Puheenvuoro



Keskitalo Jukka, kansliapäällikkö

Otsikko:
Kyselytunti

Täysistunto:
Keskiviikkona 4 päivänä marraskuuta 2015 klo 16.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, edustaja Jaakko Weuro on tehnyt kaksi kysymystä, joista ensimmäinen koskee strategista johtamista ja sen kehittämistä. Kysymys kuuluu näin:

Kirkon toimintaan kohdistuu merkittäviä haasteita ja paineita. Tiukkenevan taloudellisen tilanteen vallitessa korostuu kyky strategiseen johtamisotteeseen kirkon organisaation kaikilla tasoilla. Kirkko ei ole tässä tilanteessa yksin, vaan myös julkiseen sektoriin kohdistuu ja on kohdistunut vuosia vastaavia paineita.

Valtionhallinnossa on viime vuosina panostettu erityisesti valtiojohdon strategisen johtamisotteen ja ohjauspolitiikan kehittämiseen. Tästä esimerkkinä on valtioneuvoston kanslian ja valtiovarainministeriön johdolla toteutettu OHRA-hanke, jonka suositusten perusteella pääministeri Juha Sipilän hallituksen hallitusohjelma toteutettiin uudenlaisella mallilla. Tavoitteena on ollut, ilman tarvetta rakenteellisiin muutoksiin, vahvistaa valtiojohdon kykyä asettaa strategisia tavoitteita, seurata niiden toteutumista ja selkeyttää luottamushenkilöjohtamisen ja virkamiesvalmistelun rajapintoja.

Edellä todettuun viitaten kysyn, näkeekö kirkkohallitus kehittämistarpeita kirkossa tässä asiassa? Mihin toimenpiteisiin kirkkohallitus näkee tarpeelliseksi ryhtyä, jotta kirkon eri päätöksentekoelinten strategista johtamisotetta saadaan vahvistettua, miten luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden rooleja ja rajapintoja voitaisiin selkeyttää ja strategisen johtamisen osaamista parantaa?

Tässä vastaukseni:

Olen samaa mieltä kysyjän kanssa siitä, että strategisessa johtamisotteessa on kehitettävää koko yhteiskunnassa, eikä kirkko tee tässä suhteessa poikkeusta. Toimintaympäristön muutos ja talouden realiteetit haastavat johtamista myöskin kirkossa.

Seurakunnat ovat itsenäisiä ja keskushallinnon tehtävänä on tukea niitä ja hoitaa sovittuja yhteisiä tehtäviä. Kirkko ei siis ole yritysmaailmasta tuttu konserni tai ylhäältä alas ohjautuva organisaatio. Tämä merkitsee sitä, että strategista johtamista toteutetaan kirkko-organisaation eri osissa ja tasoilla hyvin itsenäisellä tavalla. Potentiaalisesti tämä voi merkitä sitä, että organisaation eri osissa ja tasoilla tehtävät strategiset linjaukset vetävät eri suuntiin. Tämä ei tee mahdottomaksi strategista johtamista kirkossa, mutta tekee siitä kylläkin haasteellista, niin kuin muoti-ilmaisu kuuluu.

Strategisen johtamisen välineinä ovat, edellä mainituista rajoitteista huolimatta, kirkossa kuitenkin kiitettävästi palvelleet kolme kokonaiskirkollista strategiaa: Läsnäolon kirkko (2002), Meidän kirkko (2007) ja Kohtaamisen kirkko (2014). Vaikka nämä strategiat eivät olekaan seurakuntia sitovia, on kirkkohallitus tarjonnut niitä koko kirkon kentälle hyödynnettäviksi ja käytettäviksi. On ilahduttavaa, että monet seurakunnat, seurakuntayhtymät ja hiippakunnat, samoin kuin tietysti kirkkohallitus, ovat rakentaneet omia strategioitaan yhteisten suuntaviivojen pohjalle.

