Puheenvuoro



Hautala Jukka, edustaja

Otsikko:
Piispainkokouksen selonteko avioliittolain muutoksen johdosta (Piispainkokouksen kirje 1/2016)
Oikeudellinen selvitys avioliittolain muutoksen vaikutuksista (Kirkkohallituksen kirje 4/2016)
Keskustelumalli ja siihen liittyvä aineisto tueksi keskusteluihin avioliitosta eri tavalla ajattelevien välillä (Kirkkohallituksen kirje 5/2016)

Täysistunto:
keskiviikkona 9 päivänä marraskuuta 2016 klo 15.00

Teksti:
Kiitos puheenjohtaja, hyvät kirkolliskokouksen jäsenet. Huomioni on lähinnä teologisesta näkökulmasta nouseva ja hahmotan sen reformaation kynnyksellä kysymyksenä, mikä on oman kirkkomme perinteessä sellaista, joka liittyy vahvasti teologiaan. Mielestäni tämä selvitys kantaa edelleen syytä avata sitä, miksi meillä on niin voimakkaasti sidottu luomisen teologia ja avioliiton teologia nyrkiksi, jota on vaikea eritellä. Avioliitto on instituutiona joka puolella maailmaa. Siinä on mahdollista nähdä kehitystä jo Raamatun sisällä ja omassa kulttuurissamme. Sen takia sitä pitäisi pystyä käsittelemään avioliiton teologiana ja toisaalta sitten luomisen teologia omana rinnakkaisena juttunaan.
Luterilaisissa tunnustuskirjoissa ehdotonta ydintä on se, että ihmisen pelastus (vanhurskauttaminen) on Jumalan työ eikä ihminen voi sitä toimillaan edesauttaa. Vastaavasti ehdontahdon vallan asia oli esimerkiksi se, miten jokin kirkollinen riitti, seremonia tai vaikkapa munkkihurskauden käytännöt toteutetaan – kunhan niistä ei synny se käsitys, että ne ovat jotenkin pelastuksen kannalta olennaisia toimenpiteitä. Näitä jälkimmäisiä asioita on kutsuttu adiafora-asioiksi. Tavallaan ajatukseni on se, että meidän pitäisi pohtia avioliittokysymystä myöskin siitä näkökulmasta, mitä jos se nähdään adiafora-asiana, eli asiana, joka ei ole uskon eikä pelastuksen kysymys, eikä sen ytimessä. Itse näen niin, että adiaforaa voi vähätellä, että se on asia joka voidaan laittaa sivuun, se on merkityksetön, vähäpätöinen, kehällinen. Mutta näen, että se on juuri sellainen asia, jolla kunakin aikana kristinusko on liittynyt niihin kulttuureihin, ihmisiin ja ihmisten elämään, jotka yrittävät ymmärtää mitä on kristinusko tässä ajassa nyt ja mitä on ihmisen elämä ja millä tavalla kristinusko liittyy niihin muotoihin.
Adiaforan ongelma on se, että ihmisinä me helposti teemme traditioista niin pyhiä, että ne ovat itse asiassa muuttumatonta Jumalan Sanaa. Näin on voinut käydä myös keskiaikaiselle sakramentaaliselle avioliittokäsitykselle. Onko siitä tullut osa kristinuskon muuttumatonta ydintä? Naapurikirkoissamme on avioliitto tulkittu adiafora-asiaksi. Se ei ole uskon ydinasia, mutta se on tärkeä asia, jolla kirkko liittyy ihmisten elämään tänä aikana. Sen voi nähdä heijastavan adiafora-askelta. Mielestäni se, että reformaation kynnyksellä uskaltaisimme ainakin ajatusleikkiä tehdä siitä, että onko avioliitto selkeämmin sanoitettavissa adiafora-asiana ja lähteä rakentamaan sitä siltä pohjalta. Kiitos.



Paluu