Puheenvuoro



Mäkinen Aulikki, edustaja

Otsikko:
Kirkon paikallistason rakenteita koskevan sääntelyn muuttaminen (Kirkkohallituksen esitys 3/2014)

Täysistunto:
Tiistaina 6 päivänä toukokuuta 2014 klo 12.30

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajat. Keskustelua seurakuntarakenteista käydään tänään vähän toisissa tunnelmissa kuin vuosi sitten. Kuntien pakkoliitoksia ei tule, ainakaan ihan heti. Siispä mieleen saattaa hiipiä ajatus, että ehkä meidän ei tarvitsekaan tehdä mitään seurakuntarakenteillemme. Pärjäämme ainakin hetken näinkin.

Uudistusta tehdään kuitenkin tulevaisuutta ajatellen, ennakoiden. Uudistuksessa ei ole kyse kuntauudistuksen tavoin seurakuntaliitoksista vaan talouden ja hallinnon järjestämisestä yhteistyöalueella eli seurakuntayhtymässä. Kuntien sote-uudistus ei muuta sitä tosiasiaa, että seurakuntien talous heikkenee edelleen. Siksi tämä uudistus ei ole kiinteästi sidottu kuntaliitoksiin vaan ennen muuta talouteen ja seurakuntien toimintaedellytyksiin.

Tämä uudistus on yksi vastaus siihen, millä rakenteilla seurakuntaelämä voi toteutua tulevaisuudessa koko maassa ja niin, että seurakunnat eivät ole vain palvelun tuottajia vaan myös yhteisöjä. Samalla se antaa mallin siitä, miten yhteisöt voivat säilyttää oman identiteettinsä ja omaleimaisuutensa.

Edessä oleva malli perustuu solidaarisuuteen, siihen, että kaikki seurakunnat osallistuvat yhteisiin talkoisiin. Toki suuret vakavaraiset seurakunnat pärjäävät omillaankin, osa verotuloillaan ja osa metsillään. Mutta kaikki eivät pärjää, eivät edes kaikki niistä, jotka ajattelevat vielä pärjäävänsä. Metsät eivät pelasta ainakaan itäisen Suomen ikääntyviä seurakuntia loputtomasti. Veronmaksajia on yksinkertaisesti aina vain vähemmän.

Taloudellinen vastuu heikommista seurakunnista jää aina jonkun maksettavaksi, usein keskuskaupunkien. Vastuu on kuitenkin yhteinen ja tuota vastuuta on kannetta yhdessä. Seurakunta uudistus on eräänlainen solidaarisuusmalli, jossa vahvemmat tukevat yhdessä heikompia. Siksi toivon, että tämä esitys kulkisi myötätuulessa, vaikka sitten pidemmin siirtymäsäädöksin.
Mitä kertoo kirkostamme ja teologiastamme se, jos rikkaat ja vakavaraiset seurakuntataloudet eivät halua olla auttamassa köyhempiä seurakuntia? Onko puhe solidaarisuudesta ja toinen toistemme kunnioittamisesta silloin vain pelkkää puhetta ja vähän tekoja?

Esitetty malli on hyvä solidaarisuuden malli tulevaisuutta ajatellen. Mutta esityksessä on yksi kohta, joka aiheuttaa ja herättää kysymyksiä. Alkuperäisessä esityksessä yhtymärovastiksi valitaan yksi yhtymän kirkkoherroista. Nyt tässä edessä olevassa esityksessä tästä on kuitenkin luovuttu. Miksi näin? Alunperin ajatuksena oli, että yhtymärovasti on seurakuntien ääni yhtymän hallinnossa, kuten yhteisin kirkkoneuvoston puheenjohtaja tällä hetkellä. Palveluorganisaationakin yhtymä nimittäin unohtaa helposti, kenen palveluksessa on, nimittäin seurakuntien. Mikäli yhtymärovasti valitaan toisin, hänen yhteytensä seurakunnan elämään jää väkisin ohueksi. Hänestä tulee helposti yhtymän mies tai nainen, ja seurakuntien ja seurakunnan toiminta ja tarpeet eivät enää kuulu riittävästi seurakuntayhtymässä. Eikö siis vielä kannattaisi palata tässä asiassa alkuperäiseen malliin?


Paluu