Puheenvuoro



Malinen Oiva, edustaja

Otsikko:
Kirkon paikallistason rakenteita koskevan sääntelyn muuttaminen, lakivaliokunnan mietintö 1/2015 kirkkohallituksen esityksestä 3/2014 - Ensimmäinen käsittely (jatkuu)

Täysistunto:
Keskiviikkona 6 päivänä marraskuuta klo 18.00

Teksti:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajat.

Tämän päivän kuluessa muutamaan otteeseen on esimerkkinä hyvin toimivasta seurakuntayhtymästä noussut esille suhteellisen nuori Ylä-Savon seurakuntayhtymä. Kuten piispa Jari Jolkkonen erinomaisessa puheenvuorossaan totesi, ja tarkoitan tässä yhteydessä erinomaisella koko hänen puheenvuoroaan, en ainoastaan sitä osaa jossa minun nimeni nousi esille, kuten hän piispantarkastuskokemuksenaan totesi: yhtymään ollaan sen seurakunnissa tyytyväisiä. Olen itse ollut aikanaan mukana yhtymää valmistelleessa prosessissa, selvitysprosessissa, ja sen jälkeen naapurista käsin seurannut sekä yhtymän rakentamista että sen toimintaa. Voin sanoa kuulleni pelkkää hyvää. Myös siitä täällä monessa puheenvuorossa kuulutetusta itsenäisyydestä. Toiminnallinen seurakuntien itsenäisyys on säilynyt. Sen kai pitäisi seurakuntien näkökulmasta katsottuna olla itsenäisyyden tärkein asia. Hallinto ja muut tukitoiminnot hoituvat samalla vaivalla suuremmassakin yksikössä ja jokaisella on yhteisissä elimissä omat edustajansa. Esillä ollut pelko siitä, että isompi syö lähes automaattisesti pienempänsä, ei näytä pitävän paikkansa. Myös perussääntö on saatu neuvoteltua niin väljäksi ja toimivaksi, kuin se nykyisen lain puitteissa on mahdollista. Riippumatta laeista, neuvottelutulos riippuu viime kädessä aina ihmisten halusta saada aikaan hyviä sopimuksia.

Olemme Siilijärven ja Iisalmen rovastikuntina tehneet jossain määrin yhteistyötä ja sama kokemus toimivasta yhtymästä on välittynyt myös sitä kautta. Vaikka yhtymän toiminta on tähänkin saakka koettu hyvänä, tämä nyt käsittelyssä oleva lakipaketti toisi voimaantullessaan joustavuutta, muun muassa virkojen sijoitteluun ja työvoiman käyttöön liittyen. Ainoastaan yhtymärovastiin liittyen olen kuullut Ylä-Savon suunnalta joitain kriittisiä kommentteja.

Piispa Jolkkosen dioista kävi selville, että oma seurakuntani Keitele, ei ole mukana yhtymässä. Ei vielä. Kolmen tässä vaiheessa itsenäisen seurakunnan ja nykyisen yhtymän välillä on aloitettu neuvottelut seurakuntien yhtymään liittymisestä. Eli ympärillä olevista seurakunnista kyllä löytyy halukkuutta liittyä yhtymään jo nyt ja vielä enemmän paremman lain voimaantultua. Keitele oli aikoinaan mukana siinä selvitystyössä, jolloin Ylä-Savon yhtymää muodostettiin. Siinä vaiheessa valtuusto päätti kuitenkin jäädä yhtymän ulkopuolelle perustellen päätöstään tulevilla kuntarakenneratkaisuilla. Kuntien yhdistymisen ei silloisen käsityksen mukaan pitänyt tapahtua Ylä-Savon suuntaan. Ei tapahtunut Ylä-Savon, eikä mihinkään muuhunkaan suuntaan. Nyt alueen neljä kuntaa kyllä käyvät yhdistymisneuvotteluja tavoitteenaan niiden keskellä sijaitsevan Nilakka-järven mukaan, ainakin työnimellä, nimetty Nilakan kunta. Lopputuloksesta ei tässäkään vaiheessa voi kuitenkaan sanoa mitään varmaa.

