Puheenvuoro



Steffansson Rolf, ombudet

Otsikko:
Kirkon virkaan valmistuvilta edellytettävä missiologian tuntemus, yleisvaliokunnan mietintö 5/2016 edustaja-aloitteesta 2/2016

Täysistunto:
perjantaina 11 päivänä marraskuuta 2016 klo 9.15

Teksti:

Ärade ordförande, bästa kyrkomötesdelagater. Myös minä yhdyn kiitoksiin, ja minulle on erittäin suuri ilo todeta, että yleisvaliokunta on käynyt laajan keskustelun missiologiasta. Kun puhumme kirkon missiosta tai kirkkona osana Jumalan missiota, silloin liikumme ydinasioissa. Viittaan näihin edellisiin keskusteluihin kirkon tulevaisuudesta. Näissä on myös puhuttu kirkon perustehtävästä, joka on todistuksen tuominen Jumalan rakkaudesta. Sanon ensimmäisenä, että tuen valiokunnan linjausta ja toivon, että piispainkokouksessa keskustellaan siitä, millaista missiologiaa kirkossa tarvitaan ja kuka sitä tarvitsee.

Haluan sanoa muutaman asian näihin perusteluihin, jotka luin suurella kiinnostuksella. Ensimmäisenä olisin toivonut selkeää viittausta kirkon kansainvälisen työn peruslinjaukseen, joka on äskettäin kirjoitettu. Sitä asiakirjaa valmisteltiin aika laajana työskentelynä ja siinä otetaan kantaa siihen, mitä lähetykseen tai missioon sisältyy. Kun tällainen asiakirja on olemassa, olisi hyödyllistä ja tehokasta käyttää sitä. Toiseksi huomautan, että perustelut nostavat esille niitä puolia, mitä meidän missiokeskustelussa on, ja tämä on hyvin tärkeä keskustelu kirkossa. Joillekin lähetys on enemmän rajoittunut evankeliointiin, joillekin se on enemmän kokonaisvaltaista. Pidän tärkeänä, että tämä keskustelu jatkuu. Itse asiassa ajattelen, että keskustelu juuri nyt on huolestuttavan hiljaista. Kiinnitän huomiota siihen - tämä on nyt esimerkki - että lähetys perustuu Kristuksen lähetyskäskyyn. Omasta mielestäni Matteuksen evankeliumin loppusanat kiteyttävät tehtävää, mutta tehtiinhän lähetystä jo ennen kuin Jeesus näitä sanoja lausui. Opetuslapsia lähetettiin parantamaan sairaita, ajamaan pahoja henkiä ulos ja julistamaan, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Tämä on se tehtävä, mihin meidät lähetetään myös tänä päivänä. Toisia kiteytyksiä ovat Jeesuksen sanat "Niin kuin Isä on minut lähettänyt, lähetän minä teidät" ja "Herran henki on minut lähettänyt julistamaan hyvät uutiset köyhille, vangituille heidän vapautensa saamista ja sokeille heidän näkönsä saamista". En tästä paikasta harrasta raamattukritiikkiä mutta totean, että kirkon perustehtävä olisi olla osallistuminen Jumalan missioon myös jos Matteuksen lähetyskäskyä ei olisi olemassa. Nyt se helpottaa mission määrittelemistä.

