Puheenvuoro



Huokuna Pekka, edustaja

Otsikko:
Kirkon keskusrahaston talousarvio vuodelle 2009 ja toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille 2009-2011 (Kirkkohallituksen esitys 4/2008)

Täysistunto:
Maanantaina 3 päivänä marraskuuta 2008 klo 13.00

Teksti:
Herra arkkipiispa, hyvät ystävät. Tämä on ollut hienoa keskustelua kuunneltavaksi, vaikkakin tässä on joitakin sellaisia piirteitä, erityisesti tämän HeTa-hankkeen osalta, joita olen jäänyt vähän miettimään ja olen kyselevällä mielellä. Nythän nimittäin, jos puhutaan suurista linjoista, niin kuin minä asian ymmärrän, niin meillä on aika iso ongelma edessämme. Meillä on taloushallinnossa henkilöstöä jäämässä paljon eläkkeelle ja mitä sitten tehdään kun tämä väki lähtee pois. Meidän pitäisi pystyä kuitenkin talous hoitamaan sillä tavalla niin kuin julkisoikeudellinen yhteisö sen tässä maassa hoitaa. Se tarkoittaa sitä, että vaatimukset ovat aika kovat. Ne vaatimukset, jotka kohdistuvat etenkin pienemmissä yksiköissä toimiviin työntekijöihin, ovat myös aika kovat, kuten täällä on tullut esille. En näe sitä mitenkään pienten seurakuntien työntekijöitten työn halveksimisena tai vähäarvoisena pitämisenä, kuten olen kuullut tai ainakin ymmärtänyt jonkun esittäneen. Se nyt vaan on sillä tavalla, että jos ihminen joutuu vastaamaan kymmenestä, viidestätoista erilaisesta asiakokonaisuudesta yhdessä seurakunnassa, niin se on kohtuuton työtaakka kelle tahansa, kun otetaan huomioon, että kaikki asiat pitää hoitaa voimassa olevien säädösten, lakien ja asetusten mukaisesti ja vielä oikein. Jotakin meidän, hyvät ystävät, pitää tälle meidän taloussysteemille tehdä. Kirkkoneuvos Rantanen on aika selvästi esittänyt, että taloudellisesti ollaan menossa kohti katastrofia, jos tätä ei nyt jotenkin ratkaista. No, kirkkohallituksessa on laitettu projekti pystyyn, joka täällä on siis hyväksytty, että tällaista tehdään ja tämä projekti lähtee siitä, että otetaan nykyteknologia käyttöön niin kuin muuallakin yhteiskunnassa. Ihme kyllä, tällä teknologialla, varsin vaatimattomilla investoinneilla koko kirkon talouden volyymiin nähden voidaan hoitaa tämä homma niin, että ketään ei tarvitse irtisanoa, ihmiset saavat säilyttää työnsä, tehdä mielekästä hommaa ja kaikki tämä tehdään vielä edullisemmin kuin tällä hetkellä. Se, että tämä tyrmätään sillä, että meille ei ole tarpeeksi ajoissa kerrottu on yllättävä argumentti etenkin kun nythän pyydetään rahaa suunnitteluun. Eli jos sitä ei ole vielä ehditty suunnitella niin ei sitä ole kovin paljon voitu vielä markkinoidakaan. Käsittääkseni kirkkoneuvos Rantanen nimenomaan mainitsi, että ennen kuin lopulliset päätökset ensi keväänä tehdään, niin kyse on vain suunnittelurahan varaamisesta talousarvioon. Ei voi valittaa sitä, että ei ole suunniteltu, jos ei edes suunnittelurahaa olla antamassa. Toinen kritiikin kohde, joka toistui useissa puheenvuoroissa, ja jota kyllä ymmärrän on se, että "tulevaisuutta vain arvioidaan ja arvellaan". Sisaret ja veljet, tämä nyt vaan on ihmisen osa. Kuten entisen seurakuntani Hirvensalmen suuri poika on sanonut, tai ainakin hänen suuhunsa on laitettu tämä klassinen lause siitä, että "ennustaminen on vaikeaa, etenkin tulevaisuuden ennustaminen", niin se on sitä jopa kirkollisessa taloushallinnossa. Ollaan menossa kohti sellaisia aikoja, jotka eivät näyttäisi olevan kovin lupaavia. Nyt ollaan kehittämässä järjestelmää, jolla voidaan vastata näihin haasteisiin. Sitä ei kyllä sen takia voi ampua alas, että kun ei tunneta tulevaisuutta, niin ei tehdä mitään. Tässä keskustelussa on ollut monia sellaisia puheenvuoroja, jotka varmaan saavat vastauksensa sitten, kun meille tarkemmin tämä hanke esitellään. En halua läheskään joka asiaan ruveta puuttumaan. En minä taloushallintoa niin hyvin tunne, että edes osaisin, mutta joitakin näkökohtia haluan ottaa esille.

