Puheenvuoro



Olkinuora Hilkka, edustaja

Otsikko:
Parokiaalijärjestelmän kehittäminen, hallintovaliokunnan mietintö 1/2010 edustaja-aloitteesta 8/2008

Täysistunto:
Torstaina 6 päivänä toukokuuta 2010 klo 15.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajatoverit. Kuvitelkaa pimeä talviaamu. Nuori äiti pukee kaksi kiemurtelevaa muksua haalareihin, paketoi vauvan vaunuihin ja matkustaa kahdella bussilla yli tunnin. Kahvia olisi tarjolla lähempänäkin ja juttuseuraa, mutta vain tässä äitilapsi-piirissä, joka nyt on toisessa kaupungissa, hänen lapsensa oppivat laulamaan niin, kuin äiti aikanaan, virren "Trygga räkan", ja rukoilemaan iltarukouksensa omalla kielellä, yhdessä. Vaikka äiti itse ei enää voikaan osallistua seurakuntaneuvoston toimintaan. Tai kuvitelkaa iltahämärä. Vanha rouva on tullut kotiin koko sunnuntain kestäneeltä kirkkomatkaltaan. Hän kiittää tuttua sote-taksia ja maksaa sen, mitä taksamittari on nakuttanut naapurikunnan ja oman kunnan rajan välillä. Olisi kirkkokin tuossa lähempänä ja diakoniapiiri myös, mutta tällä toisella kielellä hänet on kastettu, tässä yhteisössä hän on elänyt ja tällä kielellä hän haluaa kuolla. Vaikka hän joutuikin luopumaan diakonian johtokunnasta siellä omassa seurakunnassaan kun otti ja muutti. Heitä riittää, näitä ihmisiä, jotka eivät etsi vain sööttejä seremonioita ja makunsamukaista julistusta. Ihmisiä, jotka sitkeästi etsiytyvät seurakuntayhteyteen, vaikka seurakuntahallinnon separaattori on sinkauttanut heidät periferiaan. Heitä riittää! Ja emmehän me todellakaan ole antautuneet luulemaan täällä kirkolliskokouksessa, että kaikki ihmiset - tietysti meitä lukuun ottamatta - ovat vain perhejuhlapalveluiden asiakkaita, kirkon asiakasomistajia ja hengellisiä shoppailijoita? Emmehän me ole antautuneet tälle, koska niitä ihmisiä on muitakin ja heidät on syytä ottaa vakavasti. Me sanomme juhlapuheissa, että seurakunta on kirkon perusrakenne. Silti mekin täällä yllätyimme, kun huomasimme millä vimmalla nämä maallistuneiksi luulemamme maallikot alkoivat puolustaa omaa seurakuntaansa, vaikka tasalaatuisia kirkollisia palvelujahan nämä toimitustehtaat, suuret yksiköt tietysti myös tuottavat. Samoin juhlapuheissa sanomme, että nyt tarvitsemme maallikoita. Silti yllätymme, kun nämä tavalliset tallaajat eivät tyydykään odottelemaan niitä strategianmukaisia, "laadukkaita kohtaamisia", vaan haluavat aidosti toimia ainutlaatuisessa lähiyhteisössään. Kun tarjontaa nyt on, niin miksi emme sitä huoli? Tämä nuori äiti ja vanha rouva kuuluvat niihin, jotka esimerkiksi Tampereella kaupungin kaavoituspolitiikan takia ovat joutuneet yllätyksekseen ja harmikseen jättämään oman seurakuntansa, Tampereen ruotsalaisen seurakunnan. Kirkollisten palvelujen puolesta heidän elämänsä tietysti jatkuu niin kuin ennenkin. Koska ympäristökunnilla ei juurikaan ole tarjolla ruotsinkielistä palvelua - jota laki edellyttäisi - entinen seurakunta palvelee kiltisti. Ja niinpä Tampereella esimerkiksi yli kolmannes ruotsalaisen seurakunnan ainoan papin suorittamista toimituksista tapahtuu veloituksetta niissä ympäristökunnissa. Seurakunnan kannalta tämä nykytilanne onkin mutkikkaampi. Hallintovaliokunta toteaa kyllä, että "jokaisella on mahdollisuus osallistua seurakuntarajat ylittäen toisen seurakunnan toimintaan". Niin onkin, mutta jokaisella seurakunnalla ei ole mahdollisuutta rahoittaa toisen seurakunnan toimintaa rajat