Puheenvuoro



Luoma Tapio, piispa

Otsikko:
Kirkon tulevaisuuskomitean mietintö - Lähetekeskustelu jatkuu

Täysistunto:
torstaina 10 päivänä marraskuuta 2016 klo 9.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kirkolliskokousedustajat. Se mitä seuraavaksi aion sanoa, on yhden komitean jäsenen näkökulma mutta, kuten tulette huomaamaan varmasti myös piispan viran haltijan virkaiältään nuorimmasta päästä olevan piispan näkökulma ja ajatusta. Tämä on ehkä nimenomaan sellaista omaa pohdintaa ja analyysiä siitä, mitä me komiteassa ajamme takaa, ja miten minä näen sen sisäisen taustalla olevan logiikan, jonka varaan tämä komitean mietintö on valmistunut. Minusta keskeinen kysymys on, Aulikki Mäkiseenkin liittyen, se että mitä me kirkkona lopulta haluamme. Millaista tulevaisuutta, ja tulevaisuuden rakenteita tahtoisimme nähdä vallitsevan kirkossamme. Kun tätä kysyn, niin haluan kiinnittää huomiota kahteen seikkaan, joiden toivon myöskin jollain tavalla valaisevan valiokunnissa valokunnissa tehtävää jatkopohdintaa. Ensinnäkin näen niin, että komitean mietinnössä kuljeskellaan tietoisesti kirkon hallinnon rakenteiden rajapinnoilla. Meidän kirkossamme on oikeastaan neljä tällaista tasoa, tai pikemminkin haluaisin puhua ulottuvuuksista, koska jos puhumme tasoista, mieleen palautuu heti jonkinlainen hierarkia. Puhun ehkä mieluummin ulottuvuuksista. Meillä on paikallisseurakunta, joka komitean mukaan on se kaikkein tärkein kirkon työn ja elämän toteutumisympäristö. Sitten on seurakuntia, jotka muodostavat seurakuntayhtymän. Sitten on piispa- tuomiokapituli ja hiippakunta hallintoineen, ja vielä neljäntenä on kirkon keskushallinto. Näiden välillä vallitsee rajapintoja, ne ovat ikään kuin valtioita jotka jakavat yhteistä aluetta, ja myöskin yhteisiä rajoja. Kysymys kuuluu, millä kohtaa rajojen olisi tarkoituksenmukaista kulkea. Seurakunta ja seurakuntalaisia vartenhan ovat olemassa kaikki hallinnolliset rakenteet, myös hiippakunta, seurakuntayhtymä ja keskushallinto. Seurakunta pysyy kirkon perusyksikkönä tai ulottuvuutena, jonka ytimessä on seurakuntalainen, ja hänen suhteensa Jumalaan. Miten siis järjestää nämä rajapinnat siten, että ne olisivat tarkoituksenmukaisessa suhteessa toisiinsa.