Oikeasti kysymys osaamisesta on se tulevaisuuden kysymys. Mistä me saamme rekrytoitua niitä osaavia taloushallinnon työntekijöitä. Minun mielestäni ainoa mahdollisuus on se, että heille luodaan sellaiset työpaikat, työsuhteet ja työnkuvat, että siellä on mielekästä kehittää asiantuntijuutta, kasvattaa sitä ja toimia oppivan organisaation tavoin niin, että tulevaisuuteen mennään luottavaisesti, järjestellysti ja hallitusti. Ei niin, että me yritämme epätoivoisesti rekrytoida kylmeneviin virastoihin, tällaisiin sateenkaarityönkuviin osa-aikaisia, pienipalkkaisia ihmisiä, jotka tekevät työtään yksin kovien vaatimusten ristipaineessa. Se on minusta mahdoton yhtälö. Väki eläköityy, mistä saadaan uudet tilalle.

Kuten äsken mainitsin, tietotekniikka antaa meille välineet ratkaista tämä ongelma ilman irtisanomisia. Kysymys on siitä, käytämmekö me sen hyväksi. Seurakunnissa tehtävä työ, erityisesti taloushallinnossa, on niin sanottua tietointensiivistä työtä. Sitä ei tarvitse tehdä yhden työpöydän äärellä, vaan sitä voidaan tehdä verkon yli. Käsittääkseni HeTa-hankkeessa on nimenomaan tarkoitus hyödyntää kirkon vahvuutta, alueellista toimintaa ja hajottaa tätä järjestelmää maakuntiin. Täällä on puhuttu keskitetystä järjestelmästä ja Helsinki-keskeisyydestä. Ainakaan minä en näissä HeTa-papereissa tätä Helsinki-keskeisyyttä ole nähnyt enkä keskitettyä järjestelmää. Kuulin myös puhuttavan siitä, että miten haitallista on tämä yksi monopoliohjelma ja monopolitoimittaja, jonka armoilla sitten ollaan. Tällä hetkellä me olemme kahden järjestelmän toimittajan armoilla. Vaikka ihanteellinen ajatus siitä, että vapaassa markkinataloudessa kilpailu pitää huolen siitä, että hinnat pysyvät kohtuullisina on tietysti ylevä, niin minä en ainakaan niissä hinnoissa ole kohtuullisuutta nähnyt, jotka me seurakunnat maksamme näille järjestelmätoimittajille. Voi olla, että olen väärässä, mutta ainakin tässä vaiheessa olen ymmärtänyt niin, että HeTa:n järjestelmä olisi sillä tavalla kirkon omassa käytössä, että siihen voidaan ostaa palveluita ja osia sieltä, mistä sopuhinnalla saadaan ja joka ikinen osio siinä voidaan kilpailuttaa. Kyse ei siis ole siitä, että me ostaisimme yhden supertietokoneen ja olisimme sen orjia sitten seuraavat kolmekymmentä vuotta. Olen ymmärtänyt niin, että ne palvelut, laitteet ja järjestelmät, joita tässä tarvitaan, voidaan ostaa sieltä, mistä ne kilpailukykyisesti saadaan hankittua, joten pelko monopolin uhriksi joutumisesta on mielestäni turha.

