Puheenvuoro



Kankkonen Stig, ombudet

Otsikko:
Uusi avioliittolaki, yleisvaliokunnan mietintö 3/2015 edustaja-aloitteesta 2/2015

Täysistunto:
Torstaina 5 päivänä marraskuuta 2015 klo 10.30

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, värderade ordförande. Hyvät kollegat, bästa kolleger.

Haluan aloittaa kolmella kiitoksella. Ensimmäinen kiitokseni menee puheenjohtajalle, joka keskeytti istunnon juuri silloin, kun olin nousemassa puhujapönttöön. Se antoi minulle mahdollisuuden pidentää tätä puhettani kymmenellä minuutilla, se oli vain 20 minuuttia, mutta nyt se on, kuten puheenjohtaja arvasi kun näimme tuolla käytävillä, hän totesi että "sä puhut varmaan 30 minuuttia". Juuri näin.

Toinen kiitokseni menee tietysti, niin kuin moni muukin kiitos, yleisvaliokunnalle, joka piispa Jolkkosen johdolla minusta oikeastaan on saanut ihmeen aikaan. Rehellisesti sanoen en olisi koskaan uskonut, että voidaan tästä asiasta saada yksimielinen mietintö. Tuhannet kiitokset siitä. Se on vaatinut varmaan kaikilta valiokunnan jäseniltä paljon miettimistä, paljon ajattelemista, ja lopputulos on kerta kaikkiaan loistava. Oikein paljon kiitoksia.

Yksi taho, joka on jäänyt kiittämättä toistaiseksi näissä puheissa, ja minä haluan sitä tahoa kiittää, on aloitteen tekijät. Minusta on erinomaisen hyvä, että nostitte tämän asian esille. Ilman sitä tätä valiokuntamietintöä ei olisi saatu, eikä olisi käyty tätä hyvää rakentavaa, asiallista keskustelua. Kiitoksia teille kaikille oikein paljon.

Minä voin yhtyä tähän mietintöön oikeastaan ilman mitään varauksia. Tietysti toimittajana voin löytää sieltä jotain, vaikka äidinkieleni onkin ruotsi, suomenkielisiäkin epätarkkoja lausuntoja, mutta se on oikein hyvä kaikin puolin. Kun näin tämän aloitteen ensimmäisen kerran, ja otsikko oli Uusi avioliittolaki, jäin pohtimaan vähän näitä periaatteellisia suuria asioita. Minusta uusi avioliittolaki ei voi, tai ei pitäisi vaikuttaa, mihinkään muuhun kuin kirkon julkisoikeudelliseen pohdintaan. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, ja luulen, että moni jakaa tämän mielipiteen kanssani, että valtio ja eduskunta säätäköön mitkä lait katsovat parhaaksi. Mutta ne eivät sanele, mitä mieltä kirkko on, esimerkiksi avioliitosta. Se on kirkon asia. Sen takia vähän hätkähdin, kuten huomasin niin kuin monasti ennenkin, että minulla oli aivan väärä tulkinta, olin aivan väärässä. Tämä keskustelu osoittaa, että tämä oli ihan paikallaan.

Keskustelusta olen vetänyt sen johtopäätöksen, että olisi oikein hyvä muistaa aina, mistä me keskustelemme. Nyt on joissakin puheenvuoroissa keskusteltu mietinnöstä, toisissa on keskusteltu siitä missä me olemme, toisissa puheenvuoroissa on keskusteltu siitä, missä meidän pitäisi olla. Yhdyn tässä runoilija Lars Huldéniin, joka eräässä runossaan on villillä murteella todennut: "he sku va an lättare ti veta vartåt an ska gaa, om an sku veta var an ä" Olisi helpompaa tietää, mihin suuntaan pitää kulkea, jos tietäisi missä on.

Minä ainakin näen tämän loistavan mietinnön siltä kantilta, että nyt on kerrottu, missä me olemme. Ja minusta se sanoma on harvinaisen selvä, harvinaisen selkeä. Nyt ei tarvitse keskustella ainakaan siitä, mitä mieltä kirkko on tänä päivänä avioliitosta. Meidän ei tarvitse keskustella siitä, mitä papit saavat ja eivät saa tehdä. Se on selkeästi sanottu tässä mietinnössä, en lähde toistamaan sitä. Tämä tekee minut hyvin, hyvin iloiseksi.

Edustaja Salo sanoi, että hän on jutellut joidenkin juristien kanssa, jotka ovat eri mieltä toisten juristien kanssa. No se nyt vielä puuttuisi, että näin ei olisi. Tähän voi vain todeta, että sama ansio on myös piispoilla ja teologeilla. Eivät hekään ole samaa mieltä kaikista asioista, on kaksi tulkintaa vähintään, ja on sanottu, että jos huoneessa on viisi juristia, niin on viisi tulkintaa. Minä en koe sitä hankalana. Hankalaa on se, jos ei suostuta kuuntelemaan toisiamme. Jos on eri mieltä, niin on ainakin hyvä tietää, mistä on eri mieltä. Ei voi olla niin, että olen eri mieltä vain sen takia, että haluan olla eri mieltä.

Tästä kun ajattelee eteenpäin, niin katsoisin, että tärkein kysymys on kyllä se, että minkä päälle me rakennamme kirkkoa tulevaisuudessa. Tuskinpa tulee kenellekään yllätyksenä se, että minä en voi ajatella, että kuuntelisin yhteiskunnallista keskustelua ja sen perusteella lähtisin rakentamaan tätä kirkkoa. Minä kuuntelen yhteiskunnallista keskustelua, mutta kuuntelen sitä sillä korvalla, että miten voisin välittää tätä kristinuskoa tässä ajassa, luopumatta siitä, mitä Raamattu sanoo, mitä tunnustus sanoo. Minusta tämä on Paavalin kirkko. Ei Paavalikaan lähtenyt Roomassa katsomaan, mitä mieltä täällä ollaan, ja sitten yrittänyt säveltää sitä omaa uskontoaan sen mukaan. Toivon, että me voisimme tehdä ihan samalla tavalla.

Puoli tuntia ei ole mennyt, mutta kiitän.


Paluu