Puheenvuoro



Kemppainen Raili, edustaja

Otsikko:
Yleisvaliokunnan mietintö 1/2005 kirkon nelivuotiskertomuksesta Suomen evankelis-luterilainen kirkko vuosina 2000 - 2003

Täysistunto:
Tiistaina 10 päivänä toukokuuta 2005 klo 13.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvä kirkolliskokous. "Olkaapa jämäkämpiä siellä", kehotti yksi eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan jäsen yleisvaliokuntaamme. Niinpä. Nyt voidaan todeta tässä vaiheessa, että tämän aamupäivän keskustelut ovat ainakin olleet jämäköitä, vai mitä mieltä itse olette? Näyttää siltä, että haasteita ei kirkoltamme todellakaan puutu. Muutokset seuraavat toisiaan yhä nopeutuvilla sykleillä, ja kirkko joutuu ottamaan kantaa omista lähtökohdistaan erilaisiin arvoihin ja niiden sovelluksiin (bioeettisiin probleemoihin, ympäristökysymyksiin, ihmisoikeuksiin jne.) niin kuin täällä nyt parina päivänä jo rohkeasti on tehty. Samalla kirkko omien uhkakuviensa edessä etsii tasapainoa alueellisten erojen keskellä ja toiminnallisten tarpeiden puristuksessa. Nelivuotiskertomus "Kirkko muutosten keskellä", joka teillä tietenkin kaikilla on mukana, niin kuin opettajana minun tulee aina sanoa, on laaja ja asiapitoinen, sisällöltään selkeä ja helppolukuinen esitystyyliltään. Ja toden totta se sisältää mielestäni sellaisen tietopaketin kirkkomme toiminnasta, että soisin sen olevan niin laajassa luennassa kuin mahdollista. Jos ette itse nyt tarvitse tuota kirjaa, niin olkaa niin hyviä, että panette sen kiertämään: lahjoitatte sen vaikka lähiuskonnonopettajalle.

Valiokunta on mietintöä valmistellessaan päätynyt paitsi ihastelemaan mennyttä työmäärää, tähyämään hieman eteenpäin. Siksi olemme kuulleet valmistelun aikana yllättäviäkin tahoja. Pienen vihjeen pohjalta olimme Kirkkohallituksessa kokoontuneina tämän mietinnön tiimoilta ja sinne saimme järjestetyksi eri asiantuntijoita kuultavaksi; mieluusti he tulivatkin. Henkilökuntapuolelta esimerkiksi uskontokasvatussihteeri Pekka Y. Hiltunen valotti eurooppalaista dimensiota. Kun muistetaan se, että tässä vaiheessa vielä ei ollut Roomassa tapahtunut mitään, eikä sieltä kuulunutkaan vielä yhtään mitään, niin me kävimme hyvän keskustelun siitä, millä tavalla senhetkisesti eli helmikuun alussa näyttäytyi esimerkiksi Suomen luterilaisen kirkon kohta ja protestantismi eurooppalaisessa uskontokentässä. Tosin keskusteluihin liitettiin sellainenkin kysymyksen asettelu, mistä mahtaa johtua se, että "Da Vinci-koodi" yht'äkkiä räjähdysmäisesti eurooppalaisessa tilanteessa nousi liki luetuimpien kirjojen joukkoon. Nythän, niin kuin olette huomanneet, BBC on tehnyt ansiokkaan dokumentin, joka Suomessakin on tullut ulos viime viikolla ja viime sunnuntaina, vastaiskuna tälle "Da Vinci koodille" ja tuonut siinä esille ne virheet myöskin, mitä tuossa kirjassa kaiken kaikkiaan on. Pahoin vain pelkään, että vastadokumentti on jäänyt katsomatta aika monelta, jotka asiaan joutuvat kenties apologeettisesti vastaamaan.

