Puheenvuoro



Peura Simo, piispa

Otsikko:
Parisuhdelain seuraukset kirkossa; piispainkokouksen selvitys kirkolliskokoukselle, perustevaliokunnan mietintö 4/2010 piispainkokouksen esityksestä 2/2010

Täysistunto:
Torstaina 11 päivänä marraskuuta 2010 klo 9.15

Teksti:
Herra arkkipiispa, arvoisat kirkolliskokousedustajat. Viime viikkoina ja päivinä moni meistä on rukoillut tavanomaista enemmän. Rukous tulee kristitylle rakkaaksi erityisesti silloin, kun hän on ahtaalla. Kun hän on epävarma eikä välttämättä tiedä, kuinka tulisi toimia, hän rukoilee, kyselee Jumalan tahtoa ja pyytää johdatusta. Joskus rukous on myös avunhuuto. Se on vaikeuksiin ajautuneen ihmisen pyyntö, että Jumala kuulisi ja auttaisi. Rukous on myös kiitollisuutta siitä, että meillä on Jumala, joka auttaa vaikeuksissa.

Tähän kirkolliskokoukseen valmistautuessaan monet meistä ovat pyytäneet voimaa siihen, että he jaksaisivat kantaa vastuunsa tässä kirkossa ja kuulisivat sen, mitä Jumalalla on sanottavana. Rukous on kyselevien ja kilvoittelevien kristittyjen tapa kohdata tulevaisuus. Rukous on meille kristityille suuri ja merkityksellinen asia. Rukous kantaa.

Kysymystä kirkon suhtautumisesta ihmisiin, jotka ovat rekisteröineet parisuhteensa, on käsitelty sekä kirkolliskokouksessa että piispainkokouksessa kahdeksan vuotta. Asian käsittely on vienyt paljon aikaa ja voimia. Se on saattanut avata haavoja, mutta myös auttanut kohtamaan homoseksuaaleja sisaria ja veljiä. Olemme oivaltaneet, että asia on tavattoman herkkä. Olemme huomanneet, että mielipiteet kirkossamme jakaantuvat jyrkästi. Mutta olemme myös oppineet näkemään sen, mikä yhdistää meitä ja mistä haluamme pitää yhdessä kiinni.

Käsillä oleva perustevaliokunnan mietintö rakentuu piispainkokouksen selvityksen sisältämän ehdotuksen varaan. Valiokunta ehdottaa, että kirkolliskokous antaa piispainkokouksen tehtäväksi laatia pastoraalisen toimintaohjeen. Ohjeen tulee perustua mietinnössä ehdotettuihin näkökohtiin.

On tärkeää, että kirkolliskokouksen jäsenillä on oikea kuva siitä, mihin kokonaisyhteyteen esitys perustuu, mistä siinä on kyse, ja mistä siinä ei ole kyse.

Valiokunnan mietintö rakentuu piispainkokouksen selvityksen ja kirkkomme aiempien lausuntojen mukaisesti kahden kristillisen perusvakaumuksen varaan.

Ensiksi perustevaliokunta pitää piispainkokouksen tavoin lähtökohtana Raamatussa, luterilaisissa tunnustuskirjoissa ja kirkkomme kannanotoissa ilmaistua avioliittokäsitystä. Kirkon uskon mukaan avioliitto on Jumalan luomistyössä asettama yhden naisen ja yhden miehen liitto. Tällainen avioliitto palvelee uuden elämän syntymistä, lasten kasvurauhaa, puolisoiden seksuaalielämää ja koko ihmisyhteisön hyvinvointia. Tällainen käsitys sopii yhteen kaikille ihmisille yhteisen luonnollisen moraalilain kanssa eikä ole suunnattu ketään vastaan. Esimerkiksi Euroopan ihmisoikeussopimuksessa ja YK:n ihmisoikeuksien julistuksessa avioliitto tarkoittaa yhden miehen ja naisen välistä liittoa. Samalla on pidettävä mielessä, kuinka kipeästi monet vaikeudet varjostavat avioelämää. Omat virheemme tai selittämätön kärsimys eivät silti tee tyhjäksi kristilliseen avioliittokäsitykseen kuuluvia ihanteita, kuten elinikäistä sitoutumista, keskinäistä kunnioitusta ja aviouskollisuutta.

Toisena kohtana perustevaliokunta pitää vakaumusta jokaisen ihmisen luovuttamattomasta arvosta. Täysi ihmisyys ei riipu yhteiskunnallisesta asemasta, saavutuksista, hyödyllisyydestä, ei myöskään seksuaalisesta suuntautumisesta tai perhemuodosta. Kirkkona haluamme korostaa ja puolustaa kaikkien ihmisarvoa. Sen perustana on usko siihen, että ihminen on Jumalan luoma, Kristuksen lunastama ja kutsuttu elämään hänen yhteydessään. Jokaista ihmistä on kohdeltava inhimillisesti ja kunnioittavasti. Tästä syystä kirkolla on pastoraalinen vastuu kaikista ihmisistä, myös homoseksuaalisista jäsenistään.

