Puheenvuoro



Rainerma Keijo, edustaja

Otsikko:
Lakivaliokunnan mietintö 4/2007 kirkkohallituksen esityksestä 2/2006, joka koskee kirkkolain, kirkkojärjestyksen ja kirkon vaalijärjestyksen virkamiesoikeudellisten säännösten muuttamista

Täysistunto:
Keskiviikkona 7 päivänä marraskuuta 2007 klo 9.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajat. Tuntee arkuutta jo pelkästään lakivaliokunnan asiantuntevan ja laajan työn vuoksi esittää kriittisiä näkökohtia valiokunnan mietinnöstä virkamiesoikeudellisten säädösten päivittämisestä kirkossa, raukeamisehdotuksesta puhumattakaan. Kirkkohallitus esityksessään ja lakivaliokunta mietinnössään ehdottaa sovellettavaksi yleistä virkamies- ja työlainsäädäntöä lähes sellaisenaan. Tämä merkitsee huomattavaa - niin kuin on jo tuotu esille - siirtymistä kirkko-oikeudesta pelkkään virkamiesoikeudelliseen sääntelyyn ja siitä johtuviin hallintokäytäntöihin. Jatkossa tämä merkitsisi sitä, että yleisten virkamiessäädösten muuttuessa myös kirkon säädöksiä olisi tarkistettava. Erittäin tärkeältä osalta kirkon omaa oikeutta, nimittäin kirkon työntekijöistä, päätettäisiin siten tosiasiallisesti kirkon ulkopuolella. Mielestäni työntekijöitään koskevat säädökset kirkon tulee pitää tiukasti omissa käsissään. Tämä jo pelkästään siitä syystä, että lähtökohta on tyystin erilainen. Kirkko on tunnustuksellinen yhteisö, jonka työntekijöiden tulee sitoutua kirkon oppiin ja kristilliseen elämäntapaan. Yhteiskunnan vallankäyttö on tunnustuksellisesti neutraalia.

Paljolti tästä erilaisesta lähtökohdasta nousevat myös ne ongelmat, jotka lakivaliokunnan mietintöön liittyvät. Perustevaliokunta on lausunnossaan nostanut näitä kysymyksiä esille. On valitettavaa, että lakivaliokunta on mietinnössään huomioinut perustevaliokunnan toivomuksia niukasti, jos juuri ollenkaan. Tosin on todettava, että kirkkohallituksen esitys sisälsi siinä määrin keskeneräisiä ja selvittämättömiä teologisia ja kirkko-oikeudellisia kysymyksiä, ettei sitä työtä toki voitu lakivaliokunnaltakaan odottaa. Edustaja Nummela on mietintöön jättämässään ansiokkaassa eriävässä mielipiteessään kyennyt teologista aukkoa paikkaamaan ja joutunutkin niistä lähtökohdista ja perusteista käsin toteamaan, etteivät virkamiesoikeudelliset säännökset ehdotetussa muodossa ole kirkossa hyväksyttävissä. Yhdyn Nummelan näkemykseen. Lakivaliokunta ei mietinnössään ole kyennyt ratkaisemaan perustevaliokunnan toivomalla tavalla mm. kysymyksiä syrjintäkiellon ongelmallisuudesta, kirkon jäsenyysvaatimuksesta, kirkon tunnustuksessa pitäytymisestä, kilpailevan toiminnan määrittelystä jne. Minusta on surullista, että kirkon ainoan maallikkoteologin, lehtorin, virka lakkaa aikana, jolloin kirkon maallikkojen merkitystä korostetaan ja juuri tähän virkaan saattaisi tulevaisuudessa liittyvä aivan erityisiä mahdollisuuksia. Lehtorin viran katoaminen tapahtuu kuin ohimennen, pienenä sivujuonteena. Myös kanttorin viran ja aseman kohdalla tapahtuu suuri muutos, niin ikään pienenä sivujuonteena. Näin siitä huolimatta, että diakonaattikeskustelu on kesken ja kirkon virkaa koskevat suuret ratkaisut tältä osin tekemättä.

Kaiken kaikkiaan olen havahtunut kuluneina kirkolliskokousvuosina siihen, kuinka pelkästään lakiteknisiltä muutoksilta ja säädösten päivittämiseltä näyttäviin asioihin sisältyy suuria teologis-periaatteellisia kysymyksiä. Yhä uudestaan suuri yhteinen tekijä näyttää näissä olevan kysymys siitä, missä määrin rohkenemme pitäytyä Raamattuun ja vaalia kirkon erityisyyttä. Missä määrin taas etsimme päätösperusteemme muista lähteistä. Jälleen on kysymys tästä, mitä suurimmassa määrin. Ja vaikka näkisimme kirkon jonkinlaisena esivallan jatkeenakin, emmekö silloinkin joutuisi kysymään omantuntomme kanssa, mikä on Raamatun valossa hyvää ja oikein. Mielestäni virkamiesoikeudelliset säännökset eivät ole valiokunnan mietinnön mukaisesti hyväksyttävissä. Kirkon tulee säännökset päivittää, mutta tehdä se selkeästi omista lähtökohdistaan käsin, koska myös esivaltamme siihen antaa täydet mahdollisuudet. Sellainen vaatii työtä, mutta on vaivannäön arvoista.


Paluu