Puheenvuoro



Rainerma Keijo, edustaja

Otsikko:
Parisuhdelain seuraukset kirkossa; piispainkokouksen selvitys kirkolliskokoukselle, perustevaliokunnan mietintö 4/2010 piispainkokouksen esityksestä 2/2010

Täysistunto:
Torstaina 11 päivänä marraskuuta 2010 klo 9.15

Teksti:
Herra puheenjohtaja, arvoisat edustajat. Haluan kiittää valiokuntamme puheenjohtajaa tästä puheenvuorosta, myös siitä, että hän kärsivällisesti johti keskustelujamme valiokunnassa. Pahoittelen, ettemme puheenjohtajan ponnistuksista huolimatta saavuttaneet yksimielistä mietintöä. Oli kysymyksiä, jotka tuntuivat keskeisiltä, mutta jäivät vaille vastausta. Niin ikään epävarmuutta aiheutti joissakin puheenvuoroissa esiintynyt ajatus siitä, että tämä rukous ihmisten puolesta on askel haluttuun suuntaan. Mutta niin kuin puheenjohtajan puheenvuorosta kävi esille, paljon valiokunnassamme ja, niin uskon, kokouksessamme on yhdistävää.

Kirkko rukoilee erottelematta kaikkien ihmisten puolesta ja pyytää Jumalan siunausta kaikille ihmisille riippumatta heidän taipumuksistaan tai ominaisuuksistaan. Jumalan luomisen ja rakkauden perusteella jokaisella ihmisellä on ehdoton arvo. Kenen tahansa, myöskin homoseksuaalin tarkoituksellinen loukkaaminen sanoin tai teoin on vastoin lähimmäisenrakkautta. Olen vakuuttunut siitä, että myös kaikissa näissä puheenvuoroissa, jotka tähän asian käsittelyyn nyt liittyvät, me lähdemme aralla mielellä liikkeelle. Raamatun ja uskomme mukaan erotuksetta kaikki Jumalan edessä ovat syntisiä ja saavat lahjaksi pelastuksen. Kristityillä ja kirkolla on pyhä kirjansa, Raamattu. Haluamme sitoutua Raamattuun, myös vastoin omia mielipiteitämme, tunteitamme ja taipumuksiamme, ja toivomme, että toisetkin voivat tehdä niin. Tämä kirja, yksittäisissä jakeissaan lupaa meille anteeksiantamuksen, se ohjaa rukoukseen, opettaa avioliiton, varoittaa synnistä. Haluamme rakentaa Jumalan ilmoituksen varaan, emme ihmisen varaan.

Käsiteltävä kysymys on siten syvästi teologinen. Miehen ja naisen elinikäiseksi tarkoitettu avioliitto on Jumalan luomisjärjestyksen ja Raamatun mukainen mahdollisuus seksuaalisuuden toteuttamiselle. Avioliitto ja sille rakentuva perhe ovat turvallisinta ja onnellisinta perheenjäsenille ja rakentavinta koko yhteiskunnalle. Avioliitolle vaihtoehtoisena elämäntapana ja yhtä arvokkaana Raamattu osoittaa yksin elämisen. Kirkko pitäytyy näihin elämäntapavaihtoehtoihin myös silloin, kun avioliiton rinnalle tuodaan muita seksuaalielämän toteuttamisen muotoja.

Kirkossa ei voida laatia sellaisia käytäntöjä, joissa rukoillaan hyväksyvästi sellaisen käyttäytymisen puolesta, minkä Raamattu osoittaa synniksi, tai siunataan sellaisia valintoja, jotka ovat Jumalan sanassaan ilmaiseman tahdon vastaisia. Siksi me eriävän mielipiteen jättäjät emme voi pyytää piispoiltamme ohjetta sellaisesta rukouksesta, jossa rekisteröity parisuhde hyväksytään, tai joka antaa viestin kirkon opetuksen muuttumisesta homoseksuaalisen käyttäytymisen hyväksyväksi. Juuri tähän kirkolliskokoukselta odotetaan vastausta. Perustevaliokunnan mietintö jättää epäselvyyden ja epävarmuuden, jota kuitenkin ennen muuta tarvitsisivat ne, jotka haluavat elää kristittyinä.

