Puheenvuoro



Peltonen Kai, edustaja

Otsikko:
Kirkon keskushallintoa koskevien kirkkolain ja kirkkojärjestyksen säännösten muuttaminen (Kirkkohallituksen esitys 9/2008)

Täysistunto:
Torstaina 6 päivänä marraskuuta 2008 klo 15.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kirkolliskokousedustajat. Käsittelyn alla olevassa kirkkohallituksen esityksessä on piispainkokouksen kohdalla sivulla 26 ylhäällä kannanotto kirkkohallituksen ja piispainkokouksen työnjaon muuttamiseen koskien kirkon työntekijöiden kelpoisuutta ja koulutusta. Siteeraan: "Lisäksi ehdotetaan kirkkohallituksen ja piispainkokouksen työnjakoa muutettavaksi siten, että piispainkokous antaisi edelleen täytäntöönpanomääräykset papiston koulutusta, tutkintoja sekä papiston julistusta ja opetusta koskevissa asioissa, mutta muiden hengellisessä työssä olevien viranhaltijoiden kelpoisuutta ja koulutusta koskevat täytäntöönpanomääräykset antaisi kirkkohallitus." Olen pohtinut tämän ehdotuksen perusteita. Erilaiset kelpoisuuden määrittelyt sekä tutkintojen sisältöä ja koulutusta yleisemminkin koskevat kysymykset ovat varsin monimuotoisia ja yksityiskohtaista paneutumista vaativaa työtä tätä nykyä. Jos tavoite on tässä auttaa piispainkokousta nostamaan katsettaan entistä laajempiin sfääreihin, nykyisten vastuiden leikkuri etsii helposti juuri tutkintovaatimuksien ja koulutusten kaltaisia kohteita.

Kirkkohallituksen esityksessä jää hieman tulkinnanvaraiseksi se, mihin papiston ja muiden hengellisessä työssä olevien viranhaltijoiden koulutuksella varsinaisesti viitataan. Onko kyse perus- eli tutkintoon valmistavasta koulutuksesta, ammatillisista jatkotutkinnoista vai kirkon itsensä järjestämästä henkilöstökoulutuksesta? Viime kädessä tämä seikka ei kuitenkaan ole ratkaisevaa sen kannalta, mihin seuraavassa haluan kiinnittää lyhyesti huomiota. Kirkkohallituksen esitys siis esittää tutkintojen, koulutusten ja kelpoisuusmäärityksiä koskevan päätöksenteon hajautusta siten, että piispainkokous huolehtii papeista ja kirkkohallitus muista hengellisen työn tekijöistä. Kirkon koulutuskysymyksiä sekä entisessä että nykyisessä työssäni pohtineena ja niihin paneutuneena en pidä tätä ratkaisua kaikilta osin kannatettavana. Esitystä arvioitaessa on nähdäkseni otettava huomioon erityisesti seuraavat näkökohdat.

Ensimmäiseksi kirkkoamme on usein syytetty - eikä syyttä - klerikalismista eli pappiskeskeisyydestä. Jako pappeihin ja muihin on perinteinen ja syvälle juurtunut. Ja toki kirkon hengellinen virka on kirkkomme olemuksen kannalta perustava, konstitutiivinen. Kirkkohallituksen esitys ei kajoakaan teologiaan tai ainakaan eksplisiittisesti vedä linjaa näissä kysymyksissä. Kuten tuli esille, esityksessä puhutaan tutkintovaatimuksiin ja koulutuksiin liittyvän työnjaon muuttamisesta nykyisestä. Voidaan kuitenkin hyvin kysyä, näyttäytyykö työnjakokysymys periaatteellisempana kannanottona kuin mikä kenties on tarkoitus. Meidän ei tule luoda rakenteita, joiden valossa näyttäisi siltä, että kirkon hengellistä johtoa kiinnostaa vain pappien pätevyys, vain pappien koulutus, vain pappien julistus ja opetus. Eri hengellisen työn tekijöiden ryhmät toimivat toki eri tehtävissä seurakunnissa, heillä on erilainen koulutuspohja ja erilainen ydin- ja ammatillinen osaaminen. Samalla uskon ja evankeliumin asialla kuitenkin kaikki ovat, niin myös ns. ei-hengellisen työn tekijät eli seurakunnan tukipalveluissa toimivat henkilöt. Pidän periaatteellisesti tärkeänä, että jokainen kirkon työntekijä saa olla kirkon hengellisen johdon siipien suojassa myös silloin, kun kyse on hänen osaamismäärittelyistään, tutkintojensa sisällöistä, kelpoisuusvaatimuksista yms.

