Puheenvuoro
Ojansuu-Kaunisto Kirsi
,
edustaja
Otsikko:
Ensimmäisen varapuheenjohtajan vaali kaudeksi 1.5.2016 - 30.4.2020
Täysistunto:
Maanantaina 9 päivänä toukokuuta 2016 klo 13:30
Teksti:
Arvoisa arkkipiispa, hyvät edustajatoverit. Katson tätä kokonaisuutena, kirkolliskokousta ja kirkon kasvoja. Minkälainen on se viesti, jonka me annamme täältä Suomen kansalle Suomen kirkkoa edustavina kasvoina. Ja mielestäni tärkeää on tasapaino. Meillä on toisaalta mahdollisuus erittäin kokeneeseen ja arvostettuun valtiomiestason toimijaan, Johannes Leppäseen Saarijärveltä ja sitten on Kalliosta nuori nainen, Katri Korolainen. Minusta nämä molemmat ovat hyvin tärkeät kasvot meidän kirkollemme. Niissä yhdistyy Johannes Leppäsen laaja-alainen asiantuntemus monelta saralta meidän yhteiskunnassamme, samalla myös hyvin tärkeästä herätysliikkeestä. Eduskunnassa Johannes Leppänen nautti suurta kunnioitusta perustuslakiasiantuntijana ja hänen tietotaitonsa lakiasioista on erittäin hyvä. Hänen parivaljakokseen sitten Katri Korolainen, nuori nainen Helsingistä, jossa me eniten menetämme nuoria ihmisiä. He eroavat eniten kirkosta. Olisi merkityksellistä ja tärkeää, että meillä olisi antaa Helsingin nuoren aikuisen kasvot, joka tuntee paloa ja rakkautta meidän kansankirkkoamme kohtaan ja pystyy kohtaamaan heitä, jotka jättävät tällä hetkellä kiihtyvää tahtia meidän kirkkomme. Ja sitten meillä olisi Johannes. Minusta tämä kokonaisuus olisi aivan ehdottoman hieno ja olisin ylpeä siitä. Ja toivon, että mahdollisimman moni kokisi tämän tasapainon ja yhteisyyden sellaiseksi viestiksi, jonka me voisimme antaa koko Suomen kansalle niin, että jokainen voisi löytää näistä yhdessä kasvot omalle itselle ja lähiympäristölle. Ja uskon, että he tulisivat vielä hyvin toimeen keskenään.
Paluu