Puheenvuoro



Orsila Markku, edustaja

Otsikko:
Parisuhdelain seuraukset kirkossa; piispainkokouksen selvitys kirkolliskokoukselle, perustevaliokunnan mietintö 4/2010 piispainkokouksen esityksestä 2/2010

Täysistunto:
Torstaina 11 päivänä marraskuuta 2010 klo 9.15

Teksti:
Arvoisa arkkipiispa, hyvät edustajatoverit. Viime kevätistuntokaudella arkkipiispa Jukka Paarman läksiäisjuhlan jälkeen meitä livahti aika iso joukko edustajia vielä kapakkaan hetkeksi istumaan. Ravintolan aulabaarissa tämän joukon kohtasi nuori nainen. Hän kyseli hyvin epäuskoisen näköisenä, että ette te voi olla pappeja, mikä ihmeen kirkolliskokous ja ketä te nyt oikeasti olette? Hän arveli joutuneensa piilokameran tai jonkun muun sumutuksen uhriksi. Siinä aulassa sitten aika moni edustajatoveri, kuulin kun yrititte kertoa hänelle, että aivan tosi juttu, olemme kirkon väkeä. Asia näytti vaivaavan ja tuo nuori nainen teki rohkean päätöksen. Hän tuli hetken päästä huoneeseen, joka oli aivan täynnä tätä meidän sakkia. Hän päätti haastaa joitakin meistä keskusteluun. Vieressäni istui toinenkin edustajatoveri ja vastailimme naisen kysymyksiin sen minkä osasimme, se oli aika vähän. Hän halusi haastaa meitä pohtimaan lähinnä homoseksuaalisuuden ja ihmisarvon kysymyksiä. Syyksi hän ilmoitti sen, että oli pohtinut omaakin seksuaalisuuttaan ja hänellä on homoseksuaaleja ystäviä. Hän oli vihainen heidän puolestaan. Pian sieltä huoneen ovelta kurkisti nuori mies, joka oli hyvin epävarman näköinen, hurjaan vauhtiin päässyt nainen huusi miestä liittymään joukkoon, hei täällä on jotain kirkon ihmisiä, tule nyt! Poika katosi salamannopeasti oven suusta. Nainen jatkoi juttuaan, kertoi ensin, että hän seurustelee tuon miehen kanssa, joka tuossa ovella kävi. Ajattelin, että onpa kummallinen tilanne. Kohta huomasin puhuvani tuon naisen kanssa enää kahdestaan. Huone oli silti täynnä teitä edustajatovereita ja puhe sorisi iloisesti ympärillä. Huomasin, että joku aina välillä vilkaisi, että mitenhän tuo Markku mahtaa pärjätä. Näitte, että otsa oli ehkä kurtussa ja rypyssä, olo oli hyvin epävarma aluksi ja lopuksi. Tuo nuori mies kävi oven raossa useampaan otteeseen ja häntä nolotti. Hän yritti huikata tuolle tyttöystävälleen, että tule nyt jo pois sieltä. Minusta hän yritti jotenkin sanoa, että tuo on noloa tai ehkä sitä, että ei tuo auta mitään, tule jo pois. Nuori nainen oli hyvin sisukas, hän halusi jatkaa, eikä lähtenyt. Viimein hän lähti. Jäin pöytään miettimään, osasinko ollenkaan kohdata häntä. Naisen poistuttua muutama teistä kävi vähän taputtamassa olalle, näitte surkean ilmeeni, rohkaisitte, oli kuulemma hyvä, että jaksoin hetken puhua ja yrittää kuunnella. Vähän myöhemmin lähdin itse ravintolasta, tyttö oli omassa ystäväporukassaan oven suussa. Hän teki koko seurueelle selväksi, että hei, nyt pappi lähtee. Hän tarttui käteeni, toivotti hauskaa iltaa. Taisin sanoa, että kiitos samoin. Kerron tämän tytön vuoksi ja tämän pojan. Mitähän se nuori mies mahtoi ajatella. Sitten mietin sitäkin, että oliko nuo ystävät, josta tuo nuori nainen puhui, olivatko he siinä seurueessa oven suussa. Tässä keskustelussa, jota nyt käymme, paljon tunteita ja tietoja, järki ja tunne rakentavat yhdessä päätöksen pohjaa. Kertomukseni voisi olla hyvin joku toinen, joku sinulle sattunut kohtaaminen. Tärkeää on se, että pelokkaat ja arat katseet, isoon ääneen huutavat ihmiset ovat totta. En pääse tämän keskustelun keskellä irti siitä Kristuksesta, joka on Herra, ei vain varmojen Herra, vaan hänenkin, jonka rohkeus ei ehkä riitä edes oven rakoon huikkaamaan, että tule jo pois sieltä. Luin pariskunnan puolesta ja naisen ystävien puolesta iltarukouksen sen puolesta, että jokainen hapuileva rakkauden etsijä löytäisi turvan, ilon ja levon. Olen pohtinut tämän keskustelunkin aikana tätä, että kuka on tämä, jonka kohtasin huutavana, sitten arkana ja epävarmoin katsein. Mitä hän pohjimmiltaan kaipasi? Uskaltaisin jopa arvailla ja kysellä, että voisiko se olla ilosanomaa Kristuksesta. Sitä sanomaa, tapahtui mitä muuta tahansa, ei saa tallata minun osaamattomuuteni. Sitä sanomaa ei saisi tallata, se ei saisi jäädä kenenkään jalkojen tallaamaksi. Ajattelen niin, että me kaikki olemme jo päässeet ammentamaan tästä ilosanomasta.




Paluu