Avainasemassa kokonaiskirkon strategisessa johtamisessa ja sen kehittämisessä ovat omien rooliensa pohjalta kirkolliskokous, piispat, kirkkohallituksen täysistunto ja kirkkohallituksen johtoryhmä. Yhteisen strategisen näkemyksen etsiminen edellyttää kuitenkin myös yhteisiä foorumeja, joissa tätä johtamista toteutetaan ja kehitetään. Piispojen ja kirkkohallituksen johtoryhmällä on vuosittain nykyisin 1-2 yhteistä kokousta, joissa käydään läpi laajempia asiakokonaisuuksia strategisesta näkökulmasta. Minusta tätä työskentelyä olisi tarpeen lisätä ja edelleen kehittää. Nyt strategisia pohdintoja käydään kirkossa ylimmän johdonkin osalta kenties liiaksi erillisissä kokoonpanoissa. Tieto ei aina kulje näiden kokoonpanojen välillä parhaalla mahdollisella tavalla. Kirkkohallituksen täysistunto puolestaan pitää vuosittain kaksi päivän mittaista seminaaria, joissa kirkon tehtävää ja työtä pohditaan arkipäätöksiä strategisemmalla otteella. Nämä tilanteet tarjoavat mahdollisuuden johtamisotteen strategiseen näkökulmaan. Kirkkohallituksen täysistunnon osalta strategista johtamista on tiivistetty viime aikoina myös sen myötä, että täysistunto asettaa kirkkohallitukselle sen strategiaan ankkuroituvat vuositavoitteet, kuten olemme täällä tuloskorteista nähneet, ja tästä on ollut puhetta tällä viikolla täällä Turussa.

Vuoden alusta voimaan tuleva keskushallintouudistus tuo mukanaan joitakin muutoksia, joilla on mielestäni strategista johtamiskykyä parantava vaikutus. Piispainkokouksen kokoonpano pienenee, jäseniä ovat jatkossa ainoastaan piispat. Pienempi kokoonpano mahdollistanee strategisemman työskentelyotteen. Toiseksi, keskushallintouudistus mahdollistaa myös sen, että kirkkohallituksen organisaation toimintatapoja muokataan joustavammin tilanteiden mukaan, ja sen itsensä hyväksymässä työjärjestyksessä. Kun esimerkiksi tämän kautta, tämän mahdollistamana, pienempiä operatiivisia asioita voidaan delegoida viranhaltijoiden päätettäväksi, mahdollistuu se, että luottamushenkilöistä koostuva täysistunto omaksuu strategisemman johtamisotteen kirkkohallituksen toimintaan.

Kirkon eri tasojen strategisen johtamisen kannalta ovat kirkon johtamiskoulutuksen antamat valmiudet keskeisessä roolissa. Kirkon johtamiskoulutuksessa (Kirjo-koulutus) strategisen johtamisen näkökulma onkin keskeisesti esillä. Kirkon johtamiskoulutuksissa on myös aktiivisesti rohkaistu seurakuntien johtamistehtävissä toimivia tekemään yhteistyötä luottamushenkilöiden kanssa ja kehittämään luontevia yhteisen strategisen suunnittelun paikkoja ja foorumeja. Luottamushenkilöiden ja päätoimisissa johtamistehtävissä toimivien työnjaon kannalta on myös hyvin tärkeä hahmottaa, oli sitten kysymys seurakunnasta tai kirkkohallituksesta, strategisen ja operatiivisen johtamisen ero ja rajapinta.

Johtamiskoulutuksen ohjaava vaikutus seurakuntien toimintaan on toki hidasta, mutta rohkenen arvella, että kirkon johtamiskoulutus ja sen kehittäminen näkyvät vähitellen kirkon strategisen johtamisotteen paranemisena ja tiivistymisenä kaikilla tasoilla. Havaintoa tukevat myös muutamat kirkollisesta johtamisesta tehdyt tutkimukset.

Kirkon johtamiskoulutusohjelman päivittäminen käynnistyy vuonna 2016. Jo tässä vaiheessa on todettu, että keskeisiä haasteita tässä päivittämisessä tulevat olemaan johtaminen jatkuvien muutosten keskellä, johtaminen niukkenevien resurssien aikana sekä johtaminen seurakunnassa, jossa vapaaehtoiset ja seurakuntalaiset kantavat enemmän vastuuta seurakunnan toiminnasta, nimenomaan yhdessä.

Edustaja Jaakko Weuro kysyy toisen kysymyksen, joka koskee kirkkohallituksen kolehtipäätöksiin liittyvä menettelytapoja. Kysymys kuuluu seuraavasti:

Kirkkohallitus päättää vuosittain kolehdeista, joita seurakuntien on kerättävä. Kolehteja osoitetaan kannettavaksi muun muassa erilaisten kirkollisten järjestöjen toimintaan. Kyseessä on erittäin merkittävä, suoraan seurakuntien toimintaan ja seurakuntalaisiin kohdistuva päätös.

Edellä todettuun viitaten kysyn, millainen on kolehtikohteiden haku- ja valmisteluprosessi? Millä perustein kirkkohallitus valitsee juuri tietyt kolehtikohteet, ja millä kriteereillä valittavia kohteita pidetään parempina kuin niitä, joihin valinta ei kohdistu? Miten kolehtivaroin toteutettavista hankkeista ja niiden tuloksista raportoidaan, ja miten kirkkohallitus viestii määräämiinsä kohteisiin kerättyjen kolehtivarojen käyttämisestä? Lisäksi kysyn, aikooko kirkkohallitus kehittää kolehtipäätösten valmistelua ja niistä viestimistä?

