Puheenvuoro



Simojoki Pekka, edustaja

Otsikko:
Uutta diakonivirkaa koskevien säännösten lisääminen kirkkolakiin ja kirkkojärjestykseen (Kirkkohallituksen esitys 1/2015) - Lähetekeskustelu jatkuu

Täysistunto:
Torstaina 7 päivänä toukokuuta 2015 klo 18.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät ystävät. Näin tänään tauolla Turussa vanhan ystäväni, vapaakirkon kokeneen johtavan pastorin ja kysyin häneltä: Mites teidän kirkossa suhtaudutaan diakonaattiin? Hän katsoi minua suu auki ja kysyi: Mikä se semmoinen on? Minun täytyy tunnustaa, että hiukan samanlaiset ovat tunnelmat olleet itsellänikin. Olen tätä diakonian virasta tai diakonaatista käytyä keskustelua seurannut aika lailla maallikon korvilla, hyvin ruohonjuuritasolta ja yrittänyt hahmottaa, että mistä tässä asiassa lopulta on kyse ja mikä on ongelma. Täytyy tunnustaa, että melko ymmälläni olen vieläkin vaikka noita viisaitakin lausuntoja olen lueskellut. Matti piispakin yritti jossain välissä minua vähän valistaa asiassa, mutta tunnustan, että en ihan pysynyt kärryillä tällä vaatimattomalla aivokapasiteetilla. Matti varmaan tulee sitä asiaa korjaamaan tässä kohta.

Tällaisen parantumattomana matalakirkollisena minun on todella vaikea ymmärtää, miksi joku on niin sanottu vihkimisvirka, joku toinen jotain muuta. Miksi joku vihitään ja joku toinen siunataan? Eli miksi yleensä tällaiset erilaiset käytännöt ovat yhä tarpeellisia?

Mitä ne tuovat evankeliumin eteenpäin viemiseen ja ihmisten kohtaamiseen ja työntekemisen sisältöön? Ymmärrän toki, että ne johtuvat monenlaisista historiallisista syistä, mutta tänä päivänä se tuntuu minun korvissani kuitenkin lähinnä, sanoisinko, teologiselta hifistelyltä. Uskallan epäillä, että niissä on paljon jäljellä vanhoja sääty-yhteiskunnan jäänteitä, joissa pappissääty oli yksi yli muiden. Tämä keskustelu pisti kuitenkin miettimään kysymystä kirkollisista viroista. Tosiasia on, että käytännössä kaikista niistä tehtävistä, jotka alkukirkko hoiti maallikkovoimin, me olemme tänä päivänä vähitellen luoneet melkoisen virkajärjestelmän, jota pidetään yllä palkattujen viranhaltijoiden voimin. Se selittää varmaan osittain senkin, miksi meidän on niin vaikea käyttää maallikoita erilaisissa seurakunnan tehtävissä. Toki tiedän, että jo silloin alussa eri tehtäviin erotettiin ja siunattiin, jotta seurakuntien kasvaessa saatiin asiat organisoitua ja toimimaan. Nykyisten virkojen alkumuodot olivat silloin jo näkyvissä. Mutta eivät varmaan silloin apostolit aavistaneet, kuinka paljon me "myöhempien aikojen pyhät" näistäkin yksinkertaisista tehtävistä olemme toinen toistaan monimutkaisempia teologiaa tehneet ja toinen toistaan paksumpia kirjoja kirjoittaneet.

Minun näkökulmaani on vaikuttanut suuresti myös se, että olen saanut vuosien aikana käydä lukuisissa kehitysmaiden kirkoissa Afrikassa ja esimerkiksi Intiassa, joissa monessa on tuskin edes varaa siihen yhteen ainoaan pastorin palkkaan. Välillä on kuin olisin saanut vierailla alkukirkossa konsanaan. Sitä vasten tämä meidän keskustelumme tuntuu välillä lähinnä tarpeettomalta näpertelyltä ja rikkaan kirkon ongelmalta. Noissa köyhissä kirkoissa lähes kaikki mahdollinen tehdään maallikkovoimin ja siitä huolimatta seurakunnat toimivat, ovat eläviä ja yleensä myös kasvavat. Täytyy muuten lisätä, että näistä seurakunnista löytyy eräs virka, joka on meiltä täysin kadonnut. Se on virka, joka oli alkuseurakunnassakin todella oleellinen ja yksi niistä tärkeimmistä. Nimittäin evankelistan virka. Lapsuuteni kotimaassa Ambomaalla joka ikisessä seurakunnassa oli ja on yhä useampia evankelistoja, jotka toimivat välillä lähes kaikissa tehtävissä. He saattavat hoitaa myös papin työt niissä seurakunnissa, joilla ei ole varaa pitää pappia. Evankelistoja soisin näkeväni meidänkin kirkossamme joko siunattuina tai vihittyinä, maallikkoina tai palkattuina, ihan sama. Heille alkaisi nimittäin olla yhä enenevässä määrin tehtävää täälläkin.

