Puheenvuoro



Viitala Ritva, edustaja

Otsikko:
Uutta diakonivirkaa koskevien säännösten lisääminen kirkkolakiin ja kirkkojärjestykseen, lakivaliokunnan mietintö 5/2015 kirkkohallituksen esityksestä 1/2015

Täysistunto:
Torstaina 5 päivänä marraskuuta 2015 klo 15.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajakollegat.

Onko aika ajanut vääjäämättömästi ohi tämän kirkon virkamuutoksen kohdalla? Kuka enää muistaa alkuperäiset motiivit ja lähtökohdat? Mitä on oikeasti lähdetty tavoittelemaan ja mitä on yritetty saavuttaa? Olemme tämän esityksen myötä joutuneet jälleen kerran näitä asioita pohtimaan. Uudistuksen lähtökohta sijoittuu ajankohtaan, jolloin ensimmäiset nuoriso-ohjaajat kirkossa alkoivat ikääntyä ja jaksaminen työssä eläkeikään saakka alkoi mietityttämään. Moni kouluttautui diakoneiksi ja pystyivät näin jatkamaan kirkon työssä työalavaihdoksen avulla. Minulla on herännyt siis ajatus, onko virkauudistus yksi keino kirkon henkilöstöhallinnon hoitamisessa. Onhan totta, erityisesti nykyään, että mitä pitemmän työuran työntekijä tekee, sen parempi. Ennen aikainen eläkkeelle, työkyvyttömyyseläkkeelle, jääminen on iso taakka niin yksilölle itselleen, työnantajalle kuin koko yhteiskunnalle. Työtehtävät asettavat rajoitteita erityisesti meidän ihmisten ikääntyessä ja etenkin, jos sairaudet rajoittavat työkykyämme. Työnantajalle on edullisinta mahdollistaa työn uudelleen järjestelyt tai uudelleen kouluttaminen, jotta työntekijä voi jatkaa työelämässä. Yhteiskunnan ja myös kirkossa tapahtuneet muutokset ovat muuttaneet seurakuntien työtä. Mitä tällä muutoksella halutaan ja saavutetaan nyt, vuonna 2015? Lähes 50 vuotta prosessin alkamisesta?

Esityksessä on kuvattu, mitä uusia tehtäviä, velvollisuuksia ja oikeuksia virkauudistus toisi työntekijöille. Kentällä, siis seurakuntatyössä, työ pitkälti on jo kuvatunlaista. Seurakunnissa on vastattu eteen tulleisiin haasteisiin näiden kuluneiden vuosien aikana. Ei ole jääty odottamaan, vaan on ryhdytty toimimaan. Työtehtäviä on muokattu tarpeenmukaisesti ja työtä on jaettu eri työntekijöille. On kuitenkin muistettava se, mikä luontuu yhdelle, ei ole ominaista kaikkien kohdalla. Uutta olisi selkeästi hallinnollinen edustuksellisuus niissä kirkon toimielimissä, joissa uuteen virkaan sisällytetyt työntekijäryhmät eivät aikaisemmin ole olleet edustettuna. On yritetty vuosien varrella selvittää näiden eri ammattiryhmien tuntoja kyseisen uudistuksen suhteen. Saatu palaute on moninaista, on odotuksia, pelkoja ja ennen muuta turhautumista pitkään prosessiin. Mutta onko todella selvitetty nykytilannetta ja sitä, haluaako nykyinen kenttäväki tai tulevat uudet työntekijät siirtyä ja kouluttautua nyt kyseessä olevaan virkaan? Siis kouluttautua ammattiin, jossa tahtoo sitoutua kirkon virkaan eliniäksi. Miten kirkko työnantajana onnistuu saamaan jatkossa tällaisia uusia työntekijöitä?

Työ tässä prosessissa tulee jatkumaan. Mielestäni jatkossa on kuitenkin arvioitava yksilötasolla, vaikuttaako tämä uudistus todellakin työntekijöiden ammatilliseen identiteetin muodostumiseen, tai yleisesti, millaista lisäarvoa se voisi tuoda ammattikunnalle tai -kunnille. Millaista arvoa ja etua se toisi toteutuessaan kirkolle? On rehellisesti kuitenkin todettava, aika on tehnyt tehtävänsä. Odottaessamme, toteutuuko tämä uudistus, työ kentällä on jatkunut ja jatkuu. Onko aika antaa asialle rauha ja päästää lapsesta, joka on kasvanut, irti? Nostaa katse kohti tulevaisuutta ja antaa tuulen puhaltaa. Hengen tuulen puhaltaa ja viedä kohti uutta kasvua.


Paluu