Puheenvuoro



Niskanen Hannu, kenttäpiispa

Otsikko:
Toisen helluntaipäivän palauttaminen, yleisvaliokunnan mietintö 3/2010 hiippakuntavaltuustoesityksistä 6/2009 ja 7/2009

Täysistunto:
Keskiviikkona 10 päivänä marraskuuta 2010 klo 9.15

Teksti:
Herra puheenjohtaja, hyvät edustajat. Käsitellessään toisen helluntaipäivän palauttamista koskevia hiippakuntavaltuustoesityksiä yleisvaliokunta on ottanut lähtökohdakseen erityisesti kirkon näkökulman. Helluntai on ennen kaikkea kirkon oma asia, kirkon syntymäpäivä ja Pyhän Hengen vuodattamisen juhla. Mietinnössä on käsitelty helluntain vieton historiaa. Se osoittaa, ettei helluntain vietto aina ole ollut samanlaista, esimerkiksi sellaista, mihin esityksessä tähdätään. Varhainen kirkko vietti helluntaita viisikymmentäpäiväisen pääsiäisjuhlan päätöksenä. Se ei siis ollut, niin kuin itse olen liturgiikasta oppinut, yksi kolmesta kirkkovuoden huipusta vaan itse asiassa alisteinen pääsiäiselle. Itsenäisenä juhlana helluntaita alettiin viettää 300-luvulta lähtien, ja huippunsa helluntain vietto sai keskiajalla, jolloin sitä vietettiin nelipäiväisenä kirkkovuoden juhlana joulun ja pääsiäisen tapaan. Kaksipäiväisenä helluntaita vietettiin sitten kahdensadan vuoden ajan vuodesta 1772 vuoteen 1972, jolloin työmarkkinajärjestöjen sopimus siirsi vuonna 1973 loppiaisen, helatorstain ja toisen helluntaipäivän työviikon alta lauantaina vietettäviksi. Tämän seurauksena ylimääräinen kirkolliskokous siirsi toisen helluntaipäivän helluntaita edeltävään lauantaihin, ja tuon uuden pyhän nimeksi tuli helluntain valmistuspäivä. Kyseessä oli kirkollemme vaikea prosessi, jossa punnittiin kirkollisen kalenterin merkitystä suhteessa modernin yhteiskunnan tarpeisiin. Kirkossamme käynnistettiinkin jo vuosikymmenen lopulle tultaessa prosessi, jossa arkipyhät pyrittiin palauttamaan alkuperäisille paikoilleen. Kirkolliskokous päätti toukokuussa 1982 piispainkokouksen esityksen mukaan palauttaa loppiaisen ja helatorstain alkuperäisille paikoilleen mutta luopua helluntain valmistuspäivästä. Ongelmat eivät silti päättyneet tähän. Ensin kirkkolain muutos viivästyi eduskunnassa parilla vuodella, minkä jälkeen presidentti Koivisto, tammikuussa 1986 kirkkolain vahvistaessaan, kirjoitti sen voimaantuloksi vuoden 1992. Välivaiheena toiminutta helluntain valmistuspäivää vietettiin siten kirkossamme vuosina 1973 - 1991, minkä jälkeen helluntaita on vietetty pelkästään yksipäiväisenä juhlana.