Varsinaisena ongelmana meidän keskustelussa pidän lokeroitumista. Olemme tässä viitanneet etelän kasvaviin kirkkoihin. Etiopian Mekane Jesus -kirkon entinen johtaja, Itefa Kobeno sanoo, että kirkko on kuin lintu, joka lentää kahdella siivellä; nämä siivet ovat julistus ja palvelu tai diakonia. Jos ei molempia siipiä ole, kirkko ei pysy ilmassa. Yksi etelän kirkkojen kasvun salaisuus on, että kirkon missiota kaikissa sen ulottuvuuksissa pidetään yhdessä. Ja tämä näkyy myös Suomen lähetyshistoriassa. Meidän paras käyntikorttimme on se työ, mitä on tehty Namibiassa, joka on johtanut Namibian evankelisluterilaisen kirkon syntymään. Lähetystyöhön sisältyy kielen kehittäminen, koulutoiminta, Onandjokwen sairaalan rakentaminen, kirkkojen rakentaminen ja julistaminen. 60-luvun keskustelussa oli tahoja, jotka halusivat erotella sitä, mitä tästä työstä oli lähetystä ja mitä jotain muuta. Tosiasiallisesti on niin, että missä lähetys on toiminut kokonaisvaltaisesti, kirkko on kasvanut ja se on tuottanut hyvää hedelmää yhteiskunnassa. Myös Suomen Lähetysseurassa näkyy, että missä missiota on kavennettu, ei ole myöskään kasvua. Tässä ehkä annan myös pienen piikin meidän systemaatikoille, joilla on aika iso tarve lokeroida kaikkea. Todellinen elämä ei mahdu lokeroihin.

Perusteluissaan valiokunta on huolissaan nuorten pappien ja nuorten työntekijöiden vähenevästä kiinnostuksesta lähetystyöhön. Varmasti tähän on monenlaisia syitä ja teologiset huolet ovat aiheellisia ja vakavia. Mutta itse ajattelen myös, että yksi syy on lokeroituminen. Kun lähetystyötä rajataan, joku rajautuu aina ulkopuolelle. Kirkon työntekijälle tulee mahdolliseksi sanoa, että "sinä et tee missiota" tai että "me emme tee missiota, me emme ole osa kirkon missiota". Missiologian pitää tukea jokaista kirkon jäsentä näkemään, miten hän omilla lahjoillaan voi osallistua ilosanoman jakamisessa. Salissa istuu Jukka Harvala, joka on opettanut matematiikkaa Kidugalassa; näin kai se oli, Jukka? Ehkä jonkin määritelmän mukaan tämä ei olisi lähetystyötä. Tosiasiallisesti on mahdotonta sanoa, että hänen sanojensa ja tekojensa kautta uskoa ei olisi syntynyt. Ehkä lähetys ei kiinnosta osaa papeista, koska emme ole pystyneet sanoittamaan, miten heidän lahjansa liittyvät missioon. Kun Jeesus herätti Nainin lesken pojan ilman ehtoja ja syrjimättä ja ilman paljoja sanoja, oliko siinä kysymys missiosta vai jostakin muusta? Ja kun hän kysyi Betesdan rammalta mieheltä, mitä hän haluaisi, että Jeesus tekisi hänelle - syrjimättä ja ehtoja asettamatta - oliko siinä kysymys missiosta vai jostakin muusta? Kuitenkin molemmissa tapauksissa usko ja kiitollisuus syntyivät. Olen monesti keskustellut ja kuunnellut piispa Peuraa, joka on muistuttanut siitä, että uskoa ja rakkautta pitää pitää yhdessä myös lähetyksessä. Rivien välistä luen, että valiokunta on paininut tämän asian kanssa ja yrittänyt pohtia sitä, miten se tapahtuu. Eräs pelko Suomen keskustelussa on, että jos kaikesta tulee lähetys, ei mikään ole lähetystä. Minä näen sen vaaran, että jos määrittelemme lähetyksen ja missiologian liian kapeasti, niin että sitä voidaan väärin ymmärtää käännyttämistoiminnaksi, siihen sitoutuneiden kirkon työntekijöiden määrä tulee vähenemään myös tulevaisuudessa. Missio on kirkon olemus, ja toivon, että kaikin puolin piispainkokous myös pohtii, miten edistytään missiologiassa niin, että kaikki kirkon jäsenet löytävät paikkansa Jumalan missiosta. Kiitos valiokunnalle, joka puheenjohtaja Korhosen suulla haluaa kehittää koko kirkon missionaarista olemusta.



Paluu