Puheenvuoro
Salmi Samuel
,
piispa
Otsikko:
Kirkkoherranvaalia koskevien kirkkolain, kirkkojärjestyksen ja kirkon vaalijärjestyksen säännösten muuttaminen (Kirkkohallituksen esitys 1/2009)
Täysistunto:
Maanantaina 4 päivänä toukokuuta 2009 klo 13.00
Teksti:
Arvoisa arkkipiispa, hyvät kirkolliskokousedustajat. Antaessaan kirkkohallitukselle tehtäväksi esityksen tekemisen kirkkoherran vaalitavan muuttamisesta välilliseksi vaaliksi, kirkolliskokouksen enemmistön kanta on luonnollisesti ollut kirkkohallituksen työskentelyn taustana. Etäältä katsottuna onkin näyttänyt siltä, että kirkkohallitus on asiassa toiminut saamansa tehtäväksiannon perusteella jokseenkin yksituumaisesti. Omaa kieltään tästä vaikutelmasta kertoo kansalaisreaktio tuoreeltaan kirkkohallituksen tekemän jälkeen 30.1.2009. Näin kirjoittaa eräs lukija oululaisessa sanomalehdessä: "Ovatko seurakuntalaiset valinneet väärin, kun kirkkohallitus haluaa ottaa heiltä pois pappinsa valinnan? Haluaako kirkkohallitus lisää kirkosta eroamisia?" Kansalaisen reaktio ilmentää käsitystä, että kirkkohallitus olisi toiminut asiassa laajan yksimielisyyden vallitessa ja itsenäisen roolin omaksuen. Tästähän ei kuitenkaan ollut kysymys. Yksituumaisuus koskee kirkolliskokouksen arvovaltaisen päätöksen toimeenpanemista. Kuitenkaan tilanne itse asian edistämisen kannalta ei ole ollut siinä määrin yksiselitteistä kuin kaukaa katsoen voisi päätellä. Taustalla on ollut vakuuttuneisuus siitä, että vaalitavan muutos ei ole yksinkertainen kokonaisuus. Siitä antoi viestin jo kirkolliskokouksen itsensä käymä taannoinen oma keskustelu asiasta.
Kirkkohallituksen jäsenenä olen luonnollisesti sitoutunut siihen, että kirkolliskokouksen antamat tehtävät tulevat käsitellyiksi tavalla, jota laki ja hallintomenettely edellyttävät. Tämä ei kuitenkaan estä itseäni henkilökohtaisesti, asian nyt tullessa kirkolliskokouskäsittelyyn valmisteltuna, ottamasta etäisyyttä valmisteltuun asiaan. Viittaan tässä kohden jo aiemmin kahdessa otteessa kirkolliskokoukselle esittämääni kantaan, ettei asiat ole ratkaistava vain yksiselitteisten suurten kaupunkien ja eteläisen suomen kokemusten perusteella. On olemassa myös pohjoissuomalainen kulttuuriperinne, joka on ollut vahvan kansanvaalin tukija. Äänestystilastot ovat myös tässä kohden puhuneet puolestaan. Näyttäisi lisäksi siltä, että nyt valmisteltu asia on tullut käsiteltäväksi ajankohtaan, jolloin syystä voi epäillä koko uudistuksen mielekkyyttä kirkon aseman ja uskottavuuden kannalta ajassamme. Ehdotus kansanvaalin poistamisesta on omiaan etäännyttämään kansalaisia edelleenkin siitä ajatuksesta, että kirkko on olemassa heitä varten ja, että heillä on mahdollisuus osallistua sen ratkaisuihin. Kuinka moni äänestäjä liittääkään oman sitoutuneisuutensa kirkkoon juuri niissä yhteyksissä, joissa nimeltä vaikuttaen on saanut tulla kuulluksi.
Kirkkoherran vaalin välillistäminen epäilemättä toisi lyhyellä tähtäimellä ratkaisuja suurten kaupunkien ja taajamien herättämiin kysymyksiin. Pitkällä tähtäimellä katkeaa yksi side seurakuntalaiseen, side, joita ei liiaksi ole esittää nykyiselläänkään. On sanottu, että välillisen vaalin etuna on valitsijoiden suurempi harkinta sen suhteen, miten seurakunnan johtoon saadaan mahdollisimman pätevä hakija. Samalla unohtuvat pienten yhteisöjen vallan keskittymien mahdollisuudet, joiden johdosta tuskin pätevyysnäkökohdat aina voittaisivat. Huoli mahdollisimman pätevän hakijan seuloutumisesta kansanvaalissa voittajaksi pienenee jo entuudestaan tärkeän tuomiokapitulin suorittaman ennakkoharkinnan johdosta. Tarvittaessa mahdollisuus tämän harkinnan edelleen kehittämiseen voisi olla hälventämässä kansanvaalia kohtaan tunnettuja pelkoja. Olisihan mahdollista edelleen painottaa johtamistaidollisen koulutuksen laatutason tärkeyttä nostamalla esimerkiksi hyväksyttävän johtamistutkinnon pistetasoa kirkkoherran virkaa silmällä pitäen. Toinen tapa, tai rinnakkainen, voisi olla muutenkin yhteiskunnassa jo laajan psykologisen testauksen soveltaminen hakuprosessiin.
Kirkkoherran vaalitapaa muutettaessa olisikin selkeästi nähtävä nykyisen mallin etuus ja toimivuus, jota vaalitapaa edelleen kehittämällä ajankohtaiseksi voitaisiin tehostaa seurakuntalaisten ja seurakuntien, sekä viimekädessä myös virkaa hakevien etuja. Juna välillisen vaalin puolesta seisoo nyt jo väärällä asemalla. Matkustajien tulisi avata ikkunat ja tarttua laiturilla olevien seurakuntalaisten käteen ja edelleen yhdessä kehittää kirkkoa kaikilta osin niin, että tavallisen ihmisen kuulo- ja näköetäisyys säilyisivät toimintaa määräävinä tekijöinä.
Paluu