Vastaukseni:

Kirkkolain 4 luvun 2 §:n mukaan jumalanpalveluksissa voidaan kerätä kolehti kirkon ja seurakunnan sekä niiden tehtävää vastaavien tarkoitusten toteuttamiseen. Tämä määritelmä on tietysti lähtökohtana, kun kolehtikohteita etsitään, niitä seulotaan ja niistä tehdään päätöksiä. Kirkon ja seurakunnan tehtävät on puolestaan määritelty kirkkolainsäädännössä.

Kirkkohallitus päättää vakiintuneen tavan mukaan noin puolesta pääjumalanpalvelusten kolehdeista, lopuista päättävät seurakunnat ja tuomiokapitulit.

Kirkkohallituksen osalta valmistelu- ja päätöksentekoprosessi etenee vuosittain siten, että kirkkohallituksen täysistunto päättää kolehtien myöntämisen perusteista ja mahdollisista painopisteistä toukokuun kokouksessaan. Kolehteja haluavat tahot, käytännössä järjestöt, anovat kirkkohallitukselta kolehtia toukokuun loppuun mennessä. Täysistunto päättää myönnettävistä ja suositeltavista kolehdeista syyskuun kokouksessaan seuraavaa vuotta varten.

Ensi vuoden, 2016, kolehtipäätöksiä varten täysistunto määritteli seuraavat neljä seikkaa sisällöllisiksi kriteereiksi, siis viime toukokuussa pitämässään kokouksessa:


1. kolehtikohteen tarkoituksen tulee olla mahdollisimman läpinäkyvä, käytännössä kolehtikohde tulee ilmaista mahdollisimman tarkasti ja konkreettisesti, mieluiten projektitasolla.

Jos otan esimerkin, niin hyvä määritelmä ei ole: "lähetystyöhön Afrikassa" tai edes "Etiopiassa", vaan vaikkapa "XX lastenkodin tai teologisen instituutin työn tukemiseen Etiopiassa". Eli projektin tarkkuus ja läpinäkyvyys on tämä ensimmäinen kriteeri.

2. kolehtia hakevan tahon työn vaikuttavuus kirkon sisällä

Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, kuinka monen seurakunnan kanssa hakeneella järjestöllä tai yhteisöllä on yhteistyötä.

3. hakijan työn merkitys kirkolle kokonaisuutena (esimerkiksi kuinka kiinteästi kirkkojärjestyksessä mainittuihin kirkon ja seurakunnan tehtäviin ehdotettu kolehtikohde liittyy).

4. kirkon viralliset lähetysjärjestöt saavat vähintään yhden kolehdin vuodessa kukin.

Nämä neljä kriteeriä täysistunto asetti toukokuussa, ja näiden pohjalta kolehtikohteet valmisteltiin syyskuun täysistunnolle päätettäväksi.

Kolehdin saajien on raportoitava kolehdin tuotosta ja sen käyttämisestä kirkkohallitukselle seuraavan vuoden toukokuun alkuun mennessä. Raportteja hyödynnetään seuraavan vuoden tai seuraavien vuosien kolehtipäätöksiä valmisteltaessa.

Kirkkohallituksen tai tuomiokapitulin määräämä kolehti voidaan siirtää toiselle pyhäpäivälle painavasta, tai itse asiassa ohje sanoo, eritäin painavasta, syystä. Se on kuitenkin - kirkkohallituksen ohjeen mukaan - kerättävä ensimmäisenä mahdollisessa painoarvoltaan vastaavana sunnuntaina tai pyhäpäivänä.

Kolehtipäätösten valmistelu- ja päätöksentekoprosessi on mielestäni tarkoituksenmukainen. Kolehtisuunnitelmassa tulevat huomioiduksi kokonaiskirkolliset näkökohdat kirkkohallituksen kautta ja seurakunnan omat painotukset seurakuntien itsensä päättämien kolehtien kautta. Kirkkohallituksen sisäinen valmisteluprosessi tarjoaa sen ylimmälle päätöksentekoelimelle eli täysistunnolle mahdollisuuden tehdä linjauksia kokonaiskirkollisten kolehtien myöntämiskriteereistä ja tietysti tehdä päätös kolehdeista. Tämän jälkeen anomukset sitten tosiaankin valmistellaan näiden täysistunnon itsensä päättämien kriteerien pohjalta.



Paluu