Puheenvuoro
Molina Seija
,
edustaja
Otsikko:
Sukupuolisen ja henkilön vakaumukseen perustuvan syrjinnän kieltäminen pappisvihkimyksessä (Edustaja-aloite 5/2006)
Täysistunto:
Tiistaina 9 päivänä toukokuuta 2006 klo 9.00
Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajat. Muutama näkökohta aloitteen tiimoilta. Mielestäni on todella ikävää, että niin sanottu tiukka linja aiheuttaa aloitteen perustelujen mukaan mielipahaa ja kritiikkiä. Ei siitä voi iloita. Aivan samoin on totta ja yhtä valitettavaa, että niin sanottu tiukka linja, joka ei anna mahdollisuutta tehdä yhteistyötä pappisnaisten kanssa, herättää mielipahaa ja kritiikkiä lukuisissa seurakuntalaisissa kautta maan. Tämä mielipaha ja kritiikki, niin väitän, on suurempaa kuin aavistamme. Vielä enemmän se aiheuttaisi sitä ja aiheuttaisi jopa suuttumusta, jos erillisvihkimys hyväksyttäisiin tai niin sanottujen torjujien erilliskohtelu tulisi hyväksytyksi. Sillä saattaisi olla arvaamattomia seurauksia.
On syytä ottaa vakavasti se, että kaiken mitä tässä asiassa toinen osapuoli sanoo kirkon jakaantumisesta, kirkosta eroamisesta jne. voidaan sanoa myös toiselta puolelta. Ei palvele ketään, ei ainakaan seurakuntalaisia se, että me jatkamme vuodesta toiseen tätä inttämistä ja samoin perustein. Me emme pääse eteenpäin näillä eväillä. Sen luulisi jo huomanneen. Mielestäni ainoa järkevä ja huom. seurakuntalaisia palveleva tie on hyväksyä eri tavalla ajattelevat ihmiset yhteistyöhön, että erilaiset ihmiset tekevät yhteistyötä. Onhan se usein toteutunutkin. Eikä sen luulisi olevan kovin perin outo periaate kristillisessä seurakunnassa. Kenenkään ajatuksia tai vakaumusta ei voi muuttaa eikä pidäkään pyrkiä pakolla kontrolloimaan, mutta kunnioitus ja yhteistyö on jokaisen kristillinen velvollisuus mielestäni. On todella ikävää, jos joidenkin Raamattuun ja kirkon tunnustukseen hyvin sitoutuneiden työpanos jäisi käyttämättä, niin ajattelen. Toisaalta kenelläkään ei voi olla oikeutta mitätöidä toisen kutsumusta. Myös pappisnaisten kutsumus on tosi asia ja ihmettelen kuka voi ja kuka uskaltaa sen kiistää.
Aloitteessa puhutaan paljon ongelmien hoitamisesta pakolla. Ongelmia ei koskaan voi hoitaa tai sanokaamme parantaa, tehdä paremmiksi pakolla. Joitakin ongelmia ei kenties voi hoitaa koskaan, eikä millään. Mutta pelisäännöt ja rajat on luotava, että niiden seikkojen kanssa voi jotenkin elää. Nyt on kysymys ennen muuta seurakuntalaisista. Työstä heidän hyväkseen ja heidän kanssaan. Heikan työryhmän ehdotukset olisivat mielestäni hyvä perusta yhteistyölle, joka on välttämätöntä. Pienet yksipappiset seurakunnat tulevat aloitteessa jälleen esille sijoituspaikkana heille, jotka eivät voi toimia papiksi vihittyjen naisten kanssa. En malta olla sanomatta, että onneksi ei esitetä naisten sijoittamista sellaisiin seurakuntiin. Sekin lakaisisi ongelman näköpiiristä. Vakavasti puhuen ehdotus on periaatteessa outo ja käytännössä melko mahdoton. Vastoin seurakunnan tahtoa lienee vaikea sijoittaa pappia mihinkään seurakuntaan. Ainakaan Helsingin näkökulmasta ei olisi helppoa löytää sellaista seurakuntaa, joka ottaisi vastaan papin, joka ei suostu yhteistyöhön pappisnaisen kanssa. Toisaalta mikään seurakunta ei nykymaailmassa ole kovin turvallinen ja varma paikka. Pappisnainen voi tulla paikalle vierailijana, sijaisena tai rovastikunnallisen yhteistyön kuvioissa. Monien seurakuntalaisten kannalta voisi seurata ikäviä ja hämmentäviä tilanteita.
Vielä lopuksi, on helppo yhtyä aloitteen lopun toteamukseen "meidän kaikkien on toimittava niin, että voi vastata Jumalan ja ihmisten edessä. Älkäämme epäilkö toisiamme, että emme kaikki siihen pyrkisi". Voisi lisätä vielä, Herra meitä kaikkia armahtakoon.
Paluu