Puheenvuoro



Simojoki Pekka, edustaja

Otsikko:
Kirkon keskusrahaston talousarvio vuodelle 2017 ja toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille 2017-2019 (Kirkkohallituksen esitys 5/2016)

Täysistunto:
tiistaina 8 päivänä marraskuuta 2016 klo 10.30

Teksti:
Rakkaat ystävät, arvoisa puheenjohtaja, edustajatoverit. Mukava nähdä teitä jälleen! Ymmärsin, että talousarvioaloitteen alkuunpanijoista jonkun moraalinen velvollisuus on puolustaa aloitettaan. Riku Rinne totesi, että "puhu sinä", siksi olen tässä. Haluan muutamin sanoin vielä selventää mistä tämä aloite lähti liikkeelle vaikka lähetyslentäjien kone jo ammuttiinkin alas pari kertaa aika arvovaltaisilta tahoilta.

Muistan kun neljä vuotta sitten olin pienellä keikkamatkalla Tansaniassa tutustumassa Suomen Lähetysseuran työhön siellä. Matkani viimeinen kohde oli Ilembulan lähetyssairaala keskellä ei mitään, keskellä savannia. Siellä minulla tuli sellainen kiireellinen ongelma, että miten päästä nopeasti ja turvallisesti takaisin pääkaupunkiin Dar es Salaamiin. Asia ratkesi, kun sain kuulla, että lähetyslentäjien koneen oli määrä viedä eräs sairaalassa työskentelevä suomalainen vapaaehtoislääkäri kotimatkalleen ja että lennolla oli kuulemma vielä tilaa. Niin sitten istuin lopulta pienessä lentokoneessa Obeyan kaupungin alkeellisella lentokentällä valmiina nousuun myrskypilvien lähestyessä kaupunkia. En koskaan unohda sitä, kun koneen lentäjä ennen koneiden käynnistämistä kääntyi meidän matkustajien puoleen ja hymyillen totesi: "Myrsky tulee, mutta tämän lentoyhtiön koneet eivät koskaan starttaa ilman rukousta." Kuulin piispa Luomalta, että heillä on kuulemma siellä jopa semmoinen toimenpidelista missä viimeinen kohta on "prayer". Rukouksen jälkeen kiirehdittiin vauhdilla myrskyn alta karkuun pitkin kuoppaista hiekalle aurattua kiitorataa ja päästiin turvallisesti perille.

Siinä on minun viimeisin kokemukseni lähetyslentäjien työstä siellä jossain. Sillä kertaa ei ollut onneksi hätätilanne, mutta niitä lentoja on ollut tuhansia, joissa kyse on ollut ihmishengistä. Tajusin jälleen kerran, kuinka arvokasta työtä lähetyslentäjät maailmalla tekevät ja lupasin itselleni, että jos minulla vain on mahdollisuus auttaa jollain lailla heidän työtään, teen sen varmasti ja mielelläni. Muutamaan otteeseen olen saanut olla mukana myös MAF:in tilaisuuksissa ja leireillä täällä kotisuomessa. Olen vaihtanut ajatuksia järjestön vastuuhenkilöiden kanssa ja tiedän jotain niistä monista haasteista mitä on tällaisella pienellä, pääosin vapaaehtoiselta pohjalta toimivalla järjestöllä. Resursseja on vähän mutta intoa on paljon ja sillä vähällä saadaan paljon aikaan.

En ole mikään yhden järjestön lobbaaja, mutta kun on kyse lähetystyöstä, minut saa helposti innostumaan, oli järjestö mikä hyvänsä. Tällä kertaa sydän alkoi sykkiä lähetyslentotyölle. Tajusin että tässä on aivan ainutlaatuinen tapa tehdä lähetystyötä mikä ei lopulta kilpaile minkään muun kanssa vaan päinvastoin täydentää sitä muuta. Kun nyt suomen MAF täyttää tänä vuonna kunnioitettavat 40 vuotta ja kun samaan aikaan uuden lentokoneen hankinta tuli välttämättömäksi Bangladeshiin, keskustelussa nousi ajatus tämän talousarvioaloitteen tekemiseksi. Tunnustan kyllä, että minun leipälajiani eivät ole viralliset byrokratian kiemurat ja pitkään olimme vähän epävarmoja, mikä on oikea tie edetä, polkaistaanko nyt jonkun jaloille, mutta edustaja Rinteen kanssa päätimme kuitenkin lähteä liikkeelle, meni syyteen tai saveen, sillä koimme, että niin tärkeästä asiasta on kyse. Hyvä jo sekin, että lähetystyöstä keskustellaan, ei siitä kovin monta riviä näyttänyt olevan uudessa kirkon nelivuotiskertomuksessakaan.

