Puheenvuoro



Kaisanlahti Janne, edustaja

Otsikko:
Kirkon keskushallintoa koskevan sääntelyn muuttaminen, lakivaliokunnan mietintö 1/2014 kirkkohallituksen esityksestä 4/2013

Täysistunto:
Perjantaina 9 päivänä toukokuuta 2014 klo 9.15

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja. Lakivaliokunnan mietintö sisältää eriävän mielipiteen piispainkokouksen kokoonpanon muuttamisesta kenttäpiispan osalta. Mielipiteen on allekirjoittanut viisi lakivaliokunnan jäsentä. Keskushallinnon sääntelyn muuttaminen piispainkokouksen osalta merkitsisi kenttäpiispan aseman ja painoarvon olennaista heikentämistä. On helppo argumentoida, että piispainkokousta ollaan määrittämättä nyt kokonaan uudelleen eikä kenttäpiispan asemaa tule verrata enää aikaisempaan tilanteeseen. Olennaisilta osiltaan piispainkokouksen tehtävät kuitenkin säilyvät, joten en pidä argumentaatiota kestävänä. On helppoa perustella, että kenttäpiispallehan annetaan nyt piispainkokouksessa sentään läsnäolo- ja puheoikeus. Mutta todellisuudessa kenttäpiispan asemaa heikennetään nykyisestään. Tällä hetkellähän kenttäpiispa on piispainkokouksen täysivaltainen jäsen, kuten on ollut vuosikymmenten ajan. Eli kyse ei ole kauniista sanoista huolimatta parannus vaan selkeä heikennys kenttäpiispan asemaan. Iskulause tämän kysymyksen valmistelussa tuntuu olleen "kenttäpiispa ei ole oikea piispa". Näin minulle on moni sanonut.

Kenttäpiispan asemaa täytyisi kuitenkin tarkastella Suomen kirkossa laajemmin kuin yksinomaan piispuuden perinteisten teologisten tunnusmerkkien kautta. Kenttäpiispan asema on ollut meillä erityistapaus. Voiko joku osoittaa, mitä vahinkoa tästä erityistapauksesta on ollut kirkolle tai isänmaalle? Meidän on syytä ottaa huomioon maassamme tapahtunut kehitys ja se prosessi, jolla kenttäpiispan asema on maahamme muodostunut. Sitten uskonpuhdistuksen on luterilaisen kansakirkon vaikutus yhteiskuntamme vuosisataiseen kehitykseen ollut erittäin merkittävä. Mutta meillä on maassamme myös toinen erityislaatuinen, merkittävä, yleiseen vapaaehtoiseen kannatukseen perustuva instituutio, Puolustusvoimat. Maanpuolustus nojaa meillä edelleen yleiseen asevelvollisuuteen. Kansankirkkoon ei ole pakko kuulua, eikä armeijaa ole pakka käydä. Silti edelleen suuri osa kansasta maksaa kirkollisveronsa ja valtava enemmistä isänmaallisista nuorista miehistä suorittaa asepalveluksen sekä myös kasvava joukko naisia. Myös erilaista muuta vapaaehtoista maanpuolustustoimintaa harjoitetaan aktiivisesti maassamme. Kirkolla ja Puolustusvoimilla on Suomessa erityissuhde. Tämän vuoksi pidän perusteltuna kenttäpiispan aseman pitämistä nykyisellään. Uusi kirkkolain 21 luvun 1 § tulisi säätää muodossa "Piispainkokouksen jäseniä ovat hiippakuntien piispat sekä kenttäpiispa."

Kenttäpiispa-instituutio syntyi maassamme aikana, josta esimerkiksi omalla kotipaikkakunnallani muistuttaa erään taistelupaikan muistomerkki, johon on kirjoitettu sanat "Tässä auttoi herra". Kirkon ja kristinuskon vaikutus armeijassa viime sodissamme oli erittäin merkittävä. Hädän hetkellä sotilaamme turvasivat Jumalaan. Sotilaspappien merkitys rintamilla oli tärkeä. Viime viikolla julkaistussa runokirjassani riimittelin näistä ajoista mm. seuraavasti: "Talvisodan ihme meidät turmiosta pelasti. Luojaan sekä Mannerheimiin kansa silloin turvasi. Orjia ei meistä tullut, koska vastaa pistettiin. Kalliin uhrin ansioista vapaus vankka varjeltiin." Sotavuosien aikana käytiin keskustelua Puolustusvoimien kirkollisen työn johtajan asemasta. Tähän liittyvät dokumentit - jos teillä on joskus aikaa niihin tutustua - ovat erittäin mielenkiintoisia. Ainakin osa piispoista, siis tuolloisista piispoista, ja muista tuon ajan johtavista kirkkovaikuttajista vastusti silloisen sotarovastin tehtävänimikkeen muuttamista kenttäpiispaksi. Pelättiin, että kenttäpiispan nimitys toisi jonkinlaisen inflaation piispan arvolle. Tästä huolimatta presidentti Risto Ryti sekä Suomen marsalkka Mannerheim toteuttivat kenttäpiispuuden perustamisen vuonna 1941. Eikä tätä tarkoitettu vain arvonimeksi, vaan sen myötä haluttu antaa kenttäpiispalle eräitä piispalle kuuluvia tehtäviä. Suokoon Luoja, ettei maamme joutuisi enää yhteenkään sotaan. Mutta jos kovat päivät tuleva, on kristillisen kirkon ja armeijan yhteyden säilyttävä. Se on varmasti siunaukseksi kansallemme, kuten on jo nyt, rauhan aikana. Tässä lähetekeskustelun aikana on käytetty hyviä puheenvuoroja siitä, mikä merkitys Puolustusvoimien hengellisellä työllä on ja minkä takia olisi perusteltua säilyttää kenttäpiispan asema. Yhteiskunnassamme kristillisyys on nyt kovan hyökkäyksen alla esimerkiksi koulumaailmassa. Seuraavaksi voi alkaa ulvonta kristillisyyden ilmenemismuotojen hävittämiseksi armeijasta. Kenttäpiispan aseman heikentäminen tulkittaisiin helposti niin, ettei kirkko pidä enää sen ja Puolustusvoimien suhdetta yhtä tärkeänä kuin ennen. Täytyy muistaa myös, miten hierarkkinen laitos armeija on. Jotakin minä, vaikka olen vain korpraali, upseerin poikana ja kadetin veljenä tiedän. Tämä tulkittaisiin helposti todella niin, että kirkko ei pidä sen ja Puolustusvoimien suhdetta yhtä tärkeänä kuin ennen. Toki minä sen ymmärrän ja tajuan, että eivät tämän esityksen tekijät sitä halua. Tässä on vuorenvarmasti vilpitön tahto takana. Mutta silti minusta tuntuu siltä, että älkäämme antako aseita ateistien käsiin tässä asiassa. No joku voi pohtia, että eihän tätä koko uudistusta nyt lähdetä yhteen kenttäpiispaan kaatamaan. No ei tietenkään! Eikä sitä tarvitse siihen kaataa. Pidetään huoli, ettei niin käy. Äänestetään tältä osin muutos, että kenttäpiispa pidetään piispainkokouksen oikeana jäsenenä, ja sitten hyväksytään tämä esitys kokonaisuudessaan. Hyvät edustajakollegat, esitän pohdittavaksenne, mitä pahaa kenttäpiispan aseman säilyttämisestä koituisi kirkolle ja isänmaalle, Monia uhkia kenttäpiispan aseman heikentäminen kyllä sisältää. Lopuksi totean: Minkä Mannerheim on nimittänyt, sitä älköön kirkolliskokous erottako!




Paluu