Toiseksi kirkkomme koulutuspolitiikan kehittelyssä tätä nykyä on perinteisestä sektorijaottelusta työntekijöiden kesken pyritty nimenomaan eroon. On nähty tärkeäksi lähentää eri ammattiryhmiä toisiinsa jo perustutkinto-opiskeluvaiheessa. Harjoitteluja opiskeluaikoina samoin kuin henkilöstökoulutusta on kehitetty mahdollisuuksien mukaan moniammatilliseen suuntaan. Kantavana periaatteena on ollut korostaa ajatusta yhteisestä kirkosta, jota kaikki tahoillaan rakentavat. Pidän valitettavana, jos tässä asiassa nyt otettaisiin ikään kuin hallinnollinen taka-askel jakamalla pappien ja muiden kelpoisuus- ja koulutusasiat eri toimijoiden alaisuuteen. Se ei olisi linjassa sen hengen kanssa, johon mm. kirkollisen henkilöstökoulutuksen uudistamisprosessi on tähdännyt.

Kolmanneksi on nähdäkseni mitä tärkeintä, että kirkon virkaan valmistavia perustutkintoja ja muuta koulutusta koskevaa päätöksentekoa ei hajauteta. Ilmiön vaara on linjakkuuden hämärtyminen ja ylipäänsä näihin kysymyksiin liittyvän koordinaation, seurannan ja arvioinnin monimutkaistuminen. Koulutuksen kenttä on riittävän hankalasti hallittava ilman että omilla rakenteillamme raskautamme sitä lisää. Kyse ei suinkaan ole siitä, että epäilisin kirkkohallituksen asiantuntemusta koulutuskysymyksissä, ei suinkaan. Onhan kirkon koulutuskeskus nimenomaan osa kirkkohallitusta. Kyse on sen sijaan rakenteellisesta loogisuudesta, jota nykyinen esitys ei mielestäni riittävästi edistä. Lisäksi on oleellista, että erityisesti yhteiskunnan koulutusrakenteiden ja toimijoiden suuntaan kirkko on johdonmukainen keskustelukumppani, eli sillä on yksi ääni, joka neuvottelee ja yksi taho joka päättää.

Neljänneksi vielä viittaan edustaja Kotilan esiin nostamaan tärkeään kysymykseen diakonaatista. Yhteen pieneen kappaleeseen on kirkkohallituksen esityksessä siis sisällytetty isoja ja osin hankaliakin kysymyksiä. Jotta koulutuskentän hoitaminen olisi kokonaisuudessaan mahdollisimman virtaviivaista, rakenteiden tulee olla selkeät, johdonmukaiset ja toimivat. Pelkään, että edistetty uudistus olisi viemässä kehitystä toiseen eli väärään suuntaan. Sikäli kuin rakenteita halutaan koulutuskysymyksissä kehittää tai muuttaa nykyisistä, voisi joskus vaikkapa harkita kirkon koulutuskeskuksen nykyisen roolin ja hallinnollisen aseman tarkistamista. Kirkon koulutuskeskus voisi olla nykyistä strategisesti perustellummalla paikalla kiinteässä yhteydessä piispainkokoukseen, jopa sen alaisena yksikkönä.

Toivon valiokunnan ottavan edellä sanotut seikat huomioon hahmotellessaan kantaansa koulutuskentän ja sen toimivallan ja suhteiden järjestelyihin kirkkohallituksen ja piispainkokouksen kesken.


Paluu