Lääketieteen tohtori Sakari Jokiranta edusti nuoria perheitä, vaikka itse määritteli itsensä keski-ikäiseksi jo tietenkin, koska hän alkaa lähestyä neljääkymmentä; johan se on keski-ikä. Hän kertoi omasta Australian protestanttisen kirkon kokemuksestaan ja lähinnä tämmöisestä perheen jumalanpalvelusten luonteesta siellä. Oikeastaan siinä asiassa ei sillä tavalla tullut läheskään niin paljon uutta, mutta huomasin, ja nyt ihan henkilökohtainen kannanotto, häkellyin sisäisesti kyllä sellaista pientä ilmoitusta, jonka hän sivulauseella sanoi kertoessaan kotiintulo-ongelmista, että kun hän sitten perheineen pienten lastensa kanssa oli tämmöisessä perheitten raamattupiirityössä, niin he eivät löytäneet kokoontumispaikkaa Helsingin alueelta seurakuntien toimitiloista siinä vaiheessa, kun näitä nuoria perheitä oli niin paljon, että he eivät mahtuneet kenenkään kotiin enää. Voiko tämä tosiaan olla totta? Olisiko hän kysynyt väärältä ihmiseltä, en tiedä, mutta sinne takapenkille tämmöinen kummallinen tieto.

Kirkkoherra Matti Piispanen valotti kahta asiaa. Toinen niistä oli se, millä tavalla maallikoitten työskentely pienen seurakunnan työntekijöiden rinnalla voidaan "normaalistaa". Sillä tavalla, että hän kauniisti puhui maallikoista työtovereina. En yhtään ihmettele, että hänet on valittu vuoden papiksi pari vuotta sitten. Mutta vakavasti sanoen, hän myöskin kertoi siitä, millä tavalla Hollolan tienoolla seurakuntien yhdistämisajatukset ja yhteistyö kaiken kaikkiaan eteni.

Professori Jouko Talonen toi arvokkaan lisän, kun hän piipahti Kirkkohallituksessa kertomassa omalta asiantuntijataustaltaan herätysliikkeitten vaikutuksesta Suomessa, ja professori Juha Pentikäisen näyttelyssä ja myöskin teologian opiskelijoitten luennolla saimme vierailla. Huhtikuun alussa tapasimme myös professori Esa Saarisen, joka systeemiprofessuurinsa kautta jonkin verran tarkasteli kirkkoa. En malta olla kertomatta, että pienehkössä luennossaan, jossa hän kyllä otti esille monenlaisia asioita, hän toi esille sen, että kirkolla on varsin vahvat, tai hän taisi sanoa, että tosi mahtavat dynaamiset elementit. Kieli, jota hän käyttää, on myöskin hyvin dynaamista. Hän siis sanoi, että dynaamiset elementit ja sitten hän sanoi: "Teillä on kirkot ja teillä hautausmaat!!" Siis: teillä on kirkot ja teillä on hautausmaat. Myönnän kyllä, että se aiheutti pienen mietiskelyn siitä, että kirkothan meillä on ja ne ovat suomalaiseen tyyliin kiinni silloin, kun niihin haluaa mennä ja hautausmaat meillä on, mutta ne synnyttävät kirkolliskokouksen kannalta enemmän ongelmia kuin mitä niiden sanoma olisi. Nyt filosofi Saarinen toi siinä kohti esille sen, että hänen taiteilijatuttavistaan hyvin monet ovat kirkkofriikkejä ja ovat halukkaita menemään kirkkoihin sisälle hiljentymään. Tämä on tulevaisuustutkimuksen mukaisesti yksi tulevaisuuden trendi. Ihmiset haluavat löytää paikan, joka paikkana jo synnyttää pyhyyden tunteen ja jossa on helpompi hiljentyä. Hautausmaitten osalta ihminen panee suunsa kiinni, koska kukaan ei voi kävellä Jumalan puutarhassa muistamatta mikä hänen loppunsa on. Ehkä meidän täytyy nyt tämä kaikki ottaa siltä kantilta, että ei olekaan kysymys tällaisesta hautaustoimilain pieleen menosta, vaan ehkä me on unohdettu joitain perusasioita.