Ehkä olisi paikallaan ensin lyhyesti valottaa sitä, mikä tämä MAF on. Ensimmäinen lähetyslentäjäjärjestö perustettiin Englannissa sodan jälkeen vuonna 1945 ja sai nimen MAF UK. Sieltä se levisi vähitellen eri puolille maailmaa, Amerikkaan ja Australiaan, ja sitten myös muihin Euroopan maihin. Suomessa työ alkoi usean lähetysjärjestön yhteistyönä vuonna 1976, kun perustettiin Suomen Lähetyslentäjien Neuvottelukunta. Myöhemmin se sai nimekseen Suomen lähetyslentäjät ry tai lyhyemmin MAF Suomi. Tänään MAF Suomi on itsenäinen suomalainen yhdistys, mutta kuuluu jäsenenä kansainväliseen lähetyslentojärjestöön. Se on suhteellisen pieni yhdistys, jonka koko vuosibudjetti on parin sadan tuhannen euron luokkaa. Tuo raha tulee pääosin yksityisiltä lahjoittajilta, jäsenmaksuista, pienistä kampanjoista ja jonkun verran on ollut myös seurakunnan tukia ja kolehteja. Ulkoministeriön rahoittamana on ollut myös monivuotinen lääkäreiden koulutushanke Mongoliassa. Lähetystyöntekijöitä Suomen MAF:in työyhteydessä on tällä hetkellä neljä perhettä eri puolilla maailmaa, ja sen lisäksi Suomessa on kaksi osa-aikaista työntekijää. Ensimmäinen suomalainen lähetyslentäjä oli tosiaan Seppo Kurkola, joka lähti työhön Afrikkaan yhteistyössä Suomen Lähetysseuran kanssa. Siitä lähtien suomalaisia lentäjiä ja mekaanikkoja on lähetetty yhteensä yli 50, suuri osa yhteistyössä luterilaisen kirkon lähetysjärjestöjen kanssa. Muita yhteistyöjärjestöjä ovat kirkon piiristä olleet Suomen Lähetysseuran lisäksi ainakin Sley, Kansanlähetys ja Kylväjä. Sen lisäksi muista suomalaisista järjestöistä voisi mainita esimerkiksi Fida Internationalin.

Kuten toisesta aloitteesta näette, myös monet kansainväliset avustusjärjestöt kuten YK, Lastenapu ja terveysjärjestö WHO ovat käyttäneet MAF:in palveluja terveydenhuollon ja perusopetuksen hankkeissa. MAF on ollut myös paikalla monen katastrofin yhteydessä, viimeiset operaatiot ovat olleet Nepalissa maanjäristyksen yhteydessä, ja tällä hetkellä MAF:in koneet lentävät avustuslentoja pyörremyrskyn uhrien auttamiseksi Haitilla. Lähetyslentäjän työtä arvostetaan myös kirkollisten kuvioiden ulkopuolella ja tämä kaikki, jos mikä, on parasta mahdollista kristillistä todistusta maailmalle. Lähetyslentäjistä puhuttaessa monen mieleen nousee varmasti Papua-Uuden-Guinean raamatunkäännöstö, mitä tehdään vaikeissa olosuhteissa, tiettömien taipaleiden takana. Ilman MAF:in koneita työ olisi lähes mahdotonta. MAF on tietenkin tunnettu myös sairaskuljetuksista, sillä se on moneen otteeseen ollut ainoa tapa viedä avun tarpeessa olevat saamaan hoitoa. Voidaan todeta, että MAF:in lentokoneet ovat pelastaneet lukemattoman määrän ihmishenkiä.

