Puheenvuoro



Mäkinen Kari, arkkipiispa

Otsikko:
Istuntokauden päättäminen

Täysistunto:
Perjantaina 7 päivänä marraskuuta 2014 klo 9.15

Teksti:
Hyvät kirkolliskokousedustajat, bästa kyrkomötesombud. Tämä työskentelyviikko alkaa olla lopuillaan, ja asiat, joita tällä viikolla on tarkoitus käsitellä, on nyt käsitelty.

Tämä viikko on monien kommenttien pohjalta ollut ehkä poikkeuksellisen levollinen ja rauhallinen kirkolliskokoustyöskentelyn kannalta. Voi ehkä sanoa, että tämä on ollut kirkolliskokouksen työskentelyssä eräänlainen suvantovaihe. Asun joen varrella, ja siitä syystä käytän tämänkaltaista kuvaa. Suvanto on muuten tuossa Aurajoessa Koroistenniemen kohdalla, siinä on juuri senkaltainen suvanto, joka joen juoksussa tekee tällaisen hyvin rauhallisen ja levollisen paikan, ja juuri sillä kohtaa Koroistenniemellä on vanhan Koroisten kirkon muistona risti. Mutta siis suvantovaiheita tarvitaan joen juoksussa, ja työskentelyssä, niitä tarvitaan myöskin elämän kulussa. Mutta siinäkin kohden Aurajoki kyllä virtaa, se ei ole pysähtynyt. Sen sijaan sillä kohtaa näkyy se, että pinnalta näyttää, kuin joki olisi seisahtunut, mutta syvemmät virrat kulkevat koko ajan eteenpäin.

Vähän samalla tavalla kuin tässä työskentelyssä täällä tällä viikolla, niin arkisessa työssä kirkon työ, kirkon elämää on kuljettu; sitä on kuljetettu eteenpäin, vaikka on tuntunut, että nyt ollaan vähän suvantovaiheessa. Joskus on niin, että sinne syvempiin virtoihin ei erota, niitä ei näy. Aurajoessa se on selvää, koska se tulee savimaitten läpi, ja se on vähän läpinäkymätöntä vettä. Turkulaiset sanovat, että Aurajoen lähteet ovat Oripään vanhainkodissa. Oikeastaan jatkan vielä vähän tätä kuvaa tai metaforaa sikälikin, että samanaikaisesti kun työskentely on ollut arkista, tavallista, rauhallista, suvannonomaista joen kulkua, niin samanaikaisesti juuri tälle viikolle on osunut se, joka on näyttänyt pinnan alla olevia syvempiä virtoja, eli kirkolliskokouksen historiateoksen julkistaminen. Se on osoittanut ehkä sellaisia kulkuja ja sellaisia muutostekijöitä, jotka arkisen työskentelyn keskellä - on sitten kysymys suvannosta tai virtaavammasta paikasta - jäävät havaitsematta. Minusta on ollut tavattoman tärkeää se, että juuri niitten hitaitten muutosten, syvien virtojen, tunnistamiseen on ainakin annettu tällä viikolla virikettä. Paitsi tässä työskentelyssä täällä, siis kirkolliskokoustyöskentelyssä, niin toivottavasti sitä kautta myöskin annettu jotain aineksia tunnistaa ylipäänsä kirkon elämässä kulkevia syvempiä virtoja.

Ranskalainen historioitsija Fernand Braudel puhui kolmenlaisesta historian muutoksesta. Niistä ensimmäinen on lyhyen keston muutos. Sillä hän tarkoittaa oikeastaan sitä tapahtumahistoriaa, joka kirjataan historiakirjoihin, ja jonka kanssa olemme tekemisissä päivittäin, kun seuraamme maailman tapahtumia ja maailman muutosta. Mutta sitten on toinen historiallisen muutoksen taso, ja sitä Braudel kutsuu keskipitkän keston muutokseksi. Sillä hän tarkoittaa senkaltaisia muutoksia, joita ovat vaikkapa aatesuuntien muutokset, valtiojärjestelmien muutokset, kulttuuriset hitaat muutokset. Ajattelen, että tällä viikolla esimerkiksi se, millaisen näkymän me olemme saaneet perheessä ja perhesuhteisiin liittyvistä muutoksista, voisi liittyä näihin keskipitkän keston muutoksiin. Mutta sitten on vielä kolmas historian muutoksen taso Braudelilla, ja se on pitkän keston muutokset. Hän hahmottaa nämä kolme tasoa Välimeren alueen historiaa koskevassa teoksessaan. Näitä pitkän keston muutoksia hän kuvaa esimerkiksi sillä, että ne ovat lähes huomaamattomia, siis sellaisia, joissa karavaanin reitit hitaasti vaihtavat paikkaa. Missä pellot hitaasti muuttuvat aavikoiksi, tai missä suo vähitellen metsittyy. Siis hyvin hitaita muutoksia. Ajattelen tähän alun kuvaan liittyen, että myöskin vastaavan kaltainen voisi näillä alueilla olla se, kun joki hakee uutta uomaansa.

