Puheenvuoro
Rissanen Seppo
,
edustaja
Otsikko:
Kirkkolain, kirkkojärjestyksen sekä kirkon vaalijärjestyksen virkamiesoikeudellisten säännösten muuttaminen (Kirkkohallituksen esitys 5/2008)
Täysistunto:
Maanantaina 3 päivänä marraskuuta 2008 klo 13.00
Teksti:
Arvoisat edustajat. Edustaja Huttunen käytti jo hyvin tärkeän puheenvuoron ja siinä esiin tulleisiin näkökohtiin minun on helppo yhtyä. Haluan kuitenkin ottaa esiin kirkkohallituksen esityksestä joitakin näkökohtia, joihin en ole tyytyväinen. Meidän kirkkomme strategiassa nostetaan hyvin näkyvästi esiin käsite osallisuuden kirkko. Taustana on termi, josta kansainvälisesti käytetään nimitystä inklusiivisuus eli katsotaan olevan tärkeää kirkon olemuksen toteutumisessa Kristuksen ruumiina, että kaikilla ihmisryhmillä on mahdollisuus kirkon elämään tasavertaisesti. Erikseen tällöin mainitaan naiset, vammaiset, vammaiset ja myös nuoret. Olen joutunut tätä kirkkohallituksen esitystä lukemaan silmällä pitäen sitä aloitta, jonka keväällä tein koskien sitä, että meidän kirkossamme ei saisi olla sellaisia säädöksiä, jotka estävät vammaisen ihmisen tasa-arvoisen osallistuminen kirkon elämään tulemalla myös työntekijäksi kirkon virkaan ja toimeen. Nyt en ole valitettavasti vakuuttunut tämän tekstin lukemisen jälkeen, etteikö edelleenkin näitä esitettyjä määräyksiä voitaisi käyttää myös vammaisten syrjimiseen. Kiinnitän huomiota aivan erityisesti siihen, mitä todetaan kelpoisuudesta pappisvirkaan, pappisvihkimyksen edellytyksenä tarvitaan terveydentilaa, joka sopii papin virkaan. Tätä ei kuitenkaan erikseen määritellä, mitä sillä tarkoitetaan. Tällöin jää myös työhönottajalle mahdollisuus tulkita vammaisuus esteeksi pappisvihkimykseen. Tiedämme, että silloin kun jollakin ihmisryhmällä on vajetta tasa-arvoisissa oikeuksissa asia ei ratkea vaikenemalla vaan tunnistamalla tuo puute ja erikseen laissa määräämällä asiasta, koska muutoin tuo tila pääsee edelleen jatkumaan. Tämä tunnetaan kaikessa lainsäädännössä, jossa pyritään tasa-arvoisuuden ja yhdenvertaisuuden toteutumiseen. Katson, että kysymyksessä pappisvihkimyksen kelpoisuudesta, tulisi erikseen mainita, että vammaisuus ei ole este kirkon virkaan tai toimeen.
Toinen asia, josta olin erityisen huolissani, on esityksessä kirkkolain muuttamisesta, sen pykälässä 7, jossa mainitaan papinvirat erityisiä tarpeita varten. Perinteisesti meillä on mainittu, kuten myös muissa kirkoissa, että tarvitaan erityisiä virkoja kuurojen sielunhoitoa varten. Kuurot ovat aivan erityinen ihmisryhmä kaikkialla, koska heillä ei ole vaihtoehtoja evankeliumin kuulemiseen ja sielunhoitoon ilman sellaisia pappeja, jotka ovat erikoistuneet heidän kieleensä. Yksikään kuuro ei ole koskaan oppinut puhumaan, eikä yhdenkään kuuron äidinkieli ole kirjakieli. Saamme tämän viikon aikana vielä nähtäväksemme, meille esitellään, viittomakielinen jumalanpalvelus ja kirkolliset toimitukset. Tämä on hyvin tärkeä askel, koska näiden tekstien valmistamiseen ovat voineet osallistua myös kuurot itse. He, jotka ainoina käyttävät suvereenisti viittomakieltä, ovat sitä äidinkielenään ensimmäisenä kielenään käyttäviä. Mikäli meille jätetään mahdollisuus kuurojen pappien kohdalla valinnaisuuteen, niin kuin piispa Björkstrand huolissaan ruotsinkielisten tilanteesta, että "jos mahdollista". Kuurot joutuvat aivan erityisen vaikeaan asemaan, koska silloin heillä ei ole mitään mahdollisuuksia enää saada sielunhoitoa sellaisella kielellä, jota he ymmärtävät ja jolla he itse tulevat ymmärretyiksi. Kuurojen sielunhoito on aivan erityisen vaativaa tuon kielen tähden. Tässä laitoksessa, diakonia-ammattikorkeakoulussa valmistetaan viittomakielen tulkkeja. Heidän koulutuksensa kestää neljä vuotta. Neljä vuotta intensiivistä kokopäiväistä kielen opiskelua, vasta sen jälkeen he saavat suorittaa ensimmäisen tulkintatehtävänsä. Tämä osoittaa kuinka vaativasta haasteesta kuurojen sielunhoidossa on kysymys. Tämän vuoksi katson, että kirkkolaissa tulisi edelleen vankilapappien ohella säilyttää maininta kuurojen papista.
Paluu