Myös ihmisarvoa koskevaa vakaumusta ja ihannetta varjostaa lankeemuksen todellisuus. Mietinnössä halutaan rehellisesti tunnustaa, että kirkkona ja yksittäisinä kristittyinä emme ole aina kyenneet kohtelemaan seksuaalivähemmistöön kuuluvia lähimmäisiä sillä kunnioituksella, johon Jeesuksen opetus meitä velvoittaa. Piispainkokouksen tavoin perustevaliokunta korostaa, että homoseksuaalien tarkoituksellinen loukkaaminen sanoin tai teoin on vastoin lähimmäisen rakkauden periaatetta.

Nämä kaksi vakaumusta, käsitykset avioliitosta ja ihmisen arvosta, nousevat sekä Raamatun luomiskertomuksesta että Jeesuksen opetuksesta ja esimerkistä. Ne eivät ole meille kristityille poliittista retoriikkaa. Kirkkomme haluaa pitää niistä kiinni. Näistä vakaumuksista vallitsee laaja yksimielisyys kirkossamme, eikä vain omassa kirkossamme, vaan myös kristillisten kirkkojen välillä. Tämä on joskus unohdettu välillä niin repivässä julkisessa keskustelussa. Tästäkin syystä mietinnössä on haluttu sanoa lähtökohdat ääneen ja sitoutua niihin.

Miksi vapaamuotoinen rukous eikä siunaustoimitus?

Vaikka kirkossamme vallitsee laaja yksimielisyys kristillisestä avioliittokäsityksestä ja ihmisarvosta, samaa sukupuolta olevien parisuhteisiin tai laajemmin homoseksuaalisuuteen suhtautumisesta on olemassa vastakkaisia teologisia tulkintoja. Asia koskettaa perustavasti Raamatun asemaa ja tulkintaa kirkossamme. Perustevaliokunnan mielestä tässä tilanteessa on mahdotonta löytää parisuhteen siunaamiselle sellaisia teologisia perusteluja, joista voisi syntyä riittävä yksimielisyys oman kirkkomme sisällä tai kirkkojen kesken.

Perustevaliokunta katsoo piispainkokouksen tavoin, että tällaisessa tilanteessa ratkaisua on etsittävä muualta, vapaamuotoisesta rukouksesta, johon piispainkokous antaisi toimintaohjeen. Tällainen rukous tarjoaisi myönteisen mahdollisuuden, kun kohdataan seksuaalivähemmistöihin kuuluvia heidän elämäntilanteessaan.

Mietinnössä todetaan, että sisäisesti jännitteisten tulkintojen välttämiseksi on tärkeää selvittää, mitä vapaamuotoinen rukous merkitsee ja miten se eroaa kirkollisesta toimituksesta.

Kirkollinen toimitus tarkoittaa kirkolliskokouksen määräenemmistöllä säätämää toimitusta. Se perustuu Jumalan käskyyn tai lupaukseen, ilmaisee kirkon uskoa ja muodostaa papille lähtökohtaisesti virkavelvollisuuden. Aiemmissa kirkolliskokouksen ja piispainkokouksen päätöksissä ei ole haluttu esittää tällaista toimitusta. Perustevaliokunta on päätynyt samalle kannalle mietinnössä mainituin syin. Toimitukselle on vaikea löytää sellaisia Raamatusta ja kirkon uskonkäsityksestä nousevia perusteluja, joista suuri enemmistö voisi vakuuttua. Lisäksi kirkollinen toimitus on lähtökohtaisesti papin virkavelvollisuus, millä on merkitystä papin ja kirkon työntekijän omantunnon vapauden kannalta.

Kirkossamme on homoseksuaaleja sisaria ja veljiä. He ovat päätyneet elämässään erilaisiin ratkaisuihin. Kaikille homoseksuaaleille parisuhteen rekisteröinti ei ole ratkaisu. Valinnat ovat henkilökohtaisia ja koskettavat omaa elämää. Varmastikin niiden taustalla on vakavaa harkintaa, kamppailua, omantunnon kuuntelemista, rukoustakin. Toisen ihmisen on oltava hyvin varovainen arvioidessaan toisten elämänvalintoja. On mahdollista, että vain yhdenlaisella tulkinnalla ei voida vastata erilaisiin odotuksiin.

Muun muassa näistä syistä perustevaliokunta on halunnut liittyä piispainkokouksen selvityksen sisältämään ehdotukseen vapaamuotoisesta rukouksesta. Sellainen tarjoaa myönteisen mahdollisuuden kohdata seksuaalivähemmistöihin kuuluvat kirkon jäsenet. Vapaamuotoinen rukous antaa liikkumatilaa ja varjelee omantunnon vapautta sekä parisuhteensa rekisteröineiden että heitä kohtaavien kirkon työntekijöiden kohdalla. Perustevaliokunnan arvion mukaan tällainen ratkaisu varjelisi myös kirkon ykseyttä ja ekumeenisia sitoumuksia.

