Puheenvuoro



Kujala Erkki, edustaja

Otsikko:
Parisuhdelain seuraukset kirkossa; piispainkokouksen selvitys kirkolliskokoukselle, perustevaliokunnan mietintö 4/2010 piispainkokouksen esityksestä 2/2010

Täysistunto:
Torstaina 11 päivänä marraskuuta 2010 klo 9.15

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajat. Kun me olemme jostain käsittämättömän eksytyksen syystä ja ajamina joutuneet tähän tilanteeseen, että sinänsä pienestä asiasta on hetkessä tullut elämää suurempi kysymys, niin asia pitää käsitellä perusteellisesti. Me olemme nyt, hyvät ystävät, todella ratkaisemassa kirkkomme ydinkysymystä. Onko Suomen evankelis-luterilainen kirkko edelleen Pyhän Raamatun arvovaltaan perustuva Kristuksen kirkko vai kansan mielipiteen mukaan ajelehtiva ihmiskeskeinen kansankirkko. Minäkin olen edellisen puhujan tapaan tässä asiassa jyrkästi eri mieltä arkkipiispan avajaispuheessaan esittämän kannan kanssa. Samoin en voi hyväksyä perustevaliokunnan enemmistön ponsiesitystä, viittaan tässä moniin edellisiin puhujiin, jonka perusteella voi sanoa, että jos pahalle antaa pikkusormen se vie pian koko käden. Lähtemättä kertaamaan Raamatusta tähän aiheeseen liittyviä kohtia, totean monen muun tavoin, että sieltä ei tietääkseni löydy yhtään homoseksuaalisuuden hyväksyvää kohtaa, mutta sen tuomitsevia kohtia on useita. Ne, jotka ajavat erityiskohtelua kirkossa, lukuisten muiden synnillisiin tekoihin johtavien taipumusten joukosta nimen omaan tälle ryhmälle, vetoavat usein Jeesuksen rakkauteen. Jeesuksen rakkaus meitä syntisiä kohtaan on todella rajaton. Hän jopa rakasti meitä niin paljon, että oli valmis kuolemaan ristinpuussa kaikkien syntisten puolesta. Hän käski myös meitä opetuslapsiaan rakastamaan lähimmäisiämme yhtä paljon. Johannes 15:12-13 sanovat: "Minun käskyni on tämä, rakastakaa toisianne niin kuin minä olen rakastanut teitä. Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystävientä puolesta." Pystyykö meistä joku tähän? Kun Jeesus paransi ihmisiä ja antoi syntejä anteeksi, hän sanoi apostolien mukaan useimmiten lopuksi: "Mene, äläkä enää syntiä tee." Myös tämä meidän pitäisi muistaa, kun puhumme kaikki voittavasta rakkaudesta. Homoseksuaalit, niin miehet kuin naisetkin, ovat olleet meidän keskuudessamme iät ja ajat. He ovat kastetut, he ovat täysivaltaisia kirkon jäseniä, jos eivät ole eronneet, he saavat osallistua yhteisiin jumalanpalveluksiin ja yhdessä rukoilla koko seurakunnan kanssa. Kaikki saavat samalla tavalla osallistua synnintunnustukseen ja mikä ihana asia, meille julistetaan joka sunnuntai synninpäästö Jeesuksen nimessä ja veressä, hänen sovitustyönsä tähden. Siihen saavat uskoa niin homot, lesbot kuin heterotkin, mutta ehtona on, että kadumme syntejämme ja pyydämme niitä tosissamme anteeksi. Miksi jollekin erityisryhmälle pitäisi laatia omat pastoraaliset ohjeet? Miksi piispainkokous ja täällä perustevaliokunta eivät pysty ottamaan selvää kantaa selvässä asiassa? Venkoillaan ja horjutaan sinne tänne. Tästä sekä muista vastaavista seikoista johtuen se, että monet kokevat kirkon opetuksen hämäräksi ja merkityksettömäksi, jättävät kirkon. Jos suola käy mauttomaksi, niin millä silloin suolataan? Meidän tulee rakastaa homoja ja lesboja lähimmäisinä Jumalan luomina sisarina