Käsitteillä olevat esitykset ajavat paluuta siihen helluntain kaksipäiväiseen viettoon, joka toteutui 1772 - 1972. Vaikka vuoden 1972 ratkaisua voidaan pitää monin tavoin epätyydyttävänä, on sen jälkeen kuitenkin tapahtunut jotain hyvääkin. Eräänä osoituksena tästä on kirkkomme nykyinen Evankeliumikirja, jota leimaa paluu varhaisen kirkkovuoden pääsiäiskeskeisyyteen. Tämän mukaan helluntai saa koko kirkkovuoden tapaan merkityksensä pääsiäisestä ja jäsentyy nimenomaan pääsiäisajan päättäväksi juhlaksi, kuten alkukirkossa oli, eikä kyseessä ole erillinen juhla keskiaikaisen esikuvan mukaan. Evankeliumikirja pitää myös jo nyt sisällään varsin rikkaan helluntaiajan aineiston sekä helluntaihin valmistautumisen että helluntain vieton osalta, itse asiassa koko kirkkovuosi jäsentyy helluntaista alkaen helluntain jälkeisiksi sunnuntaiksi, ja tätä aineistoa seurakunnat voivat ja niiden tulisi käyttää helluntain merkityksen korostamiseksi. Mikään ei tätä estä, jos sitä todella halutaan. Yleisvaliokunta arvostaa hiippakuntavaltuustoesitysten hyvää pyrkimystä helluntain merkitysten korostamiseksi. Se ei kuitenkaan usko, että helluntain merkityksen korostamiseen, päästään kirkollista juhlapäiväkalenteria muuttamalla. Toiset juhlapäivät eivät ole yleensä olleet mitään merkittäviä kirkkopyhiä. Sen me tiedämme. Vapaa-aikaa ne kyllä ovat lisänneet. Päinvastoin kirkkolain muuttaminen kirkollisten juhlapäivien osalta saattaa pahimmillaan avata sellaisen yhteiskunnallisen keskustelun, jonka seurauksena nykyisin yhdessä kulkeva kirkon ja yhteiskunnan kalenteri erkanevat toisistaan. Siis on tärkeää huomata, että meillä kaikesta monikulttuuristumisesta huolimatta yhteiskunnan ja luterilaisen kirkon kalenteri ovat pitkälle samat. Yhteiskunta ei saa luonnollisesti määrätä kirkkoa tässä asiassa, siis kirkko voi omaksua omia pyhiänsä ilman muuta, mutta kirkon kannalta on paikallaan kysyä, onko toisen helluntaipäivän palauttaminen todella se kysymys, jonka vuoksi koko suomalainen kalenterijärjestelmä kannattaa altistaa perusteelliselle muutokselle. Palveleeko se parhaalla tavalla kirkkomme ja evankeliumin etua kirkossamme ja yhteiskunnassamme? Tätä kysymystä pohtiessamme meidän on hyvä muistaa, että työmarkkinajärjestöiltä on jo nyt kysytty ja niille on esitetty, esimerkiksi muslimien ramadanin päätösjuhlan ottamista huomioon työ- ja vapaapäiväjärjestelyissä tai tekemistä peräti yhteiskunnalliseksi juhlapyhäksi tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden ja ties minkä hyvän asian nimissä.

Evankeliumikirjan tarjoama helluntaita koskeva materiaali on jo nyt hyvää ja sisältää helluntaihin liittyvät tärkeät teemat: Pyhän Hengen odottamisen ja vuodattamisen, kirkon syntymän, Kristuksen jatkuvan läsnäolon kirkossaan Pyhän Hengen kautta, kirkon ajan ja paikan rajat ylittävän ykseyden kolmiyhteiseen Jumalaan ja hänen pelastustekoihinsa, Hengen synnyttämän elämän, uskon syntymisen, uskovien yhteyden, kristillisen kirkon leviämisen, seurakunnan luonteen Jumalan kansana ja Kristuksen ruumiina. Meidän tehtävämme on pitää tätä sanomaa esillä ja ehkä ennen kaikkea rukoilla helluntaita. Todellista helluntain renessanssia ei saavuteta kirkkolakia muuttamalla vaan elämällä helluntaita todeksi paikallisseurakunnissa. Näillä perusteilla yleisvaliokunta ehdottaa, että esitykset toisen helluntaipäivän palauttamiseksi jätetään raukeamaan, mutta että kirkkohallituksen tehtäväksi annetaan valmistella toimia helluntain merkityksen edelleen korostamiseksi kirkossamme.


Paluu