Puheenvuoro



Kujala Erkki, edustaja

Otsikko:
Kirkon nelivuotiskertomus vuosilta 2008-2011. Haastettu kirkko. Suomen evankelis-luterilainen kirkko vuosina 2008-2011 (Kirkkohallituksen esitys 9/2012)

Täysistunto:
Keskiviikkona 7 päivänä marraskuuta 2012 klo 18.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajat, kirkonjäsenet. Käsiteltävänä olevasta kertomuksesta voisi päätellä, että olemme samassa tilanteessa kuin konkurssikypsän yhtiön tai osuuskunnan hallintoneuvosto. Keskipitkän aikavälin lähes kaikki mittarit sojottavat alaspäin, paitsi yhtiöstä pakenevien ja jäsenmaksunsa maksamatta jättävien joukko. Se kasvaa koko ajan. Ongelma on paha siksi, että kaupattava tavara eli Jumalan sana ei näytä menevän kaupaksi. Kilpailijalla eli paholaisella näyttää olevan kuluttajien mielestä tarjolla parempaa ja halvemmalla. Näin siitä huolimatta, että meillä on omasta ja vastuullisten tutkijoiden mielestä erinomainen tuote ja kaikin puolin hyvät puitteet sen tarjoamiseen. Työväkeä on paljon, mutta panos-tuotossuhde on heikko. Jokin on mennyt Suomessa ja kirkossamme pieleen, kun viimeisimmän tutkimuksen mukaan, kuten täällä on jo aikaisemmin todettu, vain 41 % suomalaisista uskoo, että Jeesus on Jumalan poika. Vain vajaa kolmannes uskoo, että Raamatussa kerrotut ihmeet ovat todella tapahtuneet ja vielä vähemmän, että Saatana on olemassa, vaikka sitä niin monet huutavat. Vain 28 % uskoo, että Jeesus on syntynyt neitseestä ja saman verran, että hän palaa tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Tämä on surullista, sillä ylivoimainen enemmistö näistä, jotka eivät usko, ovat kastettuja, rippikoulun käyneitä ja kirkon jäseniä. Onko todettava, että tilanne on sama kuin Jeesuksen aikana, kun Hän puhui juutalaisille Johanneksen evankeliumin mukaan: "Mutta te ette tahdo tulla minun luokseni, että saisitte elämän. Minä tunnen teidät, teissä ei ole rakkautta Jumalaan. Minä olen tullut Isäni nimissä, ettekä te ota minua vastaan mutta, jos joku toinen tulee omissa nimissään, silloin te kyllä olette vastaanottavaisia. Kuinka te voisittekaan uskoa. Te kärkytte kunniaa toisiltanne, ettekä etsi sitä kunnia, joka tulee ylhäältä, yhdeltä ainoalta Jumalalta." Ja vielä toisessa paikassa samaa evankeliumia Hän sanoo: "Miksi te ette ymmärrä minun puhettani. Siksi, että te ette siedä kuunnella, mitä minä sanon." Näin se oli silloin ja näin se on valitettavasti vieläkin. Maailma vetää meitä ihmisiä puoleensa enemmän kuin Jumalan sana. Paholainen tekee koko ajan työtä erinomaisin keinoin saadakseen meidän ihmisten korvat tukkoon ja sydämet kääntymään pois Jumalasta. Tilanne näyttää todella pahalta, kun kertomuksen sivulla 56 olevassa tilastossa kuvataan suomalaisten näkemyksiä siitä, mihin suuntaan kirkon tulisi kehittyä. Niin vain 6 % on täysin samaa mieltä, että "olla voimakkaammin evankelioiva". Siinä sitä onkin haastetta, kun juuri tämä on ainut tehtävä, mikä yrityksellemme eli maailmanlaajuiselle Kristuksen kirkolle, Suomen evankelis-luterilainen kirkko mukaan luettuna, on annettu. Tilanne on sama kuin toimeksiantajan Jeesuksen omin sanoin kuvaama: "Te ette siedä kuunnella, mitä minä sanon". Toisaaltahan on myös niin, kuten Jeesus sanoi: "Ettei kukaan voi tulla minun luokseni ellei Isä, joka minut on lähettänyt, vedä häntä". Siinä onkin kova tehtävä meille kirkkona ja sen jäseninä, piispoina, pappeina ja maallikkoina. Uskallammeko ja osaammeko puhua, lähestyä, ihmisiä oikein. Millaisin ilmaisun keinoin, missä ja milloin. Miten voitamme arkuutemme, että voimme mennä teille ja aitovierille kutsumaan ihmisiä ja kertomaan Jumalasta. Tähän meitä kuitenkin kutsutaan, sananlevitykseen, sillä Roomalaiskirjeessä sanotaan kymmenennessä luvussa oikein väliotsikolla, että pelastus kuuluu kaikille ja seitsemännessätoista jakeessa: "Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana". Siksi kaikki kastetut ja kutsutut on lähetetty viemään sanaa ja evankeliumia eteenpäin. Tokihan evankeliumia