Homoseksuaali-ideologiaa tukeva homoteologia edustaa sellaista tulkintaa Raamatusta, joka toteutuessaan merkitsee Raamatun ohjeellisen aseman mitätöitymistä ja kirkolle hermeneuttista kriisiä, sen tunnustusperustan särkymistä. Siksi rekisteröidyn parisuhteen kirkollisessa siunaamisessa on kysymys perustavasta teologisesta ja kristillisen kirkon olemassaoloa koskevasta asiasta, eikä vain suhtautumisesta joidenkin henkilökohtaiseen ratkaisuun. Mielestäni tätä osoittaa homoudesta käytävä laaja keskustelukin ja homoutta koskevien päätösten seuraukset monissa kirkoissa. Kansankirkko on kohdannut ennen kokemattoman paineen mukauttaa opetuksensa jäsentensä eri suuntiin menevien näkemysten ja vaatimusten mukaiseksi. Toisaalta pysyäkseen kristillisenä kirkkona ja säilyttääkseen uskottavuutensa, kirkon tulisi kuitenkin pitäytyä tunnustusperustaansa, Raamattuun. Tämän ristiriidan kansankirkon uusi homopuhe pyrkii ratkaisemaan homoteologiallaan, jolla tarkoitan Raamatun ja homouden määrittelyä uudella tavalla. Tämä homodiskurssi kääntää hyväksyttäväksi homoseksuaalisen käyttäytymisen, joka Raamatussa torjutaan Jumalan tahdon vastaisena, ja jonka kristillisen kirkon katkeamaton etiikan traditio on opettanut synniksi ja armoa, parannusta ja pidättyvyyttä vaativaksi. Diskurssissa ei ole keskeistä vain uusista näkökulmista käytävä keskustelu, vaan vähintään yhtä tärkeää ovat kysymykset, joita tehdään. Nimittäin se, joka asettaa kysymykset, määrää myös vastaukset. Me edustajat varmasti aavistimme, että kysymys homoudesta tulee kirkolliskokouksessa jollakin tavalla vastaamme. Kenties arvasimme senkin, ettei meiltä tulla kysymään, haluatko vastustaa Raamatun sanaa. Mutta kuka meistä olisi arvannut, että vastaamme tuleekin kysymys: haluatko rukoilla ihmisten puolesta?

