. Mielestäni nämä kirkon varhaisvaiheen kolme vahvuutta voisivat olla myös tulevaisuuden kirkon vahvuuksia.
Yleisvaliokunnan työskentelytapa noudattaa kuuseikkailun tapaa. On monia raketinvaiheita, kantoraketti toisensa jälkeen on syttynyt. Jotakin jää kuitenkin kaipaamaan. Viimeinen kantoraketti ei ole syttynyt. Päämäärää ei vielä ole saavutettu. Palautan meidän muistiimme viime kirkolliskokouksen täysistunnon, jossa yleisvaliokuntaa evästettiin. Siinä keskustelussa toivottiin, että valiokunta esittäisi kirkolliskokoukselle konkreettisia toimenpide-ehdotuksia. Jotakin sellaista, mihin voitaisiin tarttua ja joka muuttuisi sanoista teoiksi. Ilman näitä konkreettisia toimenpide-ehdotuksia asiakirja jää lukemattomien muiden asiakirjojen joukkoon, sinne hyllyyn, missä meillä on näitä jo monta metriä entuudestaan.
Kuka laukaisee kantoraketin viimeisen vaiheen? Lähtökohtia tälle uudelle kantoraketin vaiheelle voidaan vaivattomasti poimia mietinnöstä. Tässä muutamia konkreettisia toimenpide-ehdotuksia, jotka on ihan nopeasti vaan poimittu tekstistä. Esimerkiksi maahanmuutto ja monikulttuurisuus lisääntyvät, kirkossa tulisi ottaa englanti kolmanneksi kieleksi suomen ja ruotsin rinnalle. Toiseksi, kristillisten tapojen ja perinteiden tuntemus heikkenee, kirkon tulisi panostaa siihen, että yksinkertainen ruokarukous ja yksinkertainen iltarukous löisivät läpi suomalaisten mielissä. Kolmanneksi kirkon lainsäädäntöä tulisi huomattavasti yksinkertaistaa. Alistussäädökset tulisi poistaa ja muutoksenhakusäännöksiä tulisi tarkastella kriittisesti. Tässä kolme aivan vaivattomasti täältä tekstistä poimittua toimenpide-ehdotusta, jotka voitaisiin panna jo ihan töpinäksi.
Kuka sytyttää tämän kantoraketin kolmannen vaiheen? Eikö tämä kuuluisi luontevasti seuraavan kirkolliskokouksen alussa työnsä aloittavalle tulevaisuusvaliokunnalle? Mielestäni näin voisi olla. Jos tämä ajatus saa kannatusta, olisin valmis esittämään asian yksityiskohtaisessa käsittelyssä ponteni, että kirkolliskokous pyytää tulevaisuusvaliokuntaa esittämään kirkolliskokoukselle konkreettisia toimenpide-ehdotuksia käydyn tulevaisuustyöskentelyn pohjalta. Mielelläni ottaisin teidän kommenttejanne tähän ehdotukseen.
Paluu