Täällä on väläytelty käsittelyssä olevan seurakuntarakenneuudistuksen hylkäämistä ja perusteltu sitä käynnissä olevalla keskeneräisellä kuntarakenneuudistuksella. Monissa puheenvuoroissa on laskettu sen varaan, että uusi hallitus panisi asiassa toimeksi ja sitten kirkkokin voisi tehdä jotain. Enpä loisi vetoa sen asian puolesta. Hallitusten vaihtuessa myös painotukset vaihtuvat, kuten monta kertaa on nähty. Kuntarakenneuudistuksen varaan ei voi laskea mitään seurakuntien rakenneuudistuksen tukeen. Mielestäni kaikkein parasta olisi, kun me kirkkona jättäisimme kuntarakenneuudistuksen valtion ja kuntien tehtäväksi ja tekisimme omat ratkaisumme odottamatta ja olettamatta mitä valtion ja kuntien puolella tapahtuu ja milloin. Vaikka laki määritteleekin sen, että saman kunnan alueella täytyy olla yksi seurakunta tai seurakuntatalous, yhtymässä voi olla seurakuntia useiden kuntien alueelta. Näin yhtymärakenne sijoittuu tietyllä tavalla tuon lain velvoitteen yläpuolelle.

Keskustelussa on esitetty, että kirkon kaikkien tasojen hallinnolliset muutokset pitäisi koota samaan pakettiin. Toisaalta jo tästä rakennepaketista on todettu, että se on iso kokonaisuus. Jos tätä vielä kasvatetaan, miten vielä suurempi kokonaisuus voitaisiin aikanaan hahmottaa ja saada päätökseen? Mitä pitkiin välimatkoihin pohjoisessa tai idässä tulee, yhtymän asioita voi kai hoitaa videoneuvottelujen ja muiden apuvälineiden kautta. Lukemattomilla työpaikoilla tehdään etätyötä tuhansien kilometrien välimatkojen takaa, eikä se tuota mitään ongelmia. Eiköhän se onnistuisi kirkossakin.

Täällä on puhuttu paljon pakosta. Pitäisi muistaa, että seurakuntien toimintaan liittyy jo nykyisellään monenlaista pakkoa lakien, normien, säädösten tai vaikkapa verotulojen näkökulmasta katsottuna. Kaivattuja arvioita rakennemuutosten kustannuksista on vaikea, ellei suorastaan mahdotonta laskea etukäteen. Muutamien isojen hankkeiden kohdalla etukäteislaskelmissa on päädytty pahasti harhaan. Piispa Jolkkosen dioista kävi selville se, että Ylä-Savossa on päästy lyhyellä aikavälillä huomattaviin kustannussäästöihin. Ei kai muuallakaan Suomessa luonto anna periksi olla savolaisia huonompia.

Lakivaliokunnan puheenjohtaja Savela muistutti esittelypuheenvuorossaan, että rakennepaketin hyväksymisen myötä pystymme paremmin valmistautumaan tulevaisuuteen. Tätä ratkaisua ei tehdä vuodeksi tai kahdeksi, vaan kenties yhtenä askeleena oikeaan suuntaan ja joka tapauksessa paljon pidemmäksi ajaksi. Sellaisena se ei voi jäädä pelkäksi rajojen siirtelyksi tai yhteistalouksien rakentamiseksi. Muuttunut ja yhä muuttuva toimintaympäristö kutsuu meitä miettimään aina sitä, miten seurakunta voisi olla jäsenilleen merkityksellinen yhteisö myös tulevaisuudessa. Miten koko kirkko ja sen jokainen seurakunta voisi olla evankeliumin rakkauden ja armon yhteisö. Toivon, että tämä esitys saadaan viedyksi onnellisesti maaliin vaikka kaikki yksityiskohdat eivät juuri nyt miellyttäisi. Demokratia tuo aina mukanaan kompromisseja ja kaikkia tyydyttävää mallia ei kyllä saada aikaan ennen Kristuksen paluuta. Ja siinä vaiheessa seurakuntien rakenneuudistus lienee tarpeeton. Siis parempi kerta rytinä, kuin ainainen kitinä.


Paluu