Puheenvuoro



Korhonen Johanna, edustaja

Otsikko:
Kirkon virkaan valmistuvilta edellytettävä missiologian tuntemus, yleisvaliokunnan mietintö 5/2016 edustaja-aloitteesta 2/2016

Täysistunto:
perjantaina 11 päivänä marraskuuta 2016 klo 9.15

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät työtoverit. Tämän puheena olevan aloitteen taustalla oli aloitteentekijöiden kysymys tai huoli siitä, onko kirkon työssä olevilla ja työhön valmistuvilla ja tulevilla erityisesti papeilla ja nuorisotyönohjaajilla riittävä missiologinen osaaminen ja valmiudet. Se oli tämän aloitteen lähtökohta. Me ollaan valiokunnassa käyty tästä asiasta laajaa keskustelua, joka tietysti osoitti meille itsellemme sen, miten isoista ja perustavanlaatuisista asioista onkaan kysymys. Meidän piti tietysti ensi selkiyttää käsitteitä, ja tämä missiologiahan oli toki sitten jo semmoinen sana, mistä piti ensin määritellä, että mistä me oikein puhutaan. Samalla sanalla voidaan tarkoittaa niin monia asioita. Sillä voidaan viitata uskontojen rajapinnassa tapahtuvaan vuorovaikutukseen ja sen tieteelliseen tutkimukseen. Sitten sillä voidaan viitata kirkon ihan käytännölliseen lähetystyöhön, sillä voidaan viitata oppilaitosten tarjoamaan opetukseen ikään kuin oppiainemielessä tästä asiasta. Sitten sillä voidaan viitata koko kirkon olemiseen, kirkon perusolemukseen lähetettynä, lähetettyjen ihmisten yhteisönä. Kuten huomaatte, tämä on niin valtava aihekenttä, että meidän piti sitten tätä jotenkin rajata, että no hyvä, mistä me nyt puhutaan, että puhutaanko me opintopisteistä jossakin oppilaitoksessa tai jonkin kurssin järjestämisestä vai puhutaanko me sitten näistä paljon suuremmista ja vähän eri ulottuvuudella olevista asioista. Yritimme parhaamme jäsentääksemme tätä asiakokonaisuutta. Ja hyvin kiinnostuneena kuuntelin valiokuntani jäsenten puhetta tästä asiasta ymmärtääkseni sitä, että miten itse kukin sen jäsentää ja hahmottaa. Me ensin puhuimme aika paljonkin tästä itse huolesta, että kuinka suuri huoli on kysymyksessä ja minkälainen huoli ja mihin se kohdistuu ja miten eri jäsenet sen kokivat. Siinä toki eri ihmiset jäsentää asiaa eri tavoin. Jonkun mielestä on syytä olla vakavasti huolissaan lähetyksen tilasta kirkossamme, joidenkin toisten mielestä taas tilanne on ihan ok ja osaamista on ja tahtoa on ja asenteita ja asiat menevät ihan hyvin. Yksimielisiä olimme siitä, että aina voi tehdä paremmin. Tämä olikin toki sitten tie eteenpäin tässä asiassa.

Eli kun aina voi tehdä paremmin, niin mitä sitten voidaan tehdä vielä tämmöisen hirveän laajan aihekentän kanssa. Me olemme hyvin yksimielisiä siitä, että tässä muuttuvassa tilanteessa, jossa kirkko nytkin elää, missionaarinen ajattelu on tullut entistä tärkeämmäksi. Jäsenmäärä vähenee kirkossa, sitten meille tulee Suomeenkin paljon ihmisiä muista maista ja me havaitsemme yhtäkkiä olevamme rajapinnoissa ihan kotikonnuillamme, eli kirkko on tämmöisessä tilanteessa sekä kotimaassa että koko maailmassa, jossa tämmöisen ajattelun kirkastamiselle on tarvetta ja kysyntää.

