Puheenvuoro



Koskenniemi Erkki, edustaja

Otsikko:
Kirkon tulevaisuuskomitean mietintö - Lähetekeskustelu jatkuu

Täysistunto:
torstaina 10 päivänä marraskuuta 2016 klo 18.00

Teksti:
Hyvät edustajatoverit. Tämän hyvän mietinnön ehdottama remontti on suuri, ymmärtääkseni paljon suurempi kuin viime kaudella kaatunut seurakuntaremontti. Nyt myllätään perusteellisesti. Mietintö antaa myös hyvän näkökulman historiaan. Tämä kirkolliskokous, jossa me istumme on todellakin hyvin paljon erilainen kuin kerran viidessä vuodessa kokoontuva elin ja se paperimäärä, mikä meille lähetetään, kertoo siitä, että tänne on ihan oikeasti alkanut tulla paljon sellaisia asioita, joitten tuominen tänne ei ole järkevää. Kun tätä lukee ja miettii, tätä mietintöä, tulee sellainen olo, niin kuin olisi tehnyt jotakin aivan liian pitkään ja vasta sitten pysähtyessään tajuaa miten väsyneenä ei ole tajunnut mitä tekee. Ensi vaikutelma on se, että tämä mietintö on hyvin radikaali. Sen jälkeen, kun tätä vähän aikaa miettii, niin tulee sellainen ajatus, että eihän tämä ole ollenkaan tarpeeksi radikaali. Seurakunnan hallinto on tämän jälkeenkin erittäin raskas ja kaikella kunnialla sanottuna myös näennäisdemokraattinen. On oltava malli, joka mahdollistaa toiminnan vielä siinä tapauksessa, että työntekijäresurssit vähenevät kolmanneksessa, ehkä jopa puolella. Lähtökohdaksihan tässä on otettu se, että julkisoikeudellinen asema pysyy. Se tuo mukanansa meille melkoisia kummajaisia, merkitsee myös suuria etuja ja niitä on sitten punnittava. Ajattelen, sillä tavalla, että tämä nykyinen, vielä hyvin paljon valtionkirkkoa muistuttava asetelma ei ole välttämättä pysyvä. Eurooppalaisen valtion ihanne on se, että se on uskonnollisesti tolerantti ja neutraali, eikä siihen tällainen järjestelmä valtavan hyvin sovi. Niin kuin tiedätte, tässä asiassa on äkäisiä vahtikoiria, jotka pyrkivät tunkemaan kirkon pois julkisesta tilasta.

Henkilöseurakunnista hämmästelen, mitä täällä sanotaan ja luen kaksi lausetta, jotka ovat peräkkäin. Ensin "Yhdysvaltain kohdalla seurakuntaa koskeva suuri vapaus on johtanut jopa keskinäiseen kilpailuun, minkä on katsottu olevan yksi kristinuskon sikäläisen menestystarinan syistä". Nyt ajattelisi, että sanotaan, että tämä sitten meillekin, vaan ehei, kilpailuasetelman tuomista Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon ei voi toivottavana kehityksenä. Eli se mikä on menestystarina, niin sanotaan, että ei sitten tänne. Tässä ihmettelen logiikkaa, henkilöseurakunnissa on ongelmat, samalla sanon sen, minkä olen sanonut aikaisemminkin, että niiden ongelmien kanssa täytyy tulla toimeen, eikä sulkea silmiä ja kuvitella, että niitä ei olekaan, sen jälkeen niitä ongelmia sitten vasta onkin.

Kun täällä viime kaudella kaadettiin seurakuntaremontti, sen kaatajat, määrävähemmistön turvin, käyttivät oikeuttansa ja me, jotka äänestimme sen puolesta, tyydyimme siihen. En silloin kuullut keneltäkään niiltä, jotka sen kaatoivat, kovin suurta murinaa siitä, että kun on tämmöinen määrävähemmistö. Toivon, että me ymmärrämme sen, että määrävähemmistöt merkitsevät kirkolle sitä, että haetaan yksimielisyyttä, haetaan pitkää linjaa ja haetaan sitä, että voidaan konsensuksella mennä eteenpäin. Se on pitkä ja vaikea tie, mutta se on tärkeä, eikä tätä kantaa määrävähemmistöstä voi nähdäkseni vaihtaa niin kuin takkia.

Tämän komitean tehtävänantoon ei kuulunut teologia. Epäilen sitä, että voiko uskoa ja hallintoa, sisältöä ja muotoa erottaa niin tarkkaan, kun mitä nyt tässä vielä tässä vaiheessa on tehty. Kaiken kirkollisen toiminnan täytyy nousta kirkon olemuksesta, Jumalan sanasta, messusta ja uskon sanomasta. Sieltä nousee sitten se voima, joka innostaa meidät, innostaa vapaaehtoiset, nuoret ja vanhat ja siirtyminen vapaaehtoistyöhön on välttämätöntä, niin kuin Aulis Ansaharju kuvasi viisaasti, siihen ei siirrytä ilman painetta, väkeä ei vähennetä ilman kyyneliä, ilman vastusta. Se on tuskallinen prosessi, mutta se on meille elinehto. Juuri vapaaehtoisverkoston löytyminen on se ehdoton vaatimus, jolla me voimme mennä eteenpäin. Se ei synny laatikoita piirtämällä, vaan sillä, että sydämet syttyvät Kristukselle.



Paluu