Puheenvuoro



Malinen Oiva, edustaja

Otsikko:
Parisuhdelain seuraukset kirkossa; piispainkokouksen selvitys kirkolliskokoukselle, perustevaliokunnan mietintö 4/2010 piispainkokouksen esityksestä 2/2010

Täysistunto:
Torstaina 11 päivänä marraskuuta 2010 klo 9.15

Teksti:
Herra arkkipiispa, hyvät edustajat. Olen kaikkien muiden täällä olijoiden tavoin rukoillut paljon tämän asian puolesta. Sen puolesta, että päätös jota olemme täällä tekemästä, olisi Jumalalle kunniaksi ja kiitokseksi. Samalla myös kirkollemme siunaukseksi. Perustevaliokunta on tehnyt nimensä mukaisesti perusteellista työtä, kiitos siitä. Taustamateriaalina sillä on ollut samoin monipuolinen ja perusteellinen piispainkokouksen antama selvitys. Huolimatta taustamateriaalin ja mietinnön kiistattomista ansioista, mietintö herättää myös kysymyksiä. Täällä on lukuisia kertoja kiinnitetty huomiota siihen, mietinnössä viitataan toistuvasti kirkon oppiin, mutta silti päädytään toteamaan, ettei rukous rekisteröidyn parisuhteen solmineiden puolesta tai kanssa olisi opillinen kysymys. Mikä sitten koskisi kirkon oppia jos ei tämä? Ja vielä toinen ihmettelevä kysymys: Taannoin tilaisuus, joka ulkoiselta olemukseltaan muistutti samaa sukupuolta olevan häitä, tulkittiin rukoushetkeksi. Puhe vapaasta rukouksesta rukoushetken sijaan tuntuu tässä yhteydessä lähinnä teologiselta kikkailulta. Suhteellisen helposti saadaan aikaan pieni rukoushetki. Perustevaliokunnan mietinnössä nähdään mahdolliseksi sisällyttää rukouksen yhteyteen Jumalan Sanaa, virsiä, Isä meidän -rukous ja Herran siunaus. Näillä elementeillä tilaisuudesta muodostuu tosiasiallisesti siunaustoimitus, vaikka sitä toisaalla mietinnössä yritetäänkin välttää. Sitä paitsi, jos parisuhteensa rekisteröineet pyytävät rukousta heidän kanssaan ja heidän puolestaan, sen mielletään kansan keskellä olevan enemmän kuin vain parisuhteen puolesta rukoilemista - vaikka täällä salissa korostettaisiin avioliittoteologiaa miten paljon tahansa. Keskusteluissa on myös esitetty huolestuneita kysymyksiä myös siitä, mihin nyt avattava ovi johtaa. On puhuttu ensimmäisestä askeleesta ja toiminnasta tässä vaiheessa. On todettu, että teologia ja Raamatun tulkinta ovat kehittyneet merkittävästi viimeisten vuosikymmenien aikana mm. homoteologian osalta. Tätä taustaa vasten huoli on mielestäni enemmän kuin aiheellinen.

Tiedämme, mitkä ovat rekisteröityjen homoparien puolesta rukoilemisen tai heidän liittonsa siunauksen puolesta käytetyt pääargumentit. Mm. Pohjois-Amerikassa viime vuosina käydyssä teologisessa keskustelussa näitä argumentteja on kuitenkin pidetty jo aikansa eläneinä. Nykyisin siellä puhutaan glbtq-henkilöiden välisestä seksuaalisuudesta ja parisuhteista - siis gay, lesbo, bi, transseksuaali ja queer. Tämän teologian mukaan ihmiset ovat vapaasti valinneet tietyn seksuaalisen identiteetin. Identiteetti voi elämän aikana vaihtua useita kertoja. Tällaisen tulkinnan mukaan seksuaalinen identiteetti ei ole luotu, annettu tai pysyvä ihmisen olemukseen kuuluva ominaisuus, vaan se on liukuva identiteetti, joka ilmenee aina tietynlaisena valittuna käyttäytymisenä. Monien tämän ajatusmallin kannattajien mielestä Jeesus oli queer, eli hän oli henkilö jolla oli liukuva, epätarkka seksuaalinen identiteetti. Muualla maailmassa tapahtuneesta kehityksestä voi päätellä, että keskustelu Suomessakaan ei tule pysähtymään homoseksuaalisen parisuhteen puolesta rukoilemiseen, siunaamiseen tai edes sukupuolineutraaliin avioliittoon. Syyskuun alun ylioppilaslehdessä jutussa, joka oli otsikoitu "Tahdon naida monta" kysytään, miksi Suomessa saa mennä naimisiin vain yhden kanssa kerrallaan? Monisuhteiset eivät saa virallistaa liittoaan ja jos he ovat jo naimisissa, heidän avioliittoaan ei tunnusteta. Haastatellut toteavat: "En näe mitään perustetta sille, että avioliitto pitäisi rajata vain kahden ihmisen välille". Ruotsissa on vaadittu, että lukumääräneutraali yhteiselämän malli pitäisi hyväksyä tasa-arvoiseksi yhteiselämän muodoksi. Ihmiset voisivat olla samanaikaisesti naimisissa esimerkiksi miehen ja naisen kanssa, tai useamman samaa tai eri sukupuolta olevan henkilön kanssa.