ja veljinä, emmekä saa heitä syrjiä. Heidän puolesta voimme rukoilla sielunhoidollisessa tilanteessa. Mutta heidän parisuhdettaan samaa sukupuolta olevaan ja siinä harjoitettavaa seksiä ei voi hyväksyä. Kristillinen kirkko ei voi laatia sitä varten pastoraalista toimintaohjetta. Jos tällainen ponsi hyväksytään, se loukkaa syvästi Raamatun sanaan Jumalan ilmoituksena uskovaa, vielä miljooniin nousevaa seurakuntien jäsententen enemmistöä ja ennen muuta aktiivista seurakuntaväkeä. Jumala on säätänyt luomisesta lähtien ainoaksi parisuhteeksi naisen ja miehen välisen avioliiton, niin kuin täällä on lukemattomia kertoja sanottu. Sitä rikkovat kyllä monet heterotkin eroamalla liitosta, jossa ovat luvanneet elää kuolemaansa asti. Samoin ne, jotka elävät avioliitonomaisissa olosuhteissa avoparina. Nyt käsiteltävässä asiassa on kysymys yksinkertaisesti siitä, kuuntelemmeko kirkkomme toimintaohjeena sen tunnustuskirjoihin ja Pyhään Raamattuun kirjoitettua Jumalan sanaa vai ihmismielipiteitä. Onko kirkkomme edelleen osa maailmanlaajuista Kristuksen kirkkoa, vai laittomuuden tilaan siirtyvä julkisoikeudellinen hyväntekeväisyysyhteisö? Se on hyvät ystävät joskus todella pienestä kiinni. Tämä on monin verroin tärkeämpi ratkaisu kuin viime kevään HeTa-päätös, josta niin kovasti väänsimme kättä. Kirkosta eroamisten ja rahan ei saa antaa ohjata tätä päätöstä. Täällä on sanottu näinä päivinä useaan kertaan, että kriisissä voi olla mahdollisuus myös nousuun ja siihen minäkin uskon ja haluan rukoilla sen puolesta, koska kirkko taas kiinnostaa ihmisiä. En ole pappi, enkä teologi, mutta maallikkona ja yhteiskuntatieteilijänä haluan rohkaista teitä piispat ja papit ja teidän kauttanne kaikki sananpalvelijat, että saarnatkaa rohkeasti lakia ja evankeliumia, parannusta ja armoa ketään syrjimättä, sukupuolisesta suuntautumisesta tai uskonnollisesta vakaumuksesta riippumatta niin homoille kuin heteroille sopivissa ja sopimattomissa paikoissa ja aikoina. Toimikaamme puhtain opein sen kaupungin parhaaksi, jossa asumme, kuten avajaissaarnassamme sanottiin. Ja Paavalin ohjeen mukaisesti: "maailmassa, mutta ei maailmasta". Tähän haluan teitä rohkaista viime sunnuntain Uuden Testamentin tekstinä olleesta Paavalin kirjeestä Filippiläisille kahdella jakeella: "Olenhan usein sanonut teille ja nyt sanon aivan itkien, että monet elävät Kristuksen ristin vihollisina. Heidän loppunsa on kadotus, vatsa on heidän Jumalansa ja häpeä heidän kunniansa ja he ajattelevat vain maallisia asioita." Filippiläiskirje 3:18,19. Toinen teksti kolme viikkoa aikaisemmin, sen sunnuntain teksti, jonka aiheena oli Jeesuksen lähettiläät. Silloin tekstinä oli Timoteus-kirjeen kolmannen luvun jakeet 4 ja 5, ja haluan ihan omistaa teille tämän: " He tukkivat korvansa totuudelta ja kääntyvät kuuntelemaan taruja, mutta pysy sinä järkevänä kaikissa tilanteissa, kestä vaivat, julista evankeliumia ja hoida virkasi tehtävät." Olen sitä mieltä, että tämä on niin läheisesti kirkon oppia ja tunnustusta koskeva periaatteellinen asia, että tämä pitäisi käsitellä määräenemmistöpäätöksellä. Kannatan Pekka Lahdenperän tekemää ehdotusta, että tämä aloite ja siinä oleva ponsi jätetään hyväksymättä ja pitäydytään edelleen nykyisin kirkossa vallitsevaan oppiin.



Paluu