Toinen näkökulma jonka esitän tässä yhteydessä, on se, että komitea on pyrkinyt keskittymään, ei ainoastaan näihin rajapintoihin kirkon ja hallinnon ulottuvuuksien välillä, vaan myöskin kirkon hallinnon ulottuvuuksien olemukseen, mitä ne itsessään ovat. Siis mikä on seurakunta, mikä oikeastaan on piispa, hiippakunta, tuomiokapituli. Mikä on keskushallinto. Se laaja, ja tuhti oheismateriaali liiteosa, joka komitean mietinnän mukana on tullut, on oiva johdatus siihen kokonaisuuteen, ja siihen pohdintaan, joka tähän kysymyksen asetteluun liittyy. Ja kun puhumme näistä rakenteista, mitä on seurakunta, hiippakunta, keskushallinto, on pakko myös kysyä sitä, mitä on johtajuus kirkossa, Mitä on johtajuus yleensä, ja mitä se on erityisesti kirkossa. Ja näin piispana myös tuon ääneen sen kysymyksen jota itse huomaan paljon pohtineeni kuluneiden viiden vuoden aikana erityisen paljon; mitä on piispan virka. Ja seuraavaksi johtajuudesta muutama sana, nimenomaan piispanviran näkökulmasta. Piispan virka on johtajan virka, siitä ei liene epäilystä. Mutta kysymys kai kuuluu, millainen johtajan virka. Komiteassa kävimme paljon keskustelua juuri piispuudesta ja piispan viran roolista ja merkityksestä, sen suhteesta ympäröivään yhteiskuntaan ja ylipäätään kirkkoon. Voisi kai sanoa, että piispan virka kuten ei mikään johtajan virka kirkossa, puhumme sitten vaikkapa kirkkoherrasta taikka hautausmaapäälliköstä. Kun puhumme kirkosta, niin kyse ei ole mistä tahansa johtajuudesta, vaan sellaisesta johtajuudesta joka toteutuu kirkon kontekstissa, hengellisen yhteisön, Jumalaan uskovien ja turvautuvien ihmisten kontekstissa. Se luo tietyn sävyn siihen johtajuuteen jota kirkon kaikilla ulottuvuuksilla harjoitetaan ja toteutetaan. Aulikki Mäkinen jo hienosti viittasi kaitsennan käsitteeseen, ja kieltämättä on totta, että tuo ehkä vanhahtava agraarikulttuurista peräisin oleva käsite herättää helposti mielikuvia ei ainoastaan jonkinlaisesta kontrollista, vaan myös jonkinlaisesta sellaisesta isä-lapsi tai äiti-lapsi -suhteesta jossa on tällainen vanhempi, ja sitten on tämä lapsi, ja heidän välisestä suhteesta olisi kaitsennasta kysymys. Haluaisin kumminkin itse ajatella, ja tästä keskustelimme myös komitean istunnoissa, että kaitsenta ei niinkään ole tätä, vaan kaitsenta on johtamista, mutta sellaista johtamista jossa on mukana rakkaus. Tästä me keskustelimme, ja halusimme jollain tavalla ainakin pohdinnoissamme ottaa mukaan sen ulottuvuuden, että ei johtajuus tässäkään suhteessa kirkossa ole mitä tahansa johtajuutta, asiajohtamista, henkilöjohtamista, vaan kyllä siihen kuuluu mukaan myös rakkaus, joka määrittelee sen suhteen, joka vallitsee johtajan, ja johdettavien välillä. Ja tähän voisin lisätä vielä yhden näkökulman, rukouksen. Piispana arvostan tavattoman paljon sitä, kun tiedän, että oman hiippakuntani seurakunnissa jumalanpalveluksessa ja messuissa rukoillaan oman hiippakunnan piispan puolesta. Se merkitsee todella paljon, ja piispa sitten sen mukaan kuin pystyy ja on kykeneväinen niin hän sitten myöskin muistaa rukouksissaan omia seurakuntiaan, työntekijöitään, luottamushenkilöitään ja seurakuntalaisiaan. Kysymys on siis jostain muusta kuin kontrollista tai sellaisesta vallan käytöstä jossa olisi mukana kontrollin näkökulma. Komitea hahmottelee näkökulmia siihen, mitä merkitsee hengellinen johtaminen, ja sellainen hengellinen johtaminen johon kuuluu myös hallintovastuu. Komitean mielestä piispan virka kaipaa selkeyttämistä ja terävöittämistä, nimenomaan nykyajan näkökulmasta katsoen. Piispan viralta odotetaan paljon. Erityisenä haasteena kuten tiedämme, tässä piispan virassa on yhteydestä huolehtiminen. Se on aina ollut kirkossa iso haaste, se että kirkossa ollaan eri mieltä ei ole mikään uusi asia, niin on ollut aina. Ja juuri piispan virka on perinteisesti ollut se, jonka erityiselle vastuulle kuuluu se, että koetetaan yhdessä mennä eteenpäin ja löytää yhteinen tie. Samaan aikaan me elämme maailmassa jossa juuri tästä näkökulmasta katsoen, piispanviralta paitsi odotetaan paljon, se kohtaa myös monenlaisia haasteita. Mikä on esimerkiksi piispan, ja piispakollegion sanomisen painoarvo, ei ainoastaan yhteiskunnassa, vain myös kirkon sisällä. Esimerkiksi käytävässä avioliittokeskustelussa. Miten piispan johtajuus suhteutuu muuhun kirkossa toteutettuun johtajuuteen. Johtajuuteen keskushallinnossa, seurakunnissa, seurakuntayhtymissä ja seurakuntayhtymien seurakunnissa. Tämä on siis se, mikä liittyy keskittymiseen kirkon hallinnon ulottuvuuksien olemukseen. Vielä kolmas kohta, edustaja Arto Antturi ei valitettavasti ole paikalla, mutta hän teki minusta eilen, vai toissapäivänäkö se oli, erinomaisen kysymyksen siitä, minkälaista visiota kohti komitea on kulkemassa. Visioista emme, jos oikein muistan, komiteassa kovin paljon keskustelleet, emmekä sitä pyrkineetkään tähän hahmottelemaan. Mutta haluan muistuttaa, että meidän kirkollamme on tällä hetkellä voimassa oleva visio, joka esiteltiin kirkolliskokouksessa silloin kun Kohtaamisen kirkko -tulevaisuusasiakirja valmistui. Ja tuossa Kohtaamisen kirkko, voimassaolevassa kirkon toiminnan suuntalinjauksessa, todetaan näin kirkon visiosta, tai siellä käytetään sanaa tulevaisuudennäky; "Seurakunnan jäsen kokee uskon Jumalaan voimavarana, ja yhä useampi pitää yhteyttä kirkkoon merkittävänä. Seurakunta on luottamuksen yhteisö, joka tuo erilaiset ihmiset yhteen, ja kirkon sanoma kuuluu, ja vaikuttaa kaikkialla.". Tämä on kirkon visio, ja jos nyt oikein tulkitsen tässä meidän komitean työtä, niin meillä ei ole mitään tarvetta muuttaa tätä. Tämä on voimassa vuoteen 2020 asti, ja minusta tässä on sanottu se suunta, mitä toiminnallisesti ja ajatuksellisesti tavoittelemme. Ja ainakin omasta mielestäni komitean työ kyllä erinomaisesti tukee tätä päämäärää. Hyvät edustajatoverit, kysymys kuuluu siis; mitä me kirkkona haluamme? Ja toisena kysymyksenä tähän kuuluu se, millaisia rakenteita, ja millaista johtajuutta, sen tukemiseksi tarvitaan. Näihinkin seikkoihin toivon valiokuntakäsittelyissä tartuttavan.



Paluu