Puheenvuoro



Kainulainen Pauliina, edustaja

Otsikko:
Yleisvaliokunnan mietintö 4/2009 kirkkohallituksen esityksestä 6/2008, joka koskee kirkon nelivuotiskertomusta vuosilta 2004-2007

Täysistunto:
Torstaina 7 päivänä toukokuuta 2009 klo 18.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät ystävät. Kiitos valiokunnalle hyvin tasokkaasta mietinnöstä. Toivon, että oma puheenvuoroni sitä vähän saattelee eteenpäin. Yksi pieni kysymysmerkki siellä oli siinä kohti, missä mainittiin, että ei ole resursseja sekä tulevaisuusselonteon että nelivuotiskertomuksen laadintaan. Tätä on varmaan syytä vielä miettiä lisää ja löytää niitä resursseja ennen kuin tulevaisuusvaliokunta meillä aloittaa.

Ei tässä kaikki. Asiat, joita käsittelemme ja ajan niukkuuskin aika harvoin antaa tilaa tuoda pintaan niitä teologisia perusteita, pohjaoletuksia, joille kirkkomme toiminta perustuu. Nyt haluaisin avata yhden teologisen näkökulman, joka liittyy tämän mietinnön kohtaan, jossa sanotaan, että kirkon sanomassa olisi vahvaa liittymäkohtaa muun muassa aikuisia kiinnostaviin ympäristö- ja ihmisoikeusasioihin. Lisäksi ajattelen, että se liittyy koko kohtaan sovinnollinen moniäänisyys, sillä luulen, että meitä edustajia ja yleisemminkin meitä voisi auttaa ymmärtämään toistemme erilaisia tulokulmia kristilliseen perinteeseemme, jos sanoitetaan ääneen, että millainen pelastuskäsitys on esimerkiksi tuon ajatuksen takana, että kirkon sanomassa on liittymäkohtaa ympäristö- ja ihmisoikeusasioihin. Useinhan pelastus ymmärretään meillä täälläpäin maailmaa sen tyyppisesti, että sen voisi yhdellä lauseella esittää kysymyksenä "pääseekö minun sieluni kuoleman jälkeen taivaaseen?" Tämä on erittäin tärkeä ja keskeinen kysymys, mutta se on samalla hyvin yksilöön keskittyvä. Ajattelen, että se ei vielä itsessään pysty ilmaisemaan koko sitä Raamatun laajaa ja moniulotteista kuvaa pelastuksesta. Älkää ymmärtäkö väärin, siis ilman muuta on selvää, että ytimessä on yksilön minun suhteeni Jumalaan ja tämän rikkoutuneen, vajavaisen suhteen eheytyminen Jumalan armon avulla. Se, mitä vanhurskauttamiseksi kutsutaan. Se merkitsee paitsi ihmisen Jumala-suhteen eheytymistä, samalla myös hänen suhteensa omaan itseensä, muun muassa omaan ruumiillisuuteen, eheytymistä. Mutta sen ohella Raamattu antaa pelastuksesta kuvan, jonka voisi kuvitella laajenevina kehinä. Tämän ytimen ympärillä tulee pelastuksen liittyminen lähiyhteisön ihmissuhteiden eheytymiseen. Parhaana esimerkkinä voisi minusta nostaa evankeliumien Sakkeus-kertomuksen, jossa Jeesus kohtasi Sakkeuksen, Sakkeuksen elämä muuttui, hän korjasi tekemiään vääryyksiä ja Jeesus kommentoi: "Tänä päivänä on pelastus tullut tämän perhekunnan osaksi." Se kertoo siitä, että pelastus tuntuu jo myös tässä elämässä, vaikkakin täydellisesti se koetaan sitten tuonpuoleisessa. Saman tapaan seuraava kehä on pelastuksen ulottuvuus yhteiskunnallisissa kysymyksissä. Jeesuksen julistuksella Jumalan valtakunnasta on hyvin olennaisia seurauksia meidän yhteiskunnalliselle elämälle, esimerkiksi se merkitsee köyhien ja sorrettujen puolustamista ja sellaisten rakenteiden luomista, jotka mahdollistavat lähimmäisen rakkauden. Sitten neljäntenä ulommaisena kehänä on koko luomakunnan pelastus niin kuin esimerkiksi Paavali kirjeissään sitä kuvaa (Roomalaiskirje 8). Kirkkoisät säilyttivät tämän hyvin kokonaisvaltaisen ja kosmisen käsityksen pelastuksesta. Valitettavasti kirkon historiassa tämä on pikku hiljaa aina lähtenyt kaventumaan, mutta tänä päivänä ollaan siitä onnellisessa asemassa, että vuorovaikutus eteläisen pallonpuoliskon kristittyjen kanssa on auttanut myös meitä löytämään jotakin takaisin tästä rikkaan raamatullisesta pelastuskäsityksestä. Sen myötä sitten avautuu, että millä tavalla ihmisoikeudet ja luomakunnasta huolehtiminen on osa jokaisen kristityn, meidän seurakuntien ja kokonaiskirkon hengellistä ydintehtävää. Esimerkiksi, että Kirkon ulkomaanavun toiminnan tukeminen on osa hengellisyytemme ydintä. Uskon ja toivon, että tällaiset painotukset auttaisivat meitä myös vastaamaan siihen kaipuuseen, joka monilla meidän kirkkomme jäsenillä on, että he voisivat kokea, että tämän tyyppiset heidän kysymyksensä ovat myös uskonyhteisön tärkeitä kysymyksiä.


Paluu