Kysymys siitä, pitääkö asia päättää yksinkertaisella enemmistöllä vai määräenemmistöllä, ei ole ollut perustevaliokunnalle yksiselitteinen. Perustevaliokunta on liittynyt piispainkokouksen ajattelutapaan ja katsonut, että pastoraalisten ohjeiden antaminen ei muuta kirkon opetusta. Edellytyksenä kuitenkin on, että ohje on riittävän yleisluontoinen eikä sen tarkoittamasta rukouksesta muodostu kirkollista toimitusta. Rekisteröidyn parisuhteen siunaamisen kohdalla näin epäilemättä kävisi. Tällainen ratkaisu edellyttäisi määräenemmistöpäätöstä.

Perustevaliokunnan tehtäviin kuuluu käsitellä kirkon oppia ja siihen pohjautuvia asioita. Valiokunta on aikaisemmin laatinut lukuisan määrän mietintöjä, joissa ei ole edellytetty määräenemmistöä. Kuitenkin ainakin kaksi kertaa aiemmin on mietitty määräenemmistökysymystä. Tämä tapahtui 1980-luvulla, kun kirkolliskokous muodosti kantansa BEM-asiakirjaan. Tällöin 3/4 enemmistöä ei tarvittu. Sen sijaan, kun kirkolliskokous päätti Porvoon sopimuksesta, joka siis käsittelee piispan virkaa luterilaisten ja anglikaanisten kirkkojen välillä, edellytettiin 3/4 määräenemmistöä. Käsitykseni on, että tämän sopimuksen solmiminen edellytti myöhemmin myös kirkolliseen lainsäädäntöön tehtäviä muutoksia.

Määräenemmistökysymyksestä ei ollut perustevaliokunnassa yksimielisyyttä. Harkitsimme myös ponsia, jotka olisivat edellyttäneet määräenemmistöä. Nykyisen ponnen kohdalla kävimme keskustelua lainoppineiden asiantuntijoiden kanssa ja heiltä saamamme arvio oli, että nykyinen ponsi ei sellaisenaan edellyttäisi määräenemmistöä, varsinkin, kun kirkon oppia ei tässä esityksessä muuteta. Keskeinen argumenttimme on siis se, että kirkon oppi pysyy muuttumattomana silloinkin, kun piispainkokousta pyydetään laatimaan pastoraalinen toimintaohje.

Piispainkokouksen esittämässä ja perustevaliokunnan kannattamassa ratkaisussa on siis kyse vapaamuotoista ja vapaaehtoista rukousta koskevasta ohjeesta. Ohje ei muuta kirkon opetusta. Asiaa pohdittuaan perustevaliokunta on päätynyt omalta osaltaan siihen, että sen mietinnössä esittämä ponsi voidaan hyväksyä yksinkertaisella enemmistöllä.

Mietintöön liittyy eriävä mielipide. On selvää, että joukossamme on niitä, joiden mielestä valiokunnan esitys menee liian pitkälle. On myös niitä, joille esitys ei ole riittävä. Asiaa on käsitelty kahdeksan vuotta. Emme ole päässeet täyteen yksimielisyyteen, ja sellaiseen emme tule koskaan pääsemäänkään. Siksi tämäkin ehdotus on hauras. Se voi tulla hyväksytyksi vain, jos molemmilta laidoilta ollaan valmiita tulemaan toista vastaan. Toukokuussa kirkolliskokous keskusteli asiasta kunnioittavassa hengessä. Älkäämme tänään suostuko siihen julkisen keskustelun asetelmaan, joka rakentuu mustavalkoisen vastakkainasettelun varaan. Piispainkokouksen ja valiokunnan esitys voi kestää, jos sitoudumme niihin lähtökohtiin, jotka on esitetty valiokunnan mietinnössä.

Lisäksi tarvitaan luottamusta. Tarvitaan luottamusta piispainkokousta kohtaan, jonka tehtäväksi tulee laatia toimintaohje piispainkokouksen oman selvityksen ja tämän mietinnön mukaisesti. Tarvitaan luottamusta kirkon työntekijöitä kohtaan, jotka rukoilevat parisuhteensa rekisteröineiden kirkon jäsenten kanssa ja heidän puolestaan. Näihin luottamuksen odotuksiin voimme itse kukin vastata sitoutumalla piispainkokouksen ja mietinnön linjauksiin. Jos lähdemme omavaltaisuuden tielle, murramme hauraan yhteyden.

Pyhäinpäivänä ojensin pappeuskirjan vastavihityille papeille. Pappeuskirja sisältää rukouksen, jossa papiksi vihityn puolesta pyydetään: ”anna hänelle sinun omiesi nöyrä rohkeus”. Se on ollut mielessäni viime päivinä. Tuo pyyntö sopii kenen tahansa kirkon jäsenen ja päättäjän rukoukseksi. Nöyryys on Jumalan eteen asettumista ja hänen tahtonsa kysymistä. Rohkeus on uskallusta jatkaa matkaa. Voi olla, että tänään me kirkkomme vastuunkantajina myös tarvitsemme Kristuksen omien nöyrää rohkeutta.

Arvoisa puheenjohtaja, perustevaliokunta jättää esityksensä kirkolliskokouksen arvioitavaksi.


Paluu