Homoseksuaalisen parisuhteen puolesta rukoilemisen tueksi käytetyn Raamatun hermeneuttisen tulkintaprosessin mallin mukaan tehdään uutta teologiaa, jonka perusteella voidaan hyväksyä aikanaan myös näiden nyt epätodennäköisenä pidettyjen parisuhteiden puolesta rukoileminen. Nyt joku huokaa mielessään, ettei näin voi koskaan tapahtua. Jos ajattelemme historiaa 20 vuotta taaksepäin, tuskinpa kukaan silloin koolla olleessa kirkolliskokouksessa ajatteli, että pari vuosikymmentä eteenpäin päätämme tällaisesta asiasta kuin mitä nyt olemme päättämässä. Kuten sanottua, maailmalla tällaista teologiaa on viimeisten vuosien kuluessa syntynyt varsin paljon. Rajojen ylitykseen, tai edes valtameren ylitykseen ei välttämättä mene kauan. Esityksen hyväksymistä on perusteltu kirkon yhtenäisyyden säilyttämisellä. Se on toki hyvä ja hurskas toive, mutta toteutuuko se, on kokonaan toinen asia. Luulen, että käy pikemminkin päinvastoin. Yhteys ihmisten elämään ohenee koko ajan, vaikka kirkko on tehnyt parhaansa ollakseen ihmiselle mieliksi tähänkin asti. Jo nyt kirkko on kriisissä, kuten täällä on todettu useampaan otteeseen. Suurin ongelma ei kuitenkaan ole jäsenmäärän väheneminen vaan hengellinen kriisi. Kriisi on uskon kriisi, jossa yhä enemmän kyseenalaistetaan Raamatun arvovaltaa ja kielletään keskeisiä uskon totuuksia. Sekä kirkon oma elämä, että sen voima maailmassa ovat lopulta sen varassa, onko jäsenillä sellaista henkilökohtaista hengellistä elämää, joka osaltaan perustuu Raamatun arvovaltaan ja luotettavuuteen. Kuten edustaja Simojoki aiemmin totesi, tässä maailmassa näyttää nykyisin pätevän yksinkertainen totuus: Mitä vapaamielisempi kirkko on opillisesti, sitä nopeammin se menettää jäseniään. Raamatun arvovaltaa ja luotettavuutta korostavat kirkot sen sijaan kasvavat. Mitä enemmän oppia ja Raamatun sanaa väheksytään, sitä hämärämpi on myös evankeliumi ja sitä nopeammin jäsenmääräkin vähenee. Jeesus varoitti mukautumasta tämän maailmanajan mukaan. Jos hyväksymme tämän esityksen, otamme sen ensimmäisen askeleen kohti melko tuntematonta tietä. Samalla otamme askeleen sillä tiellä, jossa kirkko mukautuu yhä enemmän ympäröivän maailman arvoihin ja sen painostukseen. Mitä muita askeleita joudumme ottamaan, jää nähtäväksi. Ei ole olemassa kuitenkaan mitään pakkoa, miksi Jumalan Sanaan yhä luottavan suomalainen kirkkokansan enemmistön pitäisi suostua Jumalan Sanasta luopumiseen, uskontunnustuksen asteittaiseen vesittämiseen ja armon evankeliumin hämärtämiseen.


Paluu