Valiokunta on siis tähän mietintöönsä liittänyt hallintovaliokunnan ja talousvaliokunnan lausunnot. Olisin niistä ihan muutamiin seikkoihin viitannut. Hallintovaliokuntahan on käsittelyssään ylittänyt vuoden 2003 rajan, niin kuin huomaatte, ja tässä lausunnossaan toteuttanut pikkuisen toisenlaista formaattia, kuin mihin ehkä on totuttu. Se olkoon nyt virkistykseksi, eikä ollenkaan millään tavalla moitteeksi tarkoitettu. Valiokunta fokusoi tässä mietinnössään vain muutamia asioita. Nelivuotiskertomuksen viimeisessä luvussa, neljännessä luvussa, on koottu tärkeimpiä kehitystrendejä jo valmiiksi, ja valiokunta haluaa nostaa nyt muutamia asioita esille. Yksi niistä on perhetyön merkitys ja siitä me olemme täällä nyt puhuneet monelta kantilta. Siihen liittyy myöskin se, millä tavalla tämmöiset nuoret aikuiset voidaan kohdata ja nimen omaan kysymys on rajattu siltä kantilta, että me emme voi ehkä ihan koko maailmaa kenties parantaa antamalla erilaisia lausuntoja, ja ehkä meidän on syytä kirkkona pysytellä kirkkona sillä tavalla, että julistuksellinen elementti ja evankeliumin julistaminen on se ykkösasia. Tällä tavalla perhetyö on yksi niistä asioita, jota kannattaa mietiskellä.

Nelivuotiskertomuksessa on otettu vertailukohteeksi tilastollisesti päiväkerhotyön asema, josta sanotaan, että se on heikentynyt, etenkin kun tarkastellaan siihen osallistuvien 4-6-vuotiaitten prosentuaalista osuutta. Mutta samalla on laajentunut esiopetus ja sen seurauksena päiväkerho kohdistuu yhä enemmän 4-5-vuotiaisiin ja heistä tavoitetaan peräti puolet. Resursseja on siirtynyt seurakunnissa yllättävän joustavasti koululaisten iltapäiväkerhotoimintaan, joka puolestaan on vahvalla kasvu-uralla. Valiokunnan mielestä tässä kohti on pikkuisen varpaisillaan. Yhteistyö yhteiskunnan kanssa aina tärkeätä ja kirkon on kuitenkin katsottava omista lähtökohdistaan käsin tätä asiaa. Valiokunta pikkuisen empien suhtautuu sellaiseen yhteistyöhön ja yhteistoimintaan ja iltapäiväkerhojen mukaan ottamiseen, joissa kirkko tekee semmoisia sopimuksia yhteiskunnan kanssa, että okei, emme puhu uskontokasvatuksesta tässä kohti. Eli valiokunnan mielestä kirkon ei tarvitse olla yhteiskunnallisen toiminnan jatke, ellei se sovi sen omiin päämääriin. Sitten on toinen asia, jos arvotetaan asia siltä kantilta, että tehdään se asia lasten parhaaksi ja päädytään siihen ratkaisuun, että se tukee paikallista perhetoimintaa. Tämä sen takia, ettei nyt jäisi kovinkaan kauheasti vääriä käsityksiä siitä, mitä valiokunta tarkoittaa.