Sitten me totesimme ihan arkisella tasolla, että missä tarvittavaa osaamista ja asennetta ja käytännön työtaitoja ja työvalmiuksia voi sitten omaksua. No niitä voi tietysti omaksua koulutuksessa, siis peruskoulutuksessa työtehtäviin. Sitten niitä voi omaksua työssä ja työn yhteydessä ja erillisissä jatko- ja täydennyskoulutuksissa. Kuulemiemme asiantuntijoiden perusteella pääsimme siihen ymmärrykseen, että kirkon työntekijöille on tarjolla kyllä kirkon koulutuskeskuksen ja hiippakuntien ja lähetysjärjestöjen järjestämää monenlaista koulutusta, täydennyskoulutusta, kursseja, teemapäiviä. Sellainen työntekijä, joka haluaa perehtyä, se kyllä saa tätä oppia. Samaten totesimme, että peruskoulutuksen tasolla näyttävät yliopistot tai korkeakoulut tai ammattikorkeakoulut tarjoavan kyllä monenkinlaista opetusta, että siitä ei ole asia kiinni. Me hankimme näitä tietoja kuulemalla asiantuntijoita, jotka on tässä mietinnön alussa lueteltu ja lisäksi kysymällä kaikkien hiippakuntien hiippakuntadekaaneilta sähköpostitse, mitä ajatuksia heillä oli heidän hiippakuntansa alueella toimivien ihmisten valmiudesta ja osaamisista tämän aihealueen kysymyksissä ja olisiko heillä kehittämisehdotuksia. Samaten me kysyimme kaikilta kirkkomme virallisilta lähetysjärjestöiltä ideoita, mikä olisi niiden oma rooli, miten ne voisivat sitä kehittää ja mitä ideoita he tarjoaisivat sitten koko kirkon käyttöön.

Näistä monenlaisista vastauksista, joita tuli hyvin monen tyyppisistä näkökulmista myös, me yritimme synteesiä muodostaa. Meille kirkastui käsitys siitä, että niin kuin kaikilla elämän aloilla niin lähetysosaamisenkin alueella tilanteet vaihtelevat hiippakunnittain ja henkilöittäin aika paljon. Sen lisäksi, että vaihtelee paljon se, miten itse kukin tilanteen kokee. Tämä on hyvin moniulotteinen tematiikka. Meillä on paljon työntekijöitä, joilla on hyvä käsitys ja kokemus missiologiasta - puhutaan sitten tieteestä tai puhutaan käytännön lähetystyöstä tai puhutaan identiteettiasiasta kirkkona. Sitten on ihmisiä, joilla se sama osaaminen on ohuempaa riippuen henkilökohtaisesta harrastuneisuudesta ja kokemuksista ja miten elämä on siihen asti mennyt ja mitä kaikkea on elämässään ja työssään tehnyt. Käsitykset siitä, mikä on lähetyksen arvo ja merkitys kirkossa, vaihtelevat jonkin verran ja hirveän olennaista on kyllä huomata se, että vastaukset riippuvat yleensä hyvin paljon siitä, mitä kysytään. Kysymyksen muotoilu voi jo vaikuttaa aika ratkaisevasti, että miten itse kukin jäsentää asioita.