ylittäen. No, toimituksista vielä selvittäisiinkin sopimuksilla ja rahalla - jota ei näytä olevan. Mutta toista, kirkon tulevaisuuden kannalta ratkaisevampaa syytä ei voi ostaa. Ei voi ostaa seurakuntayhteyttä, aitoa kuulumisen halua, vastuunkantamisen kykyä, kristillisen perinteen tekemistä eläväksi. Kaikkea sitä, mikä seurakuntien jäsenenä olemiseen sisällöllisesti kuuluu. Ja siksi kiinnitän huomionne kahteen asiaan tässä käsiteltävässä dokumentissa. Ensinnäkin perustevaliokunnan kannanottoon sivuilla 3 ja 8, jonka mukaan seurakunta- ja kuntarajojen yhtenevyydestä voitaisiin kielellisistä syistä luopua. Ja toiseksi jo esillä olleeseen eriävään mielipiteeseen, joka osoittaa selvästi, että seurakuntarajojen muuttaminen ja henkilöseurakuntien perustaminen ovat todella kaksi eri asiaa - suureksi huojennuksekseni, koska en vielä ainakaan voi kuulua henkilöseurakuntien kannattajiin. Jos henkilöseurakunnissa voidaan nähdä sisällöllisesti hengellisen elitismin ja eklektisyyden, valikoivan kristillisyyden, vaara, on tämä kunta- ja seurakuntarajojen yhteyden väljentäminen aivan päinvastainen asia. Sehän korostaa parokiaalisuuden, lähiliittyvyyden parhaita puolia! Siinä seurakuntalainen sitoutuu kirkolliseen kotikontuunsa; sen rajat vain laajenevat käytännössä olemassa olevien mukaisesti. Esimerkiksi tämä Tampereen ruotsalainen seurakunta nauttii käytännössä jo nyt henkilöseurakuntana olemisen kaikista eduista, kuten muutkin yhtymissä toimivat vähemmistöseurakunnat. Mutta - kuten olen toivottavasti osoittanut - se ei riitä, kahdesta syystä jo esitettyjen näkökantojen lisäksi. Yksi: Seurakunnan toiminnan koko laajuuden ja syvyyden on käytävä ilmi, kun resursseista päätetään, jotta järkevä toiminta olisi mahdollista. Seurakunta ei voi elää julkista ja varjoelämää. Tampereen kohdalla tämä on sitä paitsi kiireellinen, jopa eloonjäämiskysymys nyt, kun strategiaprosessi ravistelee sikäläistä seurakuntayhtymää. Toisekseen nykyseurakuntalaiset haluavat osallistua seurakuntansa elämään monin tavoin. On erittäin kohtalokasta, jos me täällä kutistamme kirkon tarkastelukulman vain palvelujen ja toimitusten tuottamiseksi monipuolisen yhteisöllisyyden sijaan. Veronkanto paljastuu kehnoksi tekosyyksi silloin, kun veronmaksajia ei sitten enää ole. Näin muodoin hallintovaliokunnan käsillä oleva esitys on puutteellinen. Alkuperäisessä edustaja-aloitteessa on mainittu kolme kehittämissuuntaa ja myös perustevaliokunta otti näihin kaikkiin kantaa. Valitettavasti hallintovaliokunta on nyt typistänyt tämän toimeksiantoesityksen koskemaan vain seurakuntayhtymiä, jotka eivät edes välttämättä tule olemaan tulevaisuuden seurakuntamuoto. Olen mielestäni osoittanut, että se ei missään tapauksessa riitä, vaan olisi palattava aloitteen tekijöiden, perustevaliokunnan ja eriävän mielipiteen kantaan, jota tässä ilmoitan kannattavani tai tulevani kannattamaan.

Kära vänner i Borgå stift. Då vissa administrativa hinder, typ Kimitoön, nu röjts undan, och då även den legendariske GG inte är främmande för upphävning av dessa gränser ber jag om ert stöd till dessa trägna vänner där i förskingringen som jag har kommit att älska och uppskatta så väldigt mycket. Tämä lakiesitys, lainmuutos, tunnettu myös nimellä lex Tammerfors on ollut 30-vuotinen sota. Saattakaamme se nyt päätökseen, ennen kuin se nuori äiti on vaihtanut vauvanvaununsa rollaattoriin ja hänen omat lapsensa ovat eronneet kirkosta kokonaan.


Paluu