Kansankirkon statuksen säilyttäminen nähdään yhdeksi äärimmäisen tärkeäksi asiaksi. Sitä painotetaan senkin takia, että jos mietitte mitä tahansa sellaista yhdistystä, joka kattaisi näin laajan jäsenverkoston kuin mitä meidän kansankirkko ja jonka toiminnan laajuus on näin mieletön, niin sellainen yhdistys voisi olla monella tavalla esimerkkinä. Puhutaan kirkosta, johon me kuulumme ja jonka jäsenistö on kuitenkin massiivinen, jos sitä katsotaan minkä tahansa professuurin tai systeemiteoreetikon kautta ja silmälasien läpi, niin se on ihastuttava. Sen takia voidaan lähteä siitä myönteisestä kannanotosta, mikä tähän asiaan liittyy. Kansankirkon statukseen liittyy myöskin se, että on haluttu nostaa esille ehkä semmoisena varotoimenpiteenä, ehkä se on ylivarovaisuuttakin, mutta haluttu nostaa esille se, että herätysliikkeet ja järjestöt ovat osa kirkkoamme. Monissa projekteissa on mietitty esimerkiksi seurakuntien yhdistymistutkimuksessa sitä, millä tavalla voidaan paikata sitä vajetta, joka syntyy, kun seurakunnissa ei ole varaa ehkä palkata ihan kaikkiin osatoiminta-alueisiin omaa työntekijää, niin siinä vaiheessa tietenkin aina muistetaan maallikkous ja sille on tilausta. Samalla tavalla valiokunnassa puhuimme herätysliikkeistä sellaisena ilmiönä, joka tuo rikkautta seurakuntiin, myöskin niin, että niitten nuorisotoiminta voi parhaimmillaan rikastuttaa seurakunnan elämää ja esimerkiksi tuoda lähetysjärjestöille uusia lähetettäviä ja koulutukseen rekrytoitavia nuoria. Monet näistä herätysliikkeisiin ja lähetysjärjestöihin sitoutuneista ovat paikkakunnan aktiivisinta porukkaa. Valiokunta haluaa kysyä, mahtaisiko olla niin, että tämmöistä näkökulmaa kannattaisi rummuttaa jossakin vaiheessa myönteisesti ja pikkuisen enemmän.

Tämä liittyy siihen asiaan, että joillakin paikoilla on varmaan ollut hämmennystä ehkä erilaisten ylilyöntien kanssa. Valiokunta tahtoo nyt tässä kohti juuri muutosten nopeasyklisyydenkin takia nostaa esille sen, että kirkolle ei ole ollut eduksi, ettei se kykene ratkaisemaan itse omia kiistojaan. Me emme voi enää lähteä siitä liikkeelle, että nyt niin kuin ensimmäiset 100 vuotta aika hoitaa asiat, ehkä niinkin käy ja varmaan käykin. Mutta ei voida lähteä myöskään siitä, että joku sanelee nykyisenä aikana jollekin toiselle mielipiteet. Tässä kohtaa en ota yhtään tippaa sen enempää kantaa, totean vain, että valiokunnan mielestä kirkon on syytä etsiä sovittelevia ja rakentavia ratkaisumalleja eri kiistakysymyksiin niin, että ihmiset kokisivat kirkkonsa edelleen omakseen ja löytäisivät siinä turvallisuuden, rauhan ja anteeksiantamuksen. Ja nähdäkseni kirkko, joka itse on rauhan ja rakkauden tyyssijaksi ilmoittautunut, voi opetella neuvottelutaitojaan niin paljon, että se kykenee neuvottelemaan myös omien herätysliikkeittensä ja lähetysjärjestöjensä kanssa.

Valiokunta kiinnittää huomiota myös siihen, että kirkkohallituksen koordinoima strateginen työskentely tällä toimintakaudella on ollut tosi mittavaa ja se lausuu huolensa siitä, millä tavalla nämä strategiset asiakirjat pääsevät vaikuttamaan toimintaan, ja sen takia odotetaan strategia-asiakirjojen arvioimista aikanaan.

Kaiken kaikkiaan nelivuotiskertomus "Kirkko muutosten keskellä" on 10+. Sen takia valiokunta toivoo, että arvoisa kirkolliskokous voisi käydä keskustelua, ei lähetekeskustelua tässä tapauksessa, vaan keskustelua myös tästä mietinnöstä ja nimen omaan tästä "oppikirjasta", sanoisinko nyt näin. Tämän perusteella yleisvaliokunta esittää ponnet, jotka mietintöön on merkitty, ja esittää, että kirkolliskokous päättäisi merkitä tämän kirkon nelivuotiskertomuksen tiedoksi ja pyytää sittemmin kirkon tutkimuskeskusta laatimaan kirkon nelivuotiskertomuksen vuosilta 2004-2007. Näillä sanoilla jätän mietinnön kirkolliskokouksen arvioitavaksi.


Paluu