Puheenvuoro



Häkkinen Seppo, piispa

Otsikko:
Maksu kirkkoon kuulumattoman hautaan siunaamisesta (Hiippakuntavaltuustoesitys 1/2012)

Täysistunto:
Keskiviikkona 9 päivänä toukokuuta 2012 klo 9.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja. Porvoon hiippakuntavaltuuston esitys liittyy hyvin ajankohtaiseen, tärkeään ja herkkään asiaan, niin kuin piispa Vikström totesi. Hiippakuntavaltuuston esityksessä on kuitenkin kysymys paljon laajemmasta asiasta kuin kirkkoon kuulumattomien hautaan siunaamisesta ja niiden maksuista. Pohjimmiltaan tämä asia liittyy seurakunnan jäsenyyteen ja jäsenyyden merkitykseen sekä ylipäänsä kirkkoon kuulumattomien henkilöiden seurakunnallisiin palveluihin. Silloin nousee esille seuraavanlaisia kysymyksiä. Onko seurakunta pelkkä palveluiden tuottaja? Mikä on kirkon sanoman ja julistuksen merkitys? Joutuuko kirkko taloudellisen hyväksikäytön kohteeksi? Miten kirkon julkisuuskuva muuttuu, jos seurakunnat alkavat esimerkiksi periä kirkkoon kuulumattomilta maksuja? Miten kirkon jäsenyyden tulee näkyä seurakunnan toiminnassa? Toivon valiokunnan ottavan huomioon seuraavia näkökohtia käsitellessään tätä hiippakuntavaltuuston esitystä. Ensinnä, kirkon jäsen hyvin oikeutetusti odottaa, että jäsenyys seurakunnassa myös antaa jotakin. Se, mitä seurakunta syvimmältään antaa, liittyy erityisesti sisäiseen ja hengelliseen elämään. Seurakunta tarjoaa sanoman pelastuksesta, uskon ja rakkauden yhteisön, turvapaikan, yhteyden hengellisiin juuriin. Meidän perinteessämme seurakunnan jäsenet eivät useinkaan ymmärrä kirkkoaan ensisijaisesti sakramentaalisena pelastuksen yhteisönä, vaan enemmän kansan kasvattajana, palvelujen tuottajana, talousyksikkönä ja osana julkista valtaa. Siksi ei voida väistää sitä, että kirkkoon kuuluvat pohtivat kirkon jäsenyyttä myös palvelujen näkökulmasta, niin huonosti kuin palvelukäsite seurakunnan elämään sopiikin.

Kirkon perustehtävä on missionäärinen. Kirkon tehtävä on julistaa Jumalan sanaa, jakaa sakramentteja sekä harjoittaa diakoniatyötä riippumatta siitä, saako kirkko siitä jotakin taloudellista vastinetta. Seurakunta ei ole olemassa vain jäseniään, vaan myös maailmaa varten. Kirkon kannalta suurin toive on, että ulkopuolisiksi itsensä kokevat tulisivat armonvälineiden ja sen jumalanpalveluselämän ääreen. Kirkon missionääriseen olemukseen kuuluu pyrkimys siihen, että uskonyhteydestä etäällä olevat olisivat kirkon opetuksen ja julistuksen vaikutuspiirissä. Evankeliumi ei ole myyntituote. Siksi on paljon sellaista toimintaa, jonka piiriin kirkko kutsuu ihmisiä kyselemättä, osallistuvatko he toiminnan rahoitukseen. Diakonian olemukseen jopa kuuluu etsiytyä sinne, jossa hätä on suurin. Se on ainoa kriteeri.

Toiseksi, missä tahansa organisaatiossa palvelujen ja asiakkaiden segmentointi sekä palveluihin liittyvät maksut ovat aina jonkinlainen viesti ulospäin. Kirkkoa ei välttämättä mielletä toimijaksi, jonka palveluista maksetaan. Siksi kirkon olisi hyvä nostaa viestinnässään kirkon jäsenyys ja siihen liittyvä jäsenmaksu eli kirkollisvero positiivisina asioina. Viestinnässä olisi hyvä tuoda esille, että seurakunnan palvelut eivät ole ilmaisia, vaan kustannukset katetaan verotuloilla. Kyse on oikeastaan siitä, miten kirkko asemoi itsensä yhteiskunnassa. Haluaako se olla nyky-yhteiskunnassa lähetystilanteessa myös kirkkoon kuulumattomien kanssa mahdollisimman matalalla kynnyksellä. Tuo matala kynnys voi tässä tarkoittaa myös sitä, että kirkon jäsenet käyttävät varojaan kirkkoon kuulumattomien tavoittamiseen perimättä sellaisia maksuja, jotka korottavat kynnystä kirkon elämään. Ajattelen niin, että kirkon ei ole syytä tukea sellaista ajattelua, jossa jäsenyys mielletään ensisijaisesti oikeutena ulkonaisiin jäsenetuihin, jotka ostetaan kirkollisveroilla. Tällaista ajattelua seuraisi kysymys, saanko maksamalleni verolle henkilökohtaisesti riittävästi palveluja, ja onko kirkkoon kuuluminen siis kannattavaa. Kirkko ei saa ymmärtää itseään siten, että sen olemus tyhjenisi palvelutuotantoon. Kirkon jäsenyys on enemmän kuin vain asiakasomistajan bonusetuja.

Kolmanneksi kirkkoon kuuluminen tai kuulumattomuus on valinta, jota täytyy kunnioittaa. Kirkkoon kuulumattomien osuus Suomessa on kasvanut koko ajan. Merkittävä kysymys on oikeudenmukaisuuden toteutuminen kirkon palvelujen tarjonnassa ja käytännössä. Tähän kenttäpiispa puheenvuorossaan viittasi. Kirkkoon kuulumattomia tulee kohdata arvostaen ja kunnioittaen. Tässä kirkon ei tarvitse luopua sanomastaan, identiteetistään, eikä säädöksiin ja yleiseen oikeustajuun perustuvasta oikeudenmukaisuuden periaatteista. Siksi on syytä selvittää ne mahdollisuudet, joissa on mahdollista porrastaa maksuja esimerkiksi jäsenyyden perusteella.

Vielä neljänneksi, on hyvä huomata, että organisaatioiden toiminta on aina tietynlaista kokonaisvaltaista riskinottoa, jossa joillakin osa-alueilla tulee voittoa, joillakin tappiota. Kirkko tekee työtään omasta perustehtävästään käsin. Jotta tämä tehtävä voisi toteutua, kirkonkin täytyy panostaa työhönsä ja ottaa riskejä. Silloin on oltava valmis myös kirjaamaan tappioita. Joskus tuo tappio kirkon kannalta voi olla esimerkiksi se, että kirkkoon kuulumaton saa kirkolta etuja, jotka eivät hänelle yleisen oikeustajun mukaan kuuluisi. Hyvät kirkolliskokousedustajat, tällä puheenvuorollani olen tahtonut tuoda esille sen, kuinka tämä Porvoon hiippakuntavaltuuston esitys liittyy hautaan siunaamista laajempiin kysymyksiin. Siksi toivon valiokunnan ottavan huomioon edellä esittämiäni näkökohtia.


Paluu