Puheenvuoro



Mölsä Matti, edustaja

Otsikko:
Kirkkomme yhteiskunnan aktiiviseksi vaikuttajaksi (Edustaja-aloite 9/2006)

Täysistunto:
Torstaina 11 päivänä toukokuuta 2006 klo 9.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja ja tällä kertaa sanon erityisen painokkaasti, rakkaat hyvät lähimmäiset ja meidän tulevat toivomme, seuraavat polvemme. Eilisen aamun alkuhartaudessa tuotiin esille ihmisen velvollisuus viljellä ja varjella luomakuntaa. Viljely on luonnon käyttämistä ja varjelu sen kestävää käyttöä eli tulevien polvien elämän ja terveyden turvaamista. Aihe liittyy läheisesti siihen, mitä nyt aion esittää kirkosta yhteiskunnallisena vaikuttajana eräässä konkreettisessa asiassa. Maahamme suunnitellaan kuudetta ydinvoimalaa. Sen rakentamista koskevaan keskusteluun myös kirkon olisi hyvä osallistua. Pitäisikö tai voiko kirkko ottaa kantaa tällaiseen. Asiasta on monia mielipiteitä. Kirkon tulisi vastustaa ydinvoiman lisärakentamista. Kirkon asia ei ole tehdä energiapolitiikkaa. Kirkko ei voi ottaa kantaa asiaan, jossa kirkon jäsenillä on erilaisia mielipiteitä. Rakentaminen on pelkkää tekniikkaa, pelkkä tekninen kysymys. Se on pelkästään poliittinen kysymys, moraalikysymys se ei ole. Ei eettinen, ei arvo-, ei ihmisoikeuskysymys. Eettinen ja samalla arvovalinta se kuitenkin on sen vuoksi, että siinä joudumme tekemään valinnan siitä, mitä pidämme ihmisen ja koko luomakunnan hyvänä elämänä nyt ja tulevaisuudessa. Millä perusteella, kenen eduksi ja millä ajanjaksolla valinnat tehdään? Onko huomioitava myös tulevat polvet? Aivan hiljattain luin sellaisen tutkimuksen, että uraanivarat ovat varsin vähissä ja tästä johtuen ydinvoimalaitokset ovat vain lyhyen välikauden energian tuottajia. Laskelmien mukaan uraania saadaan enää vain noin 80 vuotta ja ehkä tästä johtuen ollaan kiinnostuneita myös näistä Suomen mahdollisista varoista. Vaikka osa ydinpolttoaineesta voidaan käyttää laitoksissa uudelleen, on ydinvoima-asia melkoisessa epäsuhteessa ydinjätteestä aiheutuviin, jopa 150 000 vuoden uhkatekijöihin.

YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen mukaan kullakin yksilöllä on oikeus muun muassa henkilökohtaiseen turvallisuuteen. Koskeeko se vain tällä hetkellä eläviä vai onko myös tulevilla polvilla tällainen oikeus. Mikä vastuu meillä on tulevista polvista? Miksi yhteiskunta pyytää kirkolta mielipiteitä tai se antaa niitä? Syynä ei se, että kirkkoa pidettäisiin kaikkien alojen erikoisasiantuntijana. Ei, syy on yksinkertaisesti siinä, että kirkon eräänä tehtävänä yhteiskunnassa on pitää yllä arvo-, moraali-, eettisiä ja ihmisoikeuskeskustelua. Ellei kirkko tuo esille näitä, niin mikä elin sitten.

Kirkon on elettävä aktiivisesti mukana ihmisen toimien synnyttämien eettisten ongelmien kanssa ja oltava mukana myös arvovalinnoissa. Ydinvoimassa uhkaavat vahingot ja vaarat, puhumattakaan suurongelman uhasta, mitkä kaikki Murphyn lain mukaan tulevat vuosituhansien kuluessa olemaan todellisuutta. Erehtymätöntä ihmistä tai ihmispolvea ei ole ollut eikä tule olemaan. Myös ihmisen pahuus ja halu tehdä tuhoa ovat todellisuutta. Voidaanko ihmisessä oleva paha jollakin tavalla etukäteen laskea pois tai minimoida. Millä estämme hyökkäykset esimerkiksi voimalaitoksia kohtaan.

Ekumeeninen kirkkojen maailmanneuvoston konferenssi esitti jo vuonna 1979 Bostonissa moratoriumin eli jäitä hattuun, harkitkaa hyvät ihmiset, ydinvoiman lisärakentamiselle turvallisuuskysymyksen vuoksi. Kun Suomessakin jo suunnitellaan kuudennen ydinvoimalan rakentamista, olisi kirkon syytä ottaa asia jotenkin esille jo tässä vaiheessa. Päätös rakentamisesta tehtäneen jo seuraavan eduskunnan toimesta. Pääasia on, että kirkko ei tässäkään asiassa vaikenisi. Vaikenemista voidaan pitää kannanottona, että kirkko hyväksyy ydinvoimalarakentamisen pelkkänä poliittisena ja teknisenä toimena näkemättä siinä mitään eettistä tai moraalista ongelmaa, tai jos näkeekin, puhumattomuudella hyväksyy sen. Toisaalta jo keskustelun herättäminen on ilmaisu siitä, että ainakin on tiedostettu asiaan liittyvä eettinen ja moraalinen puoli. Pyydettiinkö kirkolta tai reagoiko se millään tavalla silloin, kun nyt rakenteilla olevaa viidettä ydinvoimalaa suunniteltiin. Jos annettiin, siinähän on malli, miten toimia nyt kuudennen kohdalla. Mikäli mitään ei tehty, kirkon olisi uskottavuutensa kannalta syytä katkaista tämä hiljaisuus. Vähemmistäkin asioista kirkko on reagoinut moraalisten ja eettisten kysymysten vuoksi.

