Puheenvuoro



Hermonen Merja, edustaja

Otsikko:
Kirkkolain, kirkkojärjestyksen ja kirkkohallituksen ohjesäännön muuttaminen kirkon henkilöstö- ja taloushallinnon kehittämiseksi, lakivaliokunnan mietintö 2/2010 kirkkohallituksen esityksestä 2/2010 - Ensimmäinen käsittely

Täysistunto:
Perjantaina 7 päivänä toukokuuta 2010 klo 9.15

Teksti:
En malta olla nyt myös saman tien kommentoimatta edustaja Vastamäen oivaa puheenvuoroa, toivottavasti HeTa-hanketta ennustaen, että isoille seurakunnille jatkossa voi olla tämän hankkeen yhteydessä, sen kehittämisessä, oikein hyvä paikka hoitaa esimerkiksi ne asiat, mihin kunnissa on törmätty markkinaoikeuteen joutumisina. Markkinaoikeus on kova kenttä ja sellaista asiaa, mitä monissa seurakunnissa varmaan aika heikosti ehditään tehdä tai osataan, tai ainakin se on työlästä ja hankalaa.

Itse halusin puhua muutaman sanan pienten seurakuntien asemasta tässä muutoksessa, joka on askarruttanut ihmisiä. Talous synnyttää pakonomaisia tilanteita. Siis, köyhtyminen pakottaa tekemään jonkinlaisia ratkaisuja. Ei esimerkiksi HeTa-hanke itsessään, vaan siis köyhtyminen, jos taloudellinen tilanne otetaan todesta Suomessa ylipäätään ja seurakunnissa. Joitakin rakenteellisia ratkaisuja on edessä ilman muuta. Minua huolettaa se, että mitä sitten tapahtuu, kun pieni seurakunta tulee tilanteeseen, että sillä taloudellisista tai/ja muista syistä ei ole enää mahdollisuutta palkata omaa talouden työntekijää. Yhteydenotto Kirkkohallitukseen: "Mitä me nyt tehdään?" on ihan luonnollinen. Mitä Kirkkohallitus tarjoaa? Kirkkohallituksessa on nyt tehty pitkällinen valmistelu sellaisessa asiassa, joka tarjoaisi kokonaiskirkolle, kaikille, pienillekin seurakunnille mahdollisuuksia tällaisessa tilanteessa. Jos meillä ei ole järjestelmää, mitä tarjota pienille seurakunnille, ei ole mitään takeita, että se ystävä löytyy. Suuret seurakuntayhtymät, joilla on valmiutta taloushallinnossa enemmän, ne varmasti mielellään, niin uskon ja luulen ja osasta tiedänkin, ottaisivat tällaisia seutuhankkeita ja yhdessä tekisivät naapuriseurakuntien ja pienten seurakuntien kanssa asioita. Mutta sielläkin on rajansa. Tällainen toiminta ei ole automaatti. Kun yhteistyöpyyntöön sanotaan, että meille ei mahdu, emme pysty, meillä ei ole henkilökuntaa, mitä tekee pieni seurakunta silloin? Soitto Kirkkohallitukseen. Tämän jälkeen ollaan vaikeassa tilanteessa. Silloin seurakunta joutuu joka tapauksessa pakon edessä tekemään ratkaisun. Nyt on se tilanne, että nollaratkaisu eli se, että me emme tee HeTa-asiassa mitään, näyttää olevan kaikkein kallein.

Jos joudun ratkaisemaan, pidänkö työssä nuorisotyöntekijää, lapsityöntekijää, pitempään edes, vai käytänkö sen rahan palkkojen maksamiseen ja teknisluonteisiin ratkaisuihin, niin jos pystyn tällaisella kokonaisratkaisulla edesauttamaan sitä, että saan toiminnalliset työntekijät pitää, niin totta kai teen sen. Nyt on vain se tilanne, että me olemme täällä kirkolliskokouksessa tekemässä sitä ratkaisua seurakuntien puolesta. Siellä ei välttämättä tällaisia ratkaisuja taloudellisen pakon edessä voida välttää. Edessä voi olla sekin tiukka tilanne, että joudutaan luopumaan toiminnallisen puolen työntekijästä.


Paluu