Puheenvuoro
Himanka Mikko A.
,
edustaja
Otsikko:
Kirkkohallituksen ja hiippakuntien vuosikertomus, Kirkkohallituksen henkilöstötilinpäätös, Kirkon keskusrahaston toimintakertomus ja tilinpäätös, tilintarkastajien kertomus sekä vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015 (Toimintakertomus 1/2016)
Täysistunto:
Tiistaina 10 päivänä toukokuuta 2016 klo 9:45
Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja. Kiinnitin huomiota erääseen asiaan henkilöstötilinpäätöksessä, jota kuultiin Jukka Keskitalon toimesta lyhyesti. Näin katseltuna ja kuunneltuna henkilöstön hyvinvointi vaikuttaa olevan hyvissä kantimissa, työtapaturmat ovat vähentyneet ja poissaolopäiviä on vähemmän. Työkyvyttömyyseläkkeiden tilanne on hyvä, kuten kuultiin ja työntekijäjoukko on nuorentunut. Mutta tätä taustaa vasten kun katson henkilöstötilinpäätöksen sivua 19, vaikuttaa oudolta, että työterveyskulukustannukset ovat vuodesta 2011 tupalaantuneet. Tiedän, että Kipan myötä henkilöstömäärä on kasvanut, mutta laskennallinen nuppihintakin on kallistunut lähes kolmanneksen. En ole niin tarkasti syynännyt valtakunnallista hintahaarukkaa, mutta yli 700 euroa/työntekijä tuntuu vähän kalliilta. Onko tähän olemassa joku ymmärrettävä selitys?
Paluu