Puheenvuoro



Pihlava Tauno, edustaja

Otsikko:
Kasteopetuksen laajentaminen ja rippikoulun varhentaminen (Edustaja-aloite 3/2012)

Täysistunto:
Torstaina 10 päivänä toukokuuta 2012 klo 15.30

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajakollegat. Vapaa tiedonvälitys ja viestintä on eräs yhteiskuntamme peruskiviä ja se yleensä vaikuttaa meissä niin, että tunnemme turvallisuutta siitä huolimatta, että viestit kertovat lintukotomme ahdingosta tai itsekkyydestä, kuten vappupuheista voimme kuunnella. Tai kertovat, että ovellamme odottaa talouskriisi, kuten viimeisen puolitoista vuotta olemme kuunnelleet. Samoin esillä ovat olleet erilaiset luonnonkatastrofit ja muut asiat, jotka aiheuttavat myöskin erilaisia tunteita. Vaikka nämä tunteet ovat osin uhkaavia ja vastenmielisiäkin, on meillä aikuisina kuitenkin eväät käsitellä niitä, analysoida niitä ja tehdä niistä johtopäätöksemme ja jatkaa elämää niin kuin ennenkin. Nuoret kuulevat nämä samat viestit ja heillä ei välttämättä ole samanlaisia eväitä käsitellä niitä ja ajatella niiden seurauksia. Eräs esimerkki nuoruudestani 60-luvun alusta oli noottikriisi. Muistan, että sitä seuraavana päivänä koulussa oli hyvin vakavia poikia, mutta oli myöskin tyttöjä, suurin osa luokasta, jotka itkeskelivät. Kotona oli puhuttu sodan uhasta. Lapsiin ja nuoriin se meni täydestä, vaikkei se uhka nyt sitten niin suuri loppujen lopuksi ollut. Samoin muistan 10 vuotiaan tyttäreni 80-luvulta. Hän tuli koulussa ympäristöuskoon. Se aiheutti hänessä sen, että hän alkoi hävetä isäänsä kaveriporukassaan, eikä kehdannut puhua erityisesti hänen ammatistaan, koska isä palveli kemikaaleja palvelevassa yrityksessä. Huomasin kyllä hänen katseestaan kotonakin, että hän ihmetteli miksi äiti meni tuollaisen roiston kanssa naimisiin. Kesti monta kuukautta ja monta keskustelua, ennen kuin pääsimme yksimielisyyteen siitä, että se oli kuitenkin ihan kunniallinen tapa ansaita elantonsa. Ehkä vakavimmat viestit nuorille ovat kuitenkin ne, jossa fotoshopatut figuurit esitetään mallina heidän ulkonaiselle ulkonäölleen tai käytösmalleina. Nuoret kuvittelevat, että nämä mallit ovat sellaisia, joista heidän pitäisi ottaa oppia tai jonkalaisia heidän pitäisi olla, jotta ystävät ja varsinkin tulevaisuudessa seurusteluystävät hyväksyisivät heidät. Tiedämme myöskin, että perheissä ja läheisten piirissä on runsaasti erilaisia kriisejä ja muita tilanteita, joita nuoret joutuvat käsittelemään. Nuoret ovat tänä päivänä varmasti ahtaammalla kuin esimerkiksi omana aikanani. Toisaalta heiltä odotetaan aikuistumista nopeammin kuin siihen aikaan. Esimerkiksi yleinen äänioikeus on tällä hetkellä kolme vuotta alhaisempi kuin minun lapsuudessani. Kaikilla ihmisillä on kasvukipuja ja niiden kanssa pitää painia, mutta ehkä me toivoisimme, että nuorilla olisi sellainen tilanne, josta tämän päivän ja eilisen päivän aamuhartauksissa on puhuttu. Päivät ja hetket kohti aikuisia askeleita voisi sujua rauhassa rakastavan Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen seurassa. Tämä edellyttää kristillistä opetusta. Olemme viitanneet tässä aloitteessa siihen, että viime vuosikymmenien aikana kristillinen opetus on ohentunut merkittävästi. Olemme ottaneet siinä esiin pyhäkoulujen kohtalon ja kouluasiat ja tällaisen historiallisen asian kuin kinkerit. Tämä merkitsi sitä, että ennen oli yhteisöllinen vastuu siitä, että perhekunnat tulivat papin ja lukkarin eteen kerran pari vuodessa. Sitä ei tänä päivänä enää ole. Myös perheen hartaustilaisuudet ovat ohentuneet. Kuitenkin tuo ikä kastehetkestä 15 vuoteen, se on se ikä, jolloin nuori kerää eväät aikuisuuteen. Silloin hänen identiteettinsä ja persoonallisuutensa muodostuu. Siksi olemme tehneet tämän aloitteen ja esitämme siinä, että pitäisi pikimmiten selvittää mahdollisuus kasteopetuksen vahvistamiseen, lisätä kastekeskusteluun pari-kolme tilaisuutta ja erityisesti mahdollisuutta saada mukaan vanhemmat, mutta myöskin isovanhemmat ja kummit. Kun lapsi on saavuttanut parin-kolmen vuoden iän, kutsuisi seurakunta nuoren perheen tällaiseen koulutukseen, jossa opastettaisiin myöskin perhehartauteen. On julkaistu kirjoja, jotka ovat hyviä perhehartauden pohjana, mutta ne jäävät usein kirjahyllyyn. Jos seurakunnassa olisi tällaista kutsuopetusta, nämä kirjat tulisivat ehkä käyttöön ja perhehartaus voisi elpyä. Toisaalta ehdotamme myös, että rippikouluja voisi varhentaa esimerkiksi siten, että 13-14-vuotiaat aloittaisivat rippikoulun tai siten, että rippikoulu voitaisiin jakaa kahteen osaan siten, että ensimmäinen kausi olisi 9-10 vuoden iässä ja 13-14 vuoden iässä olisi aikuistumiseen tähtäävä vaihe. Nämä eivät ole mitään outoja ikiä. Te tiedätte, että juutalaisessa seurakunnassa Bar Mizwa poikien osalta on vuosisatoja ollut 13 vuoden iässä ja tyttöjen osalta Bat Mizwa on ollut vuotta aikaisemmin, koska tytöt kypsyvät tuossa vaiheessa vähän aikaisemmin. Katolinen kirkko on myöskin jakanut rippikoulun jo aikoja sitten kahtia ja oma tyttärenpoikani osallistuu ensimmäisen kerran ehtoolliselle tässä toukokuussa innoissaan. Kun edellisessä puheenvuorossa oli tästä kriisiajatuksesta puhetta, kosketti itseäni eniten, että myös rippi otetaan lapsenomaisesti mukaan tuossa 9-10 vuoden iässä. Ja kun me suomalaiset miehen olemme tunnettuja siitä, että haudotaan ja haudataan ongelmamme sisällemme, niin olisikohan tuossa yksi ajatus, joka voisi helpottaa siinä. Ei sille varmaan ole mitään estettä ottaa käyttöön ilman tätä aloitettakaan. Tällaisin eväin lähetämme tämän aloitteen eteenpäin. Kiitos.


Paluu