Homoteologia kokoaa perusteensa lähinnä raamattukriittisyydestä, homouden määrittelystä uudelleen ja vaikenemalla muiden seksuaalivähemmistöjen vastaavista oikeuksista. Raamattu kyllä kestää kritiikin. Homoteologialle vaikeinta on ollut se, että niin Vanha kuin Uusi testamenttikin yksiselitteisesti torjuvat homoseksuaalisen käyttäytymisen. Niinpä on väitetty, että Raamatun homokielto ei tarkoita rakkauteen ja uskollisuuteen perustuvaa homosuhdetta, vaan pakottavaa ja irstailevaa käyttäytymistä. Tämä väite on kuitenkin kyseenalainen, sillä antiikin ja Uuden testamentin kirjoittamisen aikana tunnettiin homoseksuaalisuuden eri muodot. Raamatun homoseksuaalisen käyttäytymisen torjuva kielto ilmaistaankin yleisesti ja kattavasti. Sen mukaisesti kristilliset kirkot ovat kautta historian opettaneet. On myös viitattu siihen, että Jeesus vaikenee homoudesta mutta korostaa rakkautta kaikkia kohtaan. Juutalainen kulttuuriympäristö torjui ehdottomasti homoseksuaalisen käyttäytymisen. Tätä Jeesus ei oikaissut, vaikka käsitteli ja syvensi monia Mooseksen lain käskyjä. Sen sijaan Jeesus vahvistaa Vanhan testamentin opetuksen miehen ja naisen välisestä avioliitosta. Niin ikään Jeesus suhtautui vähäosaisiin ja sorrettuihin täysin toisin kuin ympäristönsä. Siinä, mikä oli väärin, Jeesus ei ollut sidottu aikaansa. Apostoli Paavali kohtasi pakanuuden keskellä myös homokäyttäytymisen, joka oli tuttu myös entisestä elämästä kristityiksi kääntyneille. Paavali liittyy Vanhan testamentin avioliitto-opetukseen ja suhtautuu torjuvasti kaikkiin avioliitosta poikkeaviin seksuaalisuuden muotoihin. Kestämätön on myös sellainen raamantuntulkinta, jossa ensin määritellään Raamatun pääsanoma, esimerkiksi sanoma rakkaudesta, ja tällä pääsanomalla luokitellaan Raamatun muut opetukset toisarvoisiksi ja aikasidonnaisiksi. Todettakoon esimerkiksi, että rakkauden käsky ja ankaralta tuntuva homotuomio ovat samassa Kolmannessa Mooseksen kirjassa. Jumalan antama rakkauden käsky ja hänen muut käskynsä eivät ole ristiriidassa. Jos ristiriita näyttää olevan, meidän on etsittävä sitä itsestämme. Olemme kenties kyvyttömiä tai haluttomia ymmärtämään oikein rakkautta tai sitten muita käskyjä. Vaikeneminen Jumalan lain vaatimuksista vaikuttaa niin, ettei kukaan tunne tarvitsevansa Jumalan armoakaan eli evankeliumia. Tässä kirkolla ja sen sananpalvelijoilla on suuri vastuu. Roomalaiskirjeen 1. luvun jakeen 32 sana hyväksymisen osoittamisesta vakavoittaa.

Homoteologia on esimerkki sellaisesta projektista, jossa väitetty Raamatun monitulkintaisuus ja ristiriitaisuus oikeuttaa valitsemaan arvokkaan ja karsimaan muun valitsijansa tarpeen mukaan. Pyrkimys lienee pikemmin heikentää Raamatun arvovaltaa ja ohjeellisuutta kuin päästä selvyyteen Raamatun tarkoituksesta. Jos Raamattu sisältää vain aikansa ihmisten kokemuksia Jumalasta, on Raamatulla vain virikkeellinen merkitys, ja kuva ja puhe Jumalasta voi vaihdella kunkin kokemuksen mukaan. Hyvin usein esimerkkeinä Raamatun ongelmista mainitaan kuolemanrangaistukset ja orjuus. Raamatun kokonaissanoman valossa Vanhan testamentin käskyt synnintekijän surmaamisesta korostavat synnin vakavuutta ja Jeesuksen ristinkuoleman merkitystä. Emme kivitä syntistä, koska yksi on kivitetty puolestamme. Jeesus korosti sitä, että Raamatun käskyt ovat voimassa, mutta käskyjen rikkojan hän armahti ja lähetti hänet sanoen: "Mene, mutta älä enää syntiä tee." Kun Raamattu joidenkin mielestä näyttää hyväksyvän orjuuden, se ennemmin toteaa vallitsevan tilanteen mutta sanomallaan antaa toivon vapaudesta, ja on ratkaisevasti vaikuttanut orjuuden poistamiseen ja ihmisten tasa-arvoistumiseen.

Homoteologian toinen vaikeus on ollut homotutkimuksen tulosten ristiriitaisuus, ennen muuta homoseksuaalisen taipumuksen synnystä. Kun seksuaalisen käyttäytymisen sijasta puhutaan homoidentiteetistä, syntyy vaikutelma, että henkilöllä ilman omaa valintaansa on seksuaalinen halu omaan sukupuoleen ja siksi halun toteuttamisen kieltäminen on ihmisen olemuksen kieltämistä eli syrjintää. Kuitenkin tiedetään, että identiteetin rakentuminen on hyvin monitahoinen ilmiö, eikä yksilön oikeuksiin ilman muuta voida katsoa kuuluvan minkä tahansa halun tai taipumuksen toteuttaminen edes silloin, kun käyttäytyminen ei näytä aiheuttavan kenellekään vahinkoa. Homodiskurssiin kuuluu paitsi vaikeneminen ihmisen langenneisuuden ja synnin vaikutuksesta ihmisen elämään, vaikeneminen myös muista seksuaalisista poikkeavuuksista, joiden hyväksyttävyyttä voitaisiin kuitenkin perustella samoilla argumenteilla kuin homosuhteitakin. Perustevaliokunnan mietintö aivan oikein korostaa naisen ja miehen välistä avioliittoa ainoana kristillisesti oikeana seksuaalisuuden toteutumisen muotona. Tämän toteaminen ei kuitenkaan oikeuta homoseksuaalisen käyttäytymisen hyväksymiseen edes sillä perusteella, että jokaista ihmistä tulee kunnioittaa ja rakastaa. Jumala rakastaa syntistä, jollaisia jokainen olemme, mutta ei hyväksy meidän syntejämme. Me kirkon konservatiivit kuulemme arvostelua kovuudesta ja tuomitsemisesta siinä, että kuvittelemme voivamme rakastaa ihmistä, vaikka emme hyväksy kaikkea hänen käyttäytymisessään. Voiko vastaavalla tavalla ajatella perustevaliokunnan mietinnön rakentuvan sen varaan, että rukous rekisteröidyn parisuhteen solmineiden puolesta voidaan erottaa heidän elämäntavastaan parisuhteessa?

Entä voiko esirukous olla myös syrjivä? Perustevaliokunta on mietinnössään varonut kannanottoa siihen, onko rekisteröity parisuhde ja homoseksuaalinen käyttäytyminen syntiä. Sen sijaan valiokunta on piispainkokouksen parisuhdeselvitykseen liittyen pyrkinyt osoittamaan, millaisin edellytyksin rukous parisuhteensa rekisteröineiden puolesta on mahdollista. Pastoraaliseksi kohtaamiseksi määritelty tilaisuus sijoittuu mietinnön mukaan kirkollisen toimituksen ja yksityisen sielunhoidon väliin. Vaikka korostetaan ihmisten puolesta rukoilemista, silloin kun laaditaan ohje jotakin erityisryhmää varten, ei voida välttyä siltä vaikutelmalta, että erityisominaisuudella on jokin merkitys, ja rukous samalla tarkoittaa kirkollista hyväksymistä rekisteröidyn parisuhteen elämäntavakseen valinneille. Yhtä seksuaalivähemmistöryhmää varten laadittu toimintaohje voidaan myös kokea loukkaavasti leimaavana homoseksuaalien taholla ja syrjivänä monien muiden ryhmien taholla. On tarpeetonta laatia ohjetta rukouksesta jonkin ominaisuuden perusteella, koska kirkko ominaisuuksista huolimatta haluaa rukoilla kaikkien ihmisten puolesta.

Entä omantunnonvapaus? Koska kirkkolaissa ei ole kirkon omia rajauksia syrjintäkieltoihin, toimitaan kirkossa myös tältä osin yleisten lakien mukaisesti. Viranomaiset ovat kirkkoa koskevissa oikeustapauksissa erityisesti viime aikoina korostaneet syrjimättömyyttä. On ilmeistä, että perustevaliokunnan huomioima omantunnonvapaus on juridisesti kestämätön. Seurakunnan jäsenellä on oikeus saada seurakuntansa palvelut. Ristiriitoja voi syntyä myös sellaisissa tilanteissa, joissa seurakunnan työntekijöillä on erilainen suhtautuminen rekisteröityihin parisuhteisiin.

Kirkossa on voimassa oleva opetus kristillisestä avioliitosta, ja kirkolla on kanta homoseksuaalisuuteen. Jumala on luonut ihmisen mieheksi ja naiseksi ja asettanut avioliiton. Jokaista ihmistä, myös homoseksuaalisen taipumuksen omaavaa, tulee sekä yhteiskunnassa että kirkossa kohdella ihmisarvoa kunnioittaen. Piispojen kannanotossa Rakkauden lahja viime vuodelta todetaan, että kirkko suhtautuu pidättyvästi yhden miehen ja yhden naisen avioliitosta poikkeavien suhteiden siunaamiseen. Miksi suhtautumisen homoseksuaalisen suhteen siunaamiseen tulisi olla pidättyväistä, jos suhde on oikein? Valitettavasti kirkossa on ajauduttu tilanteeseen, jossa osa piispoistakin on asettanut julkisuudessa kirkon opetuksen tämänhetkisen kannan kyseenalaiseksi. Piispainkokouksella on yleistoimivalta antaa kirkolliskokousten säädösten ja päätösten puitteissa pastoraalisia ohjeita. Huomaamme siis: säädösten ja päätösten puitteissa pastoraalisia ohjeita. Koska rekisteröidystä parisuhteesta ei ole säädöksiä kirkon lainsäädännössä, onhan niitä nyt useitten vuosien aikana vasta selvitetty, mitä ne merkitsevät kirkon lain ja säädösten kannalta, on kyseenalaista, voiko piispainkokous antaa perustevaliokunnan ponnen mukaista toimintaohjetta.

Eriävässä mielipiteessä olemme asettuneet sille kannalle, että mietinnön ponnen hyväksyminen vaatii määräenemmistön. Ensinnäkin sen takia, että perustevaliokunta käsittelee sääntömääräisen tehtävänsä mukaisesti kirkon oppia, uskoa ja elämää koskevat asiat. Sellaisen käsittelyn olemme nytkin käyneet valiokunnassamme läpi. Toisekseen kirkkolain mukaan kirkolliskokouksen tehtäviin kuuluu käsitellä kysymyksiä, jotka edellyttävät kirkon uskoa ja oppia koskevia tai niihin pohjautuvia periaatteellisia kannanottoja. Jo siis se, kun kirkolliskokous käsittelee näitä kysymyksiä, ja käsittely sisältää periaatteellisia kannanottoja, sulkeutuvat vaativamman käsittelyn piiriin. Tämä mietintö käsittelee kristillistä avioliittokäsitystä, ihmisarvoa, ja valiokunnan ponsi viittaa mietinnön perusteluihin. Vaikka mietinnössä todetaan, ettei valiokunta ehdota tarkistuksia kirkon oppiin avioliitosta ja ihmisarvosta, siis tarkistuksia tai muutoksia, niin mietinnön teksti kuin ponsikin kuitenkin käsittelee näitä uskon ja opin kysymyksiä. Se säädöstemme mukaan merkitsee määräenemmistön vaatimusta. Mielestäni tilanteessa, jossa vallitsee erimielisyys äänestysmenettelystä, on korrektia toimia vaativamman vaihtoehdon mukaan. Jos menettely on juridisesti epäselvä tai ei ole juridisesti selvä, niin kuin kuulimme, minusta johtopäätös myös siitä on vaativampi käsittely. Näin varsinkin, koska käsittääkseni valitusta menettelytavasta ei edes voi valittaa. Äskeisessä puheenvuorossaan valiokunnan puheenjohtaja, ja se on mielestäni huomionarvioista, mainitsi myöskin, että mietinnön sisällön perusteella olisi voitu päätyä myös määräenemmistöä edellyttäviin ponsiin. Niin todellakin. Tällainen on mietintömme sisältö, jonka nyt olemme hyväksymässä. Mielestäni tämä kaikki viittaa siihen, että määräenemmistöpäätöksenteko tässä on perusteltu.


Paluu