Täällä esitettiin eräässä puheenvuorossa sitä, kuinka tärkeää on se, että seurakuntien autonomiaa kunnioitetaan. Tässä edustaja Simola äsken jo täsmensikin asiallisesti juuri sitä, että päätösvaltaa ei olla viemässä kirkkohallitukselle. Jatkossa seurakunnat itse vastaavat omasta taloushallinnostaan. On esitetty, että joka tapauksessa tarvitaan talousihmiset siellä seurakunnissa ja toiset ihmiset siellä palvelukeskuksessa. Se ei ehkä ole ihan näin. Nimittäin itse ajattelen niin, että parhaimmillaan tässä järjestelmässä päästään siihen, että saadaan suurtuotannon edut ja volyymihyödyt käytettyä siellä palvelukeskuksessa niin sanotussa rutiinityössä. Siitähän seuraa se, että seurakunnissa vastaavasti voidaan keskittyä siihen, mihin taloushallinnon johtavien viranhaltijoiden seurakunnassa pitää keskittyä eli taloussuunnitteluun, talouden johtamiseen, seikkoihin, jotka ainakin minun kokemukseni mukaan monessa seurakunnassa ovat varsin heikoissa kantimissa juuri niistä syistä, jotka täällä keskusteluissa on mainittu. On niin paljon muita paineita, niin paljon muita hommia. Tässä olisi mahdollisuus antaa ammattilaisten tehdä sitä työtä, johon he ovat saaneet koulutuksen ja tuottaa sitä tietoa, jota seurakunnan hengellinen varsinainen työ tarvitsee. Muutenkin vierastan sitä ajatusta, että pitäisi keskittyä seurakunnan hengelliseen työhön eikä puuhailla tietokoneitten parissa. Tällä hetkellähän me teemme juuri niin, me puuhailemme tietokoneitten, ohjelmien ja lisenssien parissa ja maksamme niistä pitkän pennin sen sijaan, että voisimme puhua evankeliumista ja kirkon tehtävästä. Jos HeTa-hanke onnistuu ja jos se saa meiltä täyden tuen, silloin voidaan edistää kirkon tehtävää, eikä tietokonemiesten tulorakennetta.