Kaikki nämä kolmen tason muutokset vaikuttavat siihen, millä tavalla ihmiset ovat olemassa, millä tavalla rakentavat elämäänsä. Ajattelen, että kaikki nämä muutokset vaikuttavat myöskin siihen, millä tavoin kirkkona olemme olemassa, miten kirkko elää, miten kirkko reagoi, miten tulkitsee omaa uskoaan ja omaa traditiotaan. Kaikkien näitten tunnistamista tarvitaan. On vaarana se, että keskitymme ja kiinnitymme näihin lyhyen keston muutoksiin, ja reagointiin niihin. Kuitenkin ajattelen, että syvimmältään ja ensi sijassa se, minkä kanssa kirkko on tekemisissä, mihin usko ankkuroituu, ja mihin peilaten sitä tulkitaan, ovat näitä keskipitkän keston ja pitkän keston muutoksia.

Minusta tietyllä tavalla oli tänä aamuna messussa varsin hienoa olla mukana tilanteessa, jossa läsnä olivat kaikki kolmen tason muutokset. Messussa, jonka ydin perustuu toistoon, pysyvyyteen, sellaiseen, jonka muutosta ei oikeastaan edes havaitse. Sitten rukoukset, saarnakin, kiinnittyivät lyhyen keston muutoksiin, siihen, mitä tapahtuu juuri nyt. Se kulttuurinen tapa, tapa olla yhdessä; se tapa, joka heijastuu musiikissa; se tapa, joka heijastuu vaikkapa siinä, millä tavoin asetumme istumaan sinne; millä tavoin pukeudumme - se kaikki kantaa siinä samalla keskipitkän keston muutosta. Kaikki nämä kolme ovat siinä mukana. Minusta niin kuuluu olla. On erityisen tärkeää, että silloin kun mietimme ja teemme päätöksiä, jotka koskevat kirkkoa, olemme tietoisia näistä kaikista kolmesta tasosta. Että emme ankkuroidu pelkästään pitkän keston muutoksiin, ja ajattele, että meidän ei tarvitse muuttaa yhtään mitään, tai pelkästään keskipitkän keston muutoksiin, tai pelkästään lyhyen keston muutoksiin, jolloin yritämme juosta saadaksemme kaiken muutoksen ja ajan kiinni. Kaikkien näiden tunnistamista tarvitaan.

Kirkolliskokouksen historiateos oikeastaan minulle merkitsi eräänlaista sukellusta siihen todellisuuteen, jossa kirkolliskokouksessa kaikki nämä muutokset ovat olleet vuorovaikutuksessa. Sillä tavoin tämä on ollut erityisen ja erityisellä tavalla antoisa viikko.

Oikeastaan tässä yhteydessä kiitos kaikille tämän viikon työskentelystä, ketään erityisesti erittelemättä. Minulla on ollut tapana tässä luetella kaikki, joita kiitetään erikseen. Nyt, kun en kirjoittanut ylös, niin en tee sitä luetteloa, koska unohtaisin kuitenkin jonkun - joten kiitos kaikille, jotka olette omalla paikallanne osallistuneet tähän työskentelyyn ja tehneet tämän mahdolliseksi.