Kirkko voi ottaa kantaa ja antaa pyydettyjä tai oma-aloitteisia lausuntoja monista asioista. Tähän antaa tukea kirkkolain säännökset. Kirkkolain 2 luvun 2 §:n mukaan sillä on oikeus tehdä valtion viranomaisille esityksiä tai antaa lausuntoja kirkon opin ja tehtävän kannalta tärkeistä yhteiskunnallisista kysymyksistä. Kirkkolain 20 luvun 7 §:n mukaan kirkolliskokous voi antaa lausuntoja, tehdä esityksiä ja lausua toivomuksia valtioneuvostolle kysymyksistä, jotka koskevat muun muassa ihmisoikeuksia. Mielestäni tämä on ihmisoikeuskysymys. Kirkkohallitus voi 22 luvun 2 §:n mukaan yleissäännöksen perusteella muutoinkin edistää kirkon toimintaa ja valvoa sen etua.

Kirkko voi vaikuttaa yhteiskunnan toimintaan muullakin tavalla kuin virallisilla lausunnoilla, esimerkiksi herättämällä keskustelua tai osallistumalla niihin. Eräänä esimerkkinä on yliopistomaailman ylläpitämä Arvojen akatemia, joka nimensä mukaisesti järjestää arvokysymyksiin liittyviä seminaareja yhteiskunnan vaikuttajille. Sen toimintaan on osallistunut myös kirkko, jolla on siellä mahdollisuus tuoda keskustelun kohteeksi omia arvokysymyksiään. Toisena esimerkkinä on Oulun kirkkopäivillä Barentsin kirkkojen neuvoston seminaari aiheesta "Kirkkojen vastuu maailman rauhasta". Kirkolla on siis monia mahdollisuuksia pitää yllä arvo-, moraali-, ihmisoikeus- ja eettisiä kysymyksiä.

On myös sanottu, että kirkon ei pitäisi puuttua ydinvoimaan, koska kirkon jäsenillä on siitä erilaisia mielipiteitä. Jos yksimielisyys olisi peruste kirkon kannanottoon, niin kirkko ei voisi lausua yhtään mitään. Moraaliasioissa tavoite ei voi olla yksimielisyys, koska se on mahdotonta. Tavoitteena on avoin keskustelu, jossa kaikki osapuolet voivat saada äänensä esille. Siihen kirkko voi vaikuttaa ydinvoima-asiassakin. Kirkko ei tee tässä energiapolitiikkaa vaan osallistuu keskusteluun. Lopullisen rakentamispäätöksen tekee viime kädessä eduskunta. Loppujen lopuksi on niin, että sekä ydinvoiman puolustaja että vastustajat perustavat käsityksensä ja varmuutensa vain rajattomaan uskoon oman käsityksen oikeudesta. Kukaan ei voi varmuudella sanoa, että kymmenien tuhansien vuosien aikana ydinvoiman turvallisuus on täysin taattu. Kukaan ei voi myöskään sanoa sattuuko, milloin ja minkälaisia onnettomuuksia. Uhka on kuitenkin olemassa ja jotakin tapahtuu aivan varmasti. On tapahtunut ja tulee tapahtumaan myös myöhemmin. Hyvänä esimerkkinä meillä on Tsernobyl ja lukuisat muut pienemmät onnettomuudet.

Viime kädessä käsityksemme siitä, minkä arvon annamme tässä asiassa etiikalle, moraalille, ihmisoikeudelle ja arvokysymyksille ratkaisevat suhtautumisemme ydinvoiman käyttöön, eivät mitkään teoreettiset laskelmat. Ihmisen käsityskyky ja ongelmanratkaisut eivät yllä vuosituhansien päähän. Kun viidennen ydinvoimalan rakentamisessa erääksi ongelmaksi tuli yksinkertainen betonin hataruus, mitkä ovatkaan uhat tulevaisuudessa? Nykyisin, kun huomataan, että ennen on rakennettu kovasti huonosti ja virheitä on tullut esille ja niitä ihmetellään, niin se on kuitattu hyvin yksinkertaisesti. Sanotaan vain, että virheitä ei tapahtunut, rakentaminen on tehty silloisen teknisen tietämyksen mukaan. Helppo homma. Tulevaisuudessakin, kun jotain sattuu, en jossittele, kun jotain sattuu, niin vain todetaan, että on toimittu silloisen teknisen tietämyksen mukaan. Asia on kuitattu. Virhettä ei ole tapahtunut.

Niinpä kysyisinkin, ja asettaisin kaikkien sydämelle ja erityisesti äitien tässä vaiheessa, asettaisin kysymyksen, että rakentaako vai eikö rakentaa? Kas, siinä kysymys.


Paluu