Puheenvuoro



Vahtola Kai, vt. kirkkoneuvos

Otsikko:
Kyselytunti

Täysistunto:
Keskiviikkona 6 päivänä toukokuuta 2009 klo 15.30

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja. Tässä edustaja Grönlundin kysymyksessä on varsin pitkä kuvaus, en käy sitä nyt lukemaan. Kysymyksen ydin on siinä, että kirkon erityistehtävissä toimivien kirkon työntekijöiden yhteystietoja ei ole luotettavalla tavalla käytettävissä esimerkiksi tutkimuksiin tai selvityksiin tai yhteydenottoihin. Kirkkohallituksella ei ole todella olemassa kattavaa ajantasaista yhteystietorekisteriä tai luetteloa erityistehtävissä olevista seurakuntien työntekijöistä. Käytännössä tällaisen rekisterin ylläpito olisi vaikeaa, koska seurakunnilla ei ole velvollisuutta ilmoittaa tiedoista kirkkohallitukselle. Toisaalta on todettava, että eräässä mielessä tuomiokapituli olisi kirkkohallitusta parempi paikka yhteystietojen käsittelyyn, jos sellaiseen järjestelmään muuten olisi mahdollisuutta. Kirkkohallituksen toiminnallisella osastolla sen eri yksiköissä ja niiden yksiköiden asiantuntijasihteereillä on kuitenkin olemassa varsin kattavat yhteystiedot omien työalojensa työntekijöistä, kuten esimerkiksi päihde-, erityisnuorisotyö, maahanmuuttaja- tai oppilaitostyöntekijöistä. Näitä luetteloita pyritään käytettävissä olevin mahdollisuuksin pitämään yllä ja päivittämään, koska ajantasaisuus myöskin toiminnallisen osaston eri yksiköissä ja niiden työalavastaavilla on oleellisen tärkeää.


Paluu