ja Jumalan käskyä lähimmäisen rakastamisesta voidaan toteuttaa monella muullakin tavalla kuin vain puhumalla ja julistamalla. Jokainen työhön kutsuttu toteuttakoon sitä meille annettujen armolahjojen kautta. Siitäkin meitä muistutetaan Johanneksen kirjeessä, kun siellä sanotaan, että "lapseni älkäämme rakastako sanoin ja puheessa vaan teoin ja totuudessa". Tämäkin on tärkeä muistutus jokaiselle kristitylle. Juuri tämä lähimmäisen auttaminen onkin ihmisten toiveissa kirkolta aivan etusijalla, juuri kuten tuossa edellä Hiilamo puhui. Siinähän me ollaankin hyviä, eli diakoniatyö on vahvaa. Antakoon Jumala meille voimaa ja rohkeutta siihen, että voisimme sanoa, kuten Paavali Roomalaiskirjeen ensimmäisessä luvussa: "Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka siihen uskovat". Olemmekohan me hävenneet liikaa tätä evankeliumin julistamista. Puhun tästä näin sen vuoksi, että meidän on nyt viimeistään herättävä todellisuuteen ja tajuttava tehtävämme. Maailman mielistely ei tuo kirkkoon uusia jäseniä, vaan karkottaa entisiäkin. Meille on tullut viime vuosina kielenkäyttöön uusi termi, moniääninen kirkko. Me olemme itsekin olleet täällä kirkolliskokouksessa sitä näkemystä myötäilevässä. Näin ei kuitenkaan voi olla. Ei kirkosta voi kuulua kuin yksi ääni, se on Pyhässä Raamatussa ilmoitettu ääni, Jumalan tahdosta, lain ja evankeliumin kautta. Juuri se, että kirkon ääni on niin sekava, hämmentää ihmisiä, eikä sytytä kuulemisen kautta uskoa, joka johtaisi parannukseen ja pelastuksen etsimiseen. Kuinka Jumala voi vetää ihmistä puoleensa, jos ei hän saa kuulla Jumalan kutsuvaa ja armahtavaa sanaa. Tällainen epäilys herää, kun esimerkiksi hiljattain, lippulaivana pidetyn rippikoulun käyneistä 15-29 -vuotiaista, vain 15 % sanoo uskovansa ehdoitta Jumalaan. Onko sana vesitetty vai eikö se mene perille. En tiedä, kuinka paljon teistä itse kukin lukee Raamattua, mutta uskon kuitenkin enemmän kuin minä ja enemmän kuin suomalaiset keskimäärin. Tutkimusten mukaan Raamatun lukeminen vähenee suomalaisten keskuudessa jatkuvasti. Olenkin sitä mieltä, että lisääntyvään epäuskoon ja Jumalan tahdon vastaiseen elämään johtuu paljolti siitä, että ihmiset eivät tunne Jumalan tahtoa, kun eivät lue Raamattua, eivätkä käy sanankuulossa. Tästä johtuu ilmeisesti myös se, että lähetystyön merkitys ja tehtävä on eräissä isoissa seurakunnissa hämärtynyt. Siksi Raamatun tuntemusta ja opetusta pitäisi kaikin tavoin edistää nykyistä enemmän. Se olisi nyt herätysliikkeiden tekemän työn ohella erityisesti kirkon tehtävä, kun meillä on työväkeä ja resurssit. Raamatun tunteminen pitäisi tietysti ensiksi aloittaa oman väen tämän asian sisäistämisestä, sillä eivät uskon asiat ole selvillä kaikille papeille ja eikä muillekaan työntekijöille tämän tutkimuksen mukaan. Nyt on vietetty Raamatun juhlavuotta, mutta näkyykö se kokonaiskirkossa missään. Pitäisi jättää evankeliumin kannalta epäoleellinen pois ja keskittyä oleelliseen. Ja, jos kansamme eläisi kymmenen käskyn mukaisesti, jota meidän pitäisi opettaa niin uskon, että elämämme olisi kaikin puolin onnellisempaa. Vaikka nelivuotiskertomus näyttää näin synkältä, sen ei saa lannistaa meitä, vaikka ei se tietysti olekaan kirkon koko kuva, niin kuin täällä on todettu. Työtä on tehtävä entistä painavammin ja rukouksella, niin kuin arkkipiispa täällä jo avajaispuheessa sanoi. Sillä, jos Jumala on puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan. Niin nelivuotiskertomusta kuin käsittelyssä olevaa toiminta- ja taloussuunnitelmaankin sävyttää enemmän kaikki muu kuin keskeisestä tehtävästä eli evankeliumin julistamisesta puhuminen. Siellä ovat huolena raha, verkko ja rakenneuudistus. Puitteita tarvitaan, mutta sisältö on sittenkin tärkeämpi. Monen mielestä, ja niin minunkin mielestä, on haitallista, että olemme kirkossa nostaneet enemmän puitteisiin liittyvät omatekoiset strategiat keskiöön, ohittaen Jumalan johdatuksen ja Pyhän Hengen työn. Kiitos.


Paluu