Tämä on sikäli hyvä asia, että ei tarvitse liberaalin tai konservatiivin miettiä, ovatko lentokoneet liberaalien vai konservatiivien asia, kaikkia autetaan kun apua tarvitaan. Ei tarvitse sitäkään miettiä, tehdäänkö tässä lähetystyötä vai kehitysyhteistyötä. Nämä koneet lennättävät evankelistat tai raamatunkääntäjät julistustyöhön syrjäisiin kyliin, ja samoin kuljettavat kehitysyhteistyöhankkeiden väen kohteisiinsa. Kyse on käytännön lähimmäisenrakkaudesta ja Jeesuksen lähetyskäskyn toteuttamisesta.

Kun olen jutellut Suomen MAF:in väen kanssa en ole voinut olla huomaamatta sitä selvää viestiä, että nimenomaan luterilaisen kirkon työyhteyttä pidetään siellä ensiarvoisen tärkeänä. Vaikka järjestö tekeekin työtä yli kirkkokuntarajojen, nimenomaan kirkon ja sen lähetysjärjestöjen työyhteydessä halutaan olla entistäkin tiiviimmin. Olen tänään kuunnellut korvat hieman punottaen keskustelua liittyen kirkon lähetysjärjestöihin ja olen huomannut sen, että kaikkea en itsekään tiedä. Sen olen myös nähnyt, että tässä lähetyksen asiassa kirkossa on, ainakin tuntuu siltä, jotenkin palikat vähän sekaisin. Olen huomannut senkin, että tällaista lähetyslentäjien kaltaista pientä erikoistunutta palvelujärjestöä, joka ei ole kirkon virallinen lähetysjärjestö, on vaikea integroida kirkon lähetystyön kokonaiskuvaan ja samalla helppo myös sysätä syrjään sillä perusteella. Toisaalta saman asian kanssa ollaan hiukan neuvottomia myös näiden pienten toimijoiden suunnalla, tässä tapauksessa lähetyslentäjissä. Miten siis toimia kirkon kanssa, kun ei kuuluta virallisten lähetysjärjestöjen joukkoon vaan ollaan jotenkin hiukan kuin väliinputoajia, vaikka yhteistyöhalua ja tarvettakin olisi? Tässä asiassa kirkko tuntuu olevan jälleen aika jäykkä, edessä on jonkinmoinen virallisuuden muuri, jota on vaikea ylittää. Mutta tänään elämme muuttuvassa maailmassa, jossa pitäisi reagoida asioihin nopeasti, ja luulisinkin, että myös lähetystyön saralla tällaista ketteristä ja joustavista pienistä järjestöistä voisi olla paljonkin hyötyä. Nyt kun lähetystyön uusista järjestelyistä keskustellaan, toivoisin että samalla jotenkin saataisiin selkeyttä tällaiseenkin asiaan. Kävi tämän aloitteen kanssa miten tahansa, toivonkin, että myös lähetyslentäjän saisivat olla jatkossa entistä vahvemmin mukana siinä Kirkkohallituksen pöydässä, missä puhutaan suomalaisesta lähetystyöstä ja sen järjestelyistä.

Lopuksi, kaikesta huolimatta toivoisin että tämä kertaluonteinen avustus tärkeälle kohteelle voisi koskettaa meidän sydämiämme ja poikkeuksellisesti mennä läpi. Aikaisempinakin vuosina olemme tukeneet monia hienoja hankkeita, vaikka varmasti olisi löytynyt myös paljon syitä olla tukematta. Itselleni tulee mieleen esimerkiksi avustus, jolla tuettiin seurakuntakodin ostoa Aurinkorannikon suomalaisille, itsekin sitä kannatin, se oli hyvä hanke. Mitäs jos tällä kertaa auttaisimme näitä maailman haavoitetuimpia ihmisiä siellä, minne apua on vaikea saada ja minne muut eivät pääse ajoissa. Voisimme sillä viestittää, että kirkko arvostaa sitä työtä, mitä pieni Suomen lähetyslentäjät tekee ja on jo tehnyt 40 vuoden ajan. Itse istun kirkkovaltuustossa, olen istunut monta vuotta, ja tiedän että tämä on niin pieni summa, että se tuskin riittää leirikeskuksen katon korjaamiseen tai hautausmaan parkkipaikan kivetyksen uusimiseen. Yhden urkujen huollon ja virityksen sillä varmaan saa, tai ehkä pienen kaivurin hautuumaalle. Tällä summalla ei kirkko heilahda mihinkään suuntaan, mutta evankeliumi saa siivet. Toivon talousvaliokunnalle lennokasta keskustelua. Kiitos.



Paluu