No mitä me sitten voimme tehdä, jos meillä on yksimielinen tahtotila siitä, että ilman muuta haluamme tehdä paremmin sitä mitä meidän muutenkin pitäisi tehdä? Mitä me voimme tehdä? Luonnollisesti yliopistot ja ammattikorkeakoulut päättävät itse siitä, mitä ne opettavat. Mutta kirkolla on kuitenkin jonkinlainen mahdollisuus vaikuttaa tutkintojen sisältöihin, ja kirkko voi tehdä sen mitä tehtävissä on näiden olemassa olevien elinten kautta, joita ovat piispainkokouksen teologikoulutustoimikunta ja kirkkohallituksessa koulutusalojen seurantaryhmät. Näiden kautta on mahdollista viedä viestiä siitä, mitä pätevyysvaatimuksia ja osaamistarpeita kirkko itse työnantajana määrittää sitten näille palvelukseensa tuleville ihmisille. Luonnollisesti kirkko itse määrää omien virkojensa kelpoisuusvaatimuksista, niin että tällähän aina voidaan vaikuttaa siihen, että minkälaisia henkilöitä tai mitä osaamisia halutaan henkilöiltä, jotka tulevat töihin. Huomattavan paljon enemmän kirkko voi vaikuttaa itse järjestämänsä jatko- ja täydennyskoulutuksen määrään, laatuun ja sisältöihin. Näihin asioihin, joihin osallistutaan työssä ollessa. Suunnitelmat siitä, mitä osaamistarpeita seurakunnassa on, tehdään kussakin seurakunnassa ihan erikseen henkilöstön kehittämissuunnitelmassa. Sitten se, että osallistutaanko koulutuksiin ja hankitaanko lisää osaamista ja ymmärrystä, niin sehän riippuu luonnollisesti asianomaisten omasta motivaatiosta kouluttautua ja sitten siitä työnantajan näkemyksestä, että onko siihen nyt juuri aikaa ja varaa ja mahdollisuuksia irrottaa henkilöille resurssia tähän kouluttautumiseen.

Kaikkein olennaisimmaksi asiaksi me kuitenkin näiden käytännöllisten koulutuksellisten asioiden jälkeen näemme tämän koko kirkon missionaarisen olemuksen kehittämisen. Sen, että me kaikki kirkkona olemme koko ajan tässä työssä ja tehtävässä. Eli että kysymys on hirveän paljon laajemmasta asiasta kuin siitä, järjestetäänkö jossakin jokin kurssi tai montako opintopistettä siitä saa tai mikä on jonkin tietyn viran teknisesti määritelty vaatimus. Kysymyksessä on hyvin paljon isompi asiakokonaisuus, ja me listasimme asioita, joilla seurakuntien ja kirkon missionaarisuutta kokonaisuutena voidaan vahvistaa. Niitä voitte lukea tästä meidän mietintömme sivulta viisi, siellä on viisi semmoista mustaa pompulaa. Siihen me olemme näitä listanneet. Nämä eivät kuulosta teistä suurilta innovaatioilta, koska olemmehan toki keskustelleet niistä useasti aikaisemminkin, mutta näin sen on. Nämä ovat niitä asioita, joiden kanssa elämme joka päivä, jatkuvasti, ja jotka eivät milloinkaan tyhjene niin, että ne olisi niin loppuun käsiteltyjä, ettei tarvitsisi enää asiasta puhua. Lähetys on tehtävä, joka ei mahdollisesti koskaan tule täysin hoidetuksi, joten työsarkaa riittää. Eli kun kysymyksessä on suuri asiakokonaisuus, jossa on kysymys ison yhteisön itseymmärryksestä, toimintatavasta, kulttuurista, käytännön tekemisistä, koko olemisen mielekkyyden hahmotuksesta, niin silloin on myöskin aika selvää, että ei ole olemassa mitään yhtä toimenpidettä, jota me nyt voisimme esittää, että tehdäänpä näin, niin sitten tämä asia ratkeaa. Olimme hyvin yksimielisiä siitä, että yhtä yksittäistä asiaa, jolla aloitteentekijöiden esittämä kysymys ratkaistaisiin, ei ole olemassa. Ehkä mieluummin on tuhat pientä tai kymmenentuhatta pientä asiaa, joissa nämä isot näkökulmat voidaan jatkuvassa joka päiväisessä kirkon elämässä ja työssä ottaa huomioon. Näin ollen valiokunnan esitys on se, että me haluamme lähettää nämä kokoamamme ajatukset ja laatimamme jäsennykset tiedoksi piispainkokoukselle ja kirkkohallitukselle. Sitä kautta ne menevät myös esimerkiksi näihin koulutusta koordinoiviin toimielimiin ja toivomme mukaan vaikuttavat ajatteluun ja asioiden huomioon ottamiseen monenlaisessa käytännön työssä, jota tässä joka päivä itse kukin tahoillaan tekee.



Paluu