Sitten täällä todettiin myös, että onhan niin, että voidaan tukea niitä reppanaseurakuntia, jotka itsekseen eivät tule toimeen. Mielestäni se, mitä seurakuntien autonomiasta on puhuttu, riittää jo tähän vastaukseksi. Kukapa haluaa olla sellainen seurakunta, jonne tulee joku reviisori kirkkohallituksesta mustalla autolla tarkastamaan tilejä ja kertomaan miten hommat oikein hoidetaan. Minkä ihmeen takia ei tehdä kerralla sellaista järjestelmää, että ihmiset saavat asiat hoidettua ihan itse ilman näitä kirkkohallituksen reviisoreita. Tässä meillä sellaiset työkalut nyt olisi käytettävissä tai ainakin tulossa käyttöön. Sitten se asia, joka minua erityisesti tässä ilahdutti, oli se miten kauniisti puhuttiin alueellisesta vapaaehtoisesta yhteistyöstä. Se on minun suuri harrastukseni ollut viime vuosina ja olen sitä omalta osaltani saanut olla tuolla Mikkelin puolessa myös edistämässä. Tähän yhteyteen täytyy vain sanoa, että elämä ei aina mene sillä tavalla kuin me ihanteellisesti ajattelemme. Olen ollut huomaavinani, että se vapaaehtoinen yhteistyö ja omaehtoinen innostus on kaikkein vaikeinta siellä missä sitä eniten tarvittaisiin. Siellä missä asiat muutenkin menevät jo aika hyvin, voidaan tällaisiin asioihin innostua. Kyllä minä ymmärrän, että ei meille suomalaisille pakko maistu missään, mutta siitä huolimatta olen sitä mieltä, että joissain asioissa pakkokin on hyvä. Minä en nimittäin olisi puolivuotiaana millään halunnut, että minut rokotetaan, mutta niin vain ryökäleet rokottivat. Alueellisesta yhteistyöverkostosta vielä sen verran, että on siis puhuttu monesta asiasta, mutta on myös monta asiaa, joista ei ole puhuttu. Ei ole puhuttu tietointensiivisen työn ominaisuuksista, ei ole puhuttu verkostoitumisen mahdollisuuksista, ei ole puhuttu verkostoteorioista, eikä mistään muistakaan sellaisista asioista, jotka itse asiassa tuovat ne Heta -hankkeen todelliset edut. Meillä Mikkelin seudulla on hoidettu noin vuoden verran jo yhdentoista seurakunnan koko talous- ja henkilöstöhallinto ja kirjanpito tällaisella aivan HeTa:n tapaisella organisaatiolla. Tässä työssä on saatu konkreettisia kokemuksia. Me tiedämme jo aika paljon mitä tässä on otettava huomioon. Eräs seikka muun muassa on se, että työtä voi siirtää paikasta toiseen. Samalla voidaan saada etua siitä, että ihmiset voivat keskittyä tekemään joitakin asioita. Asiantuntijuus lisääntyy, yksin työskentely vähenee, tulee vertaisryhmiä, tulee sellaisia organisaatioita, jotka toimivat hajautetusti virtuaalisesti verkossa ja tekevät varsin mallikasta työtä. Tässä tulee myös ongelmia. Eräs ongelma, joka meillä on havaittu on se, että sen materiaalin, joka tähän järjestelmään tulee täytyy olla yhdenmukaista. Se tarkoittaa sitä, että meidänkin on täytynyt olla yhteydessä seurakuntiin moneen kertaan ja sanoa, että nämä tiedostot, jotka tuotetaan, täytyy olla tätä ja tätä muotoa. Vastaavasti jonkun täytyy pitää huoli siitä, että näin myös tapahtuu. Seurakunnat ovat joskus varsin innokkaita tekemään omia ratkaisuja ja omia sovelluksia. Uskallankin väittää, että tämä meidän Mikkelin seudun hankkeen eräs seuraus on ollut se hämmästyttävä seikka, että meillä on ruvettu kaikissa seurakunnissa noudattamaan virkaehtosopimusta. Nimittäin tässä meidän järjestelmässämme ei enää voikaan tehdä sellaisia, että maksellaan kaikennäköisiä lisiä vähän naaman mukaan tai muuten. Kaikki tämä vaatii sitä, että asiat tulevat yhdenmukaisina ja siitä seuraa se, että jonkun täytyy johtaa tätä hanketta. Jonkun täytyy sanoa, että näin tehdään ja näin mennään. Minun kysymykseni niille, jotka ovat tämän alueellisen yhteistyön kannattajia, niin kuin itsekin toistaiseksi olen, kun parempaa järjestelmää ei ole, on se, että minkä ihmeen takia jäätäisiin sinne puolitiehen niihin alueisiin, kun kaikkein parhaiten tämä johtaminen, organisointi ja prosessin hallinta voidaan viedä eteenpäin valtakunnallisesti järjestelmässä. Kunhan sitä ei viedä Katajanokan kellariin, vaan se hoidetaan aluekeskuksissa, kuten muistaakseni HeTa -hankkeessa on esitettykin. Eräs mielenkiintoinen seikka on myös se, että Mikkelin seudulla on päästy tähän omaan taloushallinnon järjestelmään noin viiden vuoden työn jälkeen. Minun mielestäni kaikki seurakunnat ovat innolla mukana tässä meidän yhteistyössämme. Se yhteistyön rakentaminen ei vain käy ihan hetkessä. Vaikka me täällä salissa päättäisimme, että HeTa on ensi keskiviikkona kello 15 valmis, niin ei se kyllä ole. Sen takia minä vähän huolestuneena kuuntelen niitä ajatuksia, jotka sanovat, että mietitään vielä ja pannaan jos ei hätäjarrua niin ainakin jonkinlainen käsijarru päälle ja katsellaan mitä tästä tulee. Mikkelin torilla nimittäin usein kyllä katsellaan ja myhäillään, mutta ei siitä mitään sillä tavalla tule. Jotakin tässä on ruvettava tekemään sen takia, että ne eläköityvät ihmiset eivät jää odottelemaan sitä, että me saamme tämän systeemin pystyyn. Se ottaa oman aikansa. Tässä kannattaa olla proaktiivinen ei reaktiivinen. Kaiken kaikkiaan muutenkin ajattelisin, että HeTa:ssa on paljon kehittämistä, sitä pitää paljon vielä miettiä. Siellä on erityiskysymyksiä, jotka vaativat pohtimista, esimerkiksi tämä piispa Björkstrandin mainitsema asia. Tämä HeTa:han voi olla hyvin ”heta” myös jossakin päin. Tässä tarvitaan työtä ja se työ tarvitsee rahaa, joten minä kannatan sitä esitystä, että annetaan HeTa:lle suunnitteluraha ja katsotaan mitä siitä tulee. Kiitoksia.


Paluu