En tietenkään tarkoita, että meidän pitäisi nyt tieten tahtoen ryhtyä luopumaan kaikista viroista. Ollaan iloisia siitä, että meillä on varaa vielä pitää työntekijöitä. Mutta jotenkin tällainen virkojen, viran merkkien, hengellisen hierarkian korostaminen tuntuu todella vieraalta, etenkin kirkossa, joka painottaa yleistä pappeutta ja etenkin tänään, kun me painotamme maallikkouden merkitystä. Minulle se näyttäytyy lähinnä osana meille niin rakasta ja raskasta pönötyskulttuuria. Mieluummin madaltaisin kaikin tavoin eroa vapaaehtoisten maallikoiden ja palkallisten työntekijöiden välillä myös kirkon virkateologiassa ja käytännöissä. Tulevaisuudessa joudumme joka tapauksessa suurella todennäköisyydellä vähentämään radikaalisti virkojen määrää ja näin lähestymään köyhien kirkkojen tilannetta.

Vaikka tämä luterilainen virkateologia ei minulle olekaan täysin avautunut, en sitä varmaan saa hetkessä muutettua vaikka kuinka täällä marmattaisin. Ymmärrän toki sen olevan kirkkomme traditioita ja tämän hetken todellisuutta ja pystyn sen kanssa elämään. Jos olen oikein ymmärtänyt, tämä käsillä oleva asia on monille tärkeä, liittyy työn arvostamiseen ja hengellisen identiteetin vahvistamiseen. Hyvä niin. En tietenkään halua vastustaa sitä, että kirkon työntekijöiden hengellinen identiteetti vahvistuu. Meillä kotonakin asuu yksi diakoni, jonka työtä arvostan kovasti. Hän ei tosin kuulemma ollut ollenkaan varma haluaako hän tätä uudistusta ja samaa olen kuullut monelta muultakin diakonilta ja nuorisotyöntekijältä. Jos nyt tähän ratkaisuun kuitenkin päädytään, jo salissa vihreää nappia painetaan, minun mielestäni kanttoreiden pitäisi ilman muuta olla mukana uudistuksessa. Se jos mikä on myös hengellinen virka, niin kuin moni on meille muistuttanut.

Lopuksi, jos olen oikein ymmärtänyt, siinä vihreän napin painamisessa on kuitenkin seurauksia, jotka minua kyllä askarruttavat. Ensinnäkin tuo lihava, "Pyhä Byrokratius" näyttäisi taas kerran kasvan entisestään. Seurakuntien rekrytoiminen selvästi hankaloituisi, rahaa palaisi taas lisää, tarvittaisiin mahdollisesti uusia diakoniasessori virkoja, joiden tehtävä on ainakin minulle jäänyt vähän vieraaksi. Lähinnä kuulostavat ammattiyhdistystyyppisiltä edunvalvojilta. Työntekijöiden valmistumiseen tulisi taas muutama mutka lisää. Tuomiokapitulivalta lisääntyisi ja samalla työmäärä kasvaisi. Työntekijöiden työnkuva ja tehtävät tulisivat taas monimutkaisemmiksi. Eli herää vain kysymys, että onko tällaisessa uudistuksessa nyt sitten lopulta oikein järkeä? Eikö tässäkin kohtaa asiat mene vain raskaammiksi ja hankalemmiksi? Näiden ajatusten myötä kannatan sitä, että jatketaan nykyisten virkojen kehittämistä, vähennetään byrokratiaa ja madalletaan keinotekoisia esteitä maallikoiden ja palkattujen virkojen välillä.

Toivoo nimimerkki. "Kyl mää niin pal kauhiast ihmettelen." Kiitos.


Paluu