Kun aloitin metaforalla, joka liittyy virtaan ja jokeen, niin jatkan sitä vähän, koska se on Raamatussa erittäin käytetty metafora, jos ajattelee vaikka sitä, miten Jeesus sanoo: joka uskoo minuun, hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat. Tämä on hyvin puhutteleva ja tyhjentymätön metafora. Mutta on myös toinen kohta Raamatussa, jossa tätä virtakuvaa on käytetty tavalla, joka minua viehättää erityisesti, ja jonka haluan nyt tietystä syystä lukea. Se on nimittäin psalmista 98 ja siinä sanotaan: "Taputtakoot virrat käsiään, yhtykööt vuoret niiden iloon Herran edessä, sillä hän tulee ja tuo maailmaan oikeuden." Taputtakoot virrat käsiään. Se on hieno ilmaus sille, miten koko luomakunta kiittää. Taputtakoot virrat käsiään.

Miksi luin tämän? Oikeastaan siksi, että tänään, tässä tilanteessa on myöskin erityisen kiitoksen paikka, johon toivon, että kaikki tämän maan virratkin yhtyvät. Se kiitos johtuu siitä, että nyt on merkkivuosi, nimittäin on myöskin 40 vuotta siitä, kun kirkolliskokous alkoi kokoontua Turun kristillisellä opistolla, täällä Linnasmäellä. Se on muodostanut sellaista hiljaista taustaa, jossa me olemme - no nyt käytän tätä samaa kuvaa - olemme saaneet uida kuin kalat vedessä. Nyt pyytäisin varapuheenjohtajia tänne paikalle, ja myöskin opiston rehtoria, joka löytyy tuolta ujona takapenkistä.

Me haluamme kirkolliskokouksena - nyt tässä on vähän epäselvyyttä. Pysyttele sinä paikallasi vaan.

Haluamme kirkolliskokouksena erityisen lämpimästi kiittää sekä rehtori Tapani Rantalaa että koko opiston henkilökuntaa ja opistoa siitä tavasta, jolla meitä on täällä pidetty. Olemme olleet kuin kotonamme, joka on vielä enemmän, kuin että olisimme kohdanneet vieraanvaraisuutta. Olemme olleet kuin kotonamme. Kiitos siitä. Näistä näkymättömistä virroista ja virtauksista puhuen, haluamme jättää tänne meistä alituisesti muistuttamaan kummituskukan. Kummituskukka eli korokia on peräisin Uudesta-Seelannista. Emme ole sitä varta vasten hakeneet, mutta sieltä se on alunperin lähtöisin. Luonnossa ne viihtyvät metsissä, auringossa, puolivarjossa, kuivassa maaperässä kohtuullisella kastelulla. Kotona sisällä ne tarvitsevat valoa - tämä on nyt siis ohje, jonka rehtori painaa syvälle sisimpäänsä - kotona ne tarvitsevat valoa, suoraa paahdetta ne eivät kestä. Viileä huoneilma on kummituskukalle paras. Muista kastella maltillisesti ja välttää ilmalämpöpumpun läheisyyttä - siis tämä on vanha kukkienhoidon ohje, muista välttää ilmalämpopumpun läheisyyttä. Siis lämpimät kiitokset opistolle ja opiston henkilökunnalle, ja hyvän Jumalan siunausta kaikkiin niihin tehtäviin, joita teillä täällä meidän hoitamisemme lisäksi on. Kiitoksia.

(Tapani Rantala: Lämmin kiitos, herra arkkipiispa ja hyvät kirkolliskokousedustajat. Teidän olonne meillä on täällä jatkuva ilo, ja olemme tosi ylpeitä, että viihdytte ja tunnette olonne kotoisaksi. Tämä on kansanopistokoti, ja mielellämme pidämme teitä täällä jatkossakin, ja olemme iloisia näistä 40 vuodesta. Kiitos, että olitte, ja siunausta teidän työhönne ja elämäänne taas, hyvää syksyä.)

Näin uskon, että virratkin taputtivat käsiään.

Nyt meillä on edessämme kotiinlähtö, sitä ennen lounas.

Må Gud, den allmäktige och nådige, Fadern och Sonen och den heliga Anden, välsigna oss och bevara oss alla. Amen.

Laulamme vielä ruokavirren. Lauletaan ulkomuistista 472.
Show details for MuutoshistoriaMuutoshistoria




Paluu