Puheenvuoro
Nurmi Mika
,
edustaja
Otsikko:
Kirkkoherranvaalia koskevien kirkkolain, kirkkojärjestyksen ja kirkon vaalijärjestyksen säännösten muuttaminen (Kirkkohallituksen esitys 1/2009)
Täysistunto:
Maanantaina 4 päivänä toukokuuta 2009 klo 13.00
Teksti:
Herra puheenjohtaja, arvoisat edustajakollegat. Pekka Huokuna otti esille erittäin tärkeän kysymyksen: Miten tulevaisuudessa taataan kirkossa pätevät työntekijät ja niiden riittävyys erityisesti kirkkoherran virassa? Kirkon virkaan opiskelevien keskuudessa kirkon tehtävät näyttäytyvät kovin raskaina, rannattomina ja valitettavasti itse kirkko hieman varovasti sanottuna ristiriitaisena ja välillä suuntansa menettäneenäkin. Tämä on hieman pessimistinen kuva, mutta tällaisia vastauksia saa. Puhumattakaan siitä, että kirkon virkojen arvostus ei tänä päivänä ole kovin korkealla. Eli Pekka Huokunan esille nostama kysymys, mistä jatkossa hyviä hakijoita, on aivan keskeinen.
Yhden asian haluaisin nostaa kirkkohallituksen esityksestä sivulta 17 esille. Keskeiset ehdotukset kohdasta 2.3 puhutaan siitä, että kirkkojärjestyksen viranhaltijan valintasäännöksiä ehdotetaan muutettavaksi siten, että tuomiokapituli antaisi seurakunnalle kirkkoherran ja kappalaisen viran hakijoista lausunnon, jossa todettaisiin hakijoiden kelpoisuus virkaan ja arvioitaisiin heidän ansioitaan. Lausunnon antaminen olisi asian valmistelua, josta ei olisi erikseen muutoksenhakuoikeutta. Ymmärrän tämän intention. Halutaan nopeuttaa ja virtaviivaistaa prosessia, mutta yksilön kannalta tähän liittyy kysymys oikeusturvasta. Entä jos hakija pudotetaan kapitulin toimesta tässä vaiheessa pois prosessista? Hänellähän on mahdollisuus valittaa tästä päätöksestä vasta koko prosessin jälkeen, kun vaali on toimitettu. Mitä tämä tarkoittaa koko prosessille, vaalille tai yksityiselle henkilölle, tätä ehkä olisi